Mukkulan ostoskeskuksen palo saatiin hallintaan – viereisen koulun koulupäivä peruttu - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Mukkulan ostoskeskuksen palo saatiin hallintaan – viereisen koulun koulupäivä peruttu

Pelastuslaitos tekee palopaikalla rajaustoimenpiteitä.

28.9.2018 5:21 | Päivitetty 28.9.2018 8:21

Mukkulan ostoskeskuksessa Lahdessa syttyi varhain perjantaiaamuna suuri tulipalo. Hälytys Ritaniemenkadulle tuli kello 3.52.

Paikalle on lähetetty runsaasti pelastuslaitoksen yksiköitä ja poliiseja. Mahdollisista henkilövahingoista ei ole tällä hetkellä tietoa.

L:n muotoisesta rakennuksesta oli kello viiden jälkeen palanut noin 600–700 neliömetriä.

Puoli seitsemän aikaan aamulla palon leviäminen rakennuksen muihin osiin oli saatu estettyä. Rakennuksen palaneessa matalassa länsipäädyssä on vielä palopesäkkeitä, joita sammutetaan.

Palosta muodostuva savu vaikuttaa myös läheiseen Mukkulan kouluun, jonka koulupäivä on perjantaina palon vuoksi peruttu. Koululle saapuville oppilaille järjestetään esimerkiksi retkitoimintaa. Mukkulan esikoululaiset viettävät päivänsä Kilpiäisten päiväkodissa.

Ravintolatiloja ei pystytä enää pelastamaan

Ostoskeskuksen palaneessa osassa on ravintolatiloja, joita ei päivystävän palomestarin mukaan enää pystytä pelastamaan. Rakennuksessa on myös muun muassa S-market, johon palo ei levinnyt. Palomestarin arvion mukaan kauppa saattaa kärsiä savuvahinkoja.

Palopaikalla on kymmenien pelastuslaitoksen yksikköjen lisäksi myös poliisin yksikköjä. Palon syttymissyystä ei vielä ole tietoa. Tämänhetkisen tiedon mukaan palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Pelastuslaitos teki rajaustoimenpiteitä, jotta palon leviäminen saatiin estettyä.

Syttymissyytä ei vielä tiedetä. Palon uskotaan saaneen alkunsa ravintolan puoleisesta päädystä.

– Ostoskeskuksen toinen siipi on palolta täysin vahingoittumaton, mutta on kärsinyt savu- ja vesivahinkoja, kertoo päivystävä palomestari Petteri Lehtinen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta Ilta-Sanomille.

– Menee pitkälle iltapäivään, ennen kun raivaustyöt on ohi. Ainakaan huomenna aamupäivästä ostoskeskuksen palveluita ei pääse käyttämään.

IS:n lukijan mukaan ostoskeskuksen palosta leviää kitkerää savua Lahden keskustaan asti.

Palon uskotaan saaneen alkunsa ravintolan puoleisesta päädystä.

Oletko paikalla? Lähetä kuva tai video WhatsApp-viestinä numeroon 0406609019 tai sähköpostilla osoitteeseen uutiset(a)iltasanomat.fi.

Aamun työmatkalaiset jäivät seuraamaan sammutustöitä Mukkulassa.

 

 

Uutista päivitetään.

Mukkulan ostoskeskus kärsi mittavia vahinkoja palossa.

Arkistokuva Mukkulan ostarista vuodelta 2006.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?