Kotimaa

Mika Aaltolan kolumni: Rahanpesuverkosto luo haavoittuvuuksia

Julkaistu:

Kolumni
Nyt käsillä olevassa Airiston Helmi -tapauksessa pitäisi pysytellä vain siinä, mitä tiedetään tutkittavan, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola kirjoittaa.
Suomessa on vahvat perinteet kahdenlaiselle Venäjä-kipuilulle. Yhtäältä rakennetaan övereitä skenaarioita, joissa mökki muuttuu miinaksi.

Toinen Venäjään liittyvän keskustelun alalaji on latistaminen. Vedetään kaiken epäilyksen alta mattoa suurella tarmolla. Annetaan ylikorostajille mielenterveysongelmiin liittyviä diagnooseja ja tunnustetaan vain faktoja, jotka kuvaavat Venäjää laupeasti. Kummallakin traditiolla on vahvat perinteensä.

Nyt käsillä olevassa Airiston Helmi -tapauksessa pitäisi pysytellä vain siinä, mitä tiedetään tutkittavan. Törkeä rahanpesu rikosnimikkeenä saattaa kuulostaa mielenkiinnottomalta sekä korostajien että latistajien näkökulmasta. Jos tontti vastaan bunkkeri on ainoa Richterin-asteikko, saattaa olla, ettei todellisuus rekisteröidy enää ollenkaan meidän tilannekuvassamme. Emme huomaa, että rahanpesuverkostot ovat vakavien turvallisuusongelmien perusta.

Venäjän varallisuudesta sijaitsee maan rajojen ulkopuolella suuri osa. Raha poikii rahaa ja on turvassa juuri läntisillä suhteellisen läpinäkyvillä ja ennustettavilla markkinoilla. On luultavaa, että Venäjän valtiolliset resurssit ja näkökulmat ovat keskeisiä organisoitujen rahanpesuverkostojen ylläpitämisessä. Tiedetään, että venäläiset toimijat ovat kyenneet rahoittamaan ja korruptoimaan läntisiä poliittisia puolueita, kansalais­yhteiskunnan toimijoita, ajatushautomoita ja mediaa. On syytä epäillä, että rahanpesuun pystytetty verkosto mahdollistaa monenlaista haavoittuvuuksia hyväksikäyttävää toimintaa läntisissä demokratioissa. Sen kitkeminen ei ole sivuseikka.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yleisesti puhuen pestävä raha on usein rikollista alkuperää. Se voi olla veronkiertoon tai korruptioon liittyvää varallisuutta. Tai EU:n ja USA:n sanktiolistauksien rajoittamaa rahaa.

Rahanpesuverkosto mahdollistaa rahan alkuperän kätkemisen ja todellisten tarkoitusperien hämärtämisen. Miten rahanpesu sitten toimii? Ensimmäinen vaihe on varojen siirtäminen toiseen maahan. Jos pestävää rahaa on paljon, pikkumetkut eivät toimi. Silloin on hyvä, jos jossakin pankissa on yhteistyötä tekeviä tahoja, joilla on motiivi ja tietotaitoa auttaa rahavirtojen alkuperän kätkemisessä. Rahojen sijoittaminen kiinteistöihin säilyttää arvoa varsin hyvin.

 

Venäjän valtiolliset näkökulmat ovat keskeisiä organisoitujen rahanpesuverkostojen ylläpitämisessä

Toinen vaihe on luoda varoille kerroksia, omistussuhteiden monimutkaisuutta. Monia maita kattavasta rahanperusverkostosta värvätään aktiivinen toimija, joka ostaa osan kiinteistöistä tai niitä hallitsevasta yhtiöstä. Parempi on, jos uusi toimija on EU:n jäsenmaasta, vaikkapa Italiasta.

Verkoston solmukohdat voivat olla esimerkiksi pankkeja, kiinteistönvälittäjiä ja yksityishenkilöitä. Tärkeää on, että solmukohdat ovat asialleen omistautuneita, verkostosta riippuvaisia ja sille lojaaleja. Moni asia ei yhdistä niin hyvin kuin jaettu rikos.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Verkoston osat tietävät, että niiltä edellytetään tiettyä lojaalisuutta Venäjän tavoitteita kohtaan ainakin silloin tällöin. Laajamittainen kiinteistöjen ostaminen rahanpesuverkoston avulla strategisesti tärkeiden merireittien ääreltä saattaa olla lojaalisuuden osoittamista monessa mielessä. Vakavaa se ainakin on.

Pimeän rahan verkostot mahdollistavat myös poliittista ja jopa sotilaallista vaikuttamista. Keskiössä on kuitenkin pimeä verkosto. Tämän takia viranomaisten rahanpesututkimukset ovat ydinkysymyksen selvittämistä ja toimintaan puuttumista.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt