Airiston Helmen taustalla vaikuttaa salaperäinen liikemies, jolla on viisi eri passia

Salaperäinen venäläinen liikemies on vaikuttanut kohuyrityksessä monimutkaisten omistusjärjestelyjen takaa.

Airiston Helmen rahanpesututkinnan keskiössä on 54-vuotias venäläinen liikemies. IS:n venäläislähteestä saaman tiedon mukaan liikemies on lennellyt maailmalla ainakin neljän muun valtion kuin Venäjän passeilla. Nämä valtiot ovat Malta, Saint Kitts ja Nevis, Dominica sekä Antigua ja Barbuda.

29.9.2018 6:02 | Päivitetty 29.9.2018 14:58

Airiston Helmen jättimäisen rahanpesututkinnan keskiössä on salaperäinen 54-vuotias venäläinen liikemies, joka on hallinnut yhtiötä taustalta monimutkaisten omistusjärjestelyn kautta.

Nimellisesti hän on ollut yhtiössä korkeintaan vähemmistöosakas. Lisäksi hän oli pitkään yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Tätä nykyä hänellä ei ole yhtiössä virallista vastuuasemaa lainkaan.

Tosiasiassa mies on yhtiön historian aikana omistanut ja vaikuttanut Airiston Helmessä paitsi suoraan, myös erilaisten yritysjärjestelyjen kautta.

Keskusrikospoliisi (KRP) ei ole tähän mennessä paljastanut, epäileekö se liikemiestä mistään rikoksesta. Edes sitä ei ole kerrottu, onko poliisi päässyt kuulemaan häntä.

– En ota kantaa tuohon kysymykseen. Mentäisiin välillisesti siihen, mitä tutkinnassa on tehty ja mihin suuntaan, rikostarkastaja Tomi Taskila vastasi torstaina kysymykseen liikemiehen kuulemisesta.

Liikemies asuu vakituisesti muualla kuin Suomessa, jossa hänellä on vain tilapäinen osoite Paraisilla. Hänellä on usean maan kansalaisuus.

IS:n venäläislähteestä saaman tiedon mukaan liikemies on lennellyt viime aikoina maailmalla ainakin neljän muun valtion kuin Venäjän passeilla. Nämä valtiot ovat Malta, Saint Kitts ja Nevis, Dominica sekä Antigua ja Barbuda.

Kaikki ne ovat valtioita, jotka myyvät kansalaisuuksia. Kansalaisuuden saaminen vaatii tyypillisesti satojen tuhansien eurojen lahjoituksen, kiinteistösijoituksen tai muun investoinnin.

Airiston Helmen perustanut Trading Bridge -yhtiö löytyy Hongkongista.

Airiston Helmi perustettiin vuonna 2007. Tuolloin liikemies omisti yhtiöstä 10 prosenttia. Loput 90 prosenttia omisti hongkongilainen Trading Bridge -yhtiö.

Sen tausta on mielenkiintoinen. Vuonna 2005 perustetun yhtiön ensimmäinen omistaja oli Brittiläisille Neitsytsaarille rekisteröity yhtiö, mutta vuotta myöhemmin omistus siirtyi Kiinassa asuvalle venäläismiehelle.

Maaliskuussa 2008 venäläismies puolestaan siirsi omistuksen toiselle Brittiläisillä Neitsytsaarilla toimivalle yhtiölle, nimeltään Bedford Castle. Samassa yhteydessä Airiston Helmen 54-vuotias liikemies rekisteröitiin Trading Bridgen johtajaksi.

Näin Airiston Helmen todellinen omistaja oli kadonnut näkymättömiin veroparatiisina tunnetuille Brittiläisille Neitsytsaarille. Omistajan ääntä ketjun keskellä käytti 54-vuotias liikemies.

Airiston Helmi osti miljoonilla euroilla kiinteistöjä Turun saaristosta ja alkoi rakentaa niille lomamökkejä ja muita rakennuksia.

Vuonna 2014 liikemies osti Airiston Helmeltä Säkkiluodon kiinteistön ja toisen tontin 4,5 miljoonalla eurolla. Veroparatiisijärjestelyistä ensimmäisenä kertoneen Ylen mukaan kauppa toteutettiin niin, että liikemies otti vastatakseen yhtiön velkoja, jotka jo tuolloin olivat miljoonaluokkaa.

Hongkongin kaupparekisterin asiakirjoista selviää, että Trading Bridgen osakkeiden omistus on veroparatiisina tunnetuilla Brittiläisillä Neitsytsaarilla.

Trading Bridge ei pysynyt Airiston Helmen omistajana, vaan omistusjärjestelyt ovat perustamisen jälkeen muuttuneet useasti.

Jo vuonna 2009 Airiston Helmen pääomistajaksi oli tullut puolalainen Interpont-yhtiö, jolla oli 90 prosenttia osakkeista. Interpontin äänivaltaa käytti 51-vuotias puolalainen nainen, joka oli vuosia myös Airiston Helmen hallituksen jäsen.

Vuoteen 2016 mennessä 90 prosentin enemmistöosuus osakkeista oli siirtynyt toiselle puolalaiselle yhtiölle nimeltään Meander. Sen äänivallan käyttäjä olikin 54-vuotias liikemies.

Puolan kaupparekisteristä selviää, että liikemies ja puolalaisnainen olivat sekä Interpontin että Meanderin takana.

Loppuvuodesta 2016 Airiston Helmen omistus siirtyi jälleen, tällä kertaa Italiaan. Liikemies oli luopunut vähemmistöosuudestaan. Tilalle 100-prosenttiseksi omistajaksi oli tullut italialainen yhtiö, jonka omistaja puolestaan piiloutui pankin hallinnoiman trustiyhtiön taakse.

Puolalaisyhtiöt Interpont ja Meander lakkautettiin ja poistettiin rekisteristä kesäkuussa 2018.

Kopio liikemiehen maltalaisesta passista löytyi virallisten asiakirjojen joukosta.

Liikemies ei ilmeisesti ole juurikaan viettänyt aikaa yhtiön omistamilla kiinteistöillä. Päätilukset sijaitsevat Ybbernäsintiellä Paraisilla.

– Ainut mitä olen huomannut, että pihoista on pidetty huolta. Ei siellä ole näkynyt muita kuin ruohonleikkaaja, varmaan joku talonmies, eräs lähiseudun mökkiläinen kertoo.

Hän ei ole koskaan tavannut liikemiestä itseään.

– Alkuvuosina siellä kyllä kulki autoja. Isoja autoja, Mersuja ja muita.

Vuosia sitten venäläisen kanssa kauppoja hieronut suomalainen yritysjohtaja puolestaan kertoo tavanneensa liikemiehen vain kerran. Silloinkin tämän edustajat hoitivat kaiken puhumisen, joten yritysjohtaja oletti, ettei liikemies hallitse englantia.

IS:n aiemmin haastattelemat paikalliset ovat kuvailleet liikemiestä muun muassa rauhalliseksi, silmiinpistävän äveriääksi ja herrasmieheksi. Väkeä Ybbernäsintiellä on kuitenkin näkynyt vain harvakseltaan.

Suomessa liikemiehellä ei ole pysyvää osoitetta. Vielä muutama vuosi sitten hän ilmoitti Suomessa kotipaikakseen Latvian. Hongkongin yritysrekisterissä hänen osoitteensa on Venäjällä.

Keskusrikospoliisi toteutti viime viikonloppuna suuroperaation, jossa Airiston Helmen omistamiin kohteisiin tehtiin kotietsintä. Kuvassa Airiston Helmi Oy.n kiinteistöjä ja veneitä Ybbernäsintiellä Paraisilla Turun saaristossa.

Artikkelia täydennetty 29.9.2018 kello 14.58. Lisätty tieto liikemiehen asemasta Airiston Helmen hallituksessa.

Miljoonien eurojen rahanpesututkinta

  1. Keskusrikospoliisi toteutti viime viikonloppuna suuroperaation, jossa Airiston Helmen omistamiin kohteisiin tehtiin kotietsintä. Iskuun osallistui noin 400 henkeä eri viranomaisista.

  2. Kotietsintäkohteita oli 17. Poliisi takavarikoi käteistä rahaa noin kolme miljoonaa euroa ja noin 180 000 dollaria.

  3. Poliisi takavarikoi myös lukuisia tietoteknisiä laitteita ja tallennusalustoja. Niiden sisältämän datamäärän arvioidaan olevan peräti 100–200 teratavua, joka vastaa jopa sataatuhatta muistitikkua.

  4. Poliisi epäilee Airiston Helmen toiminnassa törkeää rahanpesua, törkeitä veropetoksia, törkeitä kirjanpitorikoksia ja työeläkemaksupetoksia.

  5. Vangittuna on kaksi epäiltyä, 36-vuotias venäläinen mies ja 51-vuotias virolainen mies.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?