Jani Toivolan palkkiot piilotettiin säätiölain vastaisesti – kansanedustaja kertoo nyt itse rahasummista - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Jani Toivolan palkkiot piilotettiin säätiölain vastaisesti – kansanedustaja kertoo nyt itse rahasummista

Kansanedustaja Jani Toivola on tehnyt Lasten ja nuorten säätiön hankkeeseen kuuluvia kouluvierailuja vuodesta 2009.

Kansanedustaja Jani Toivola on tehnyt Lasten ja nuorten säätiön hankkeeseen kuuluvia kouluvierailuja vuodesta 2009.

Julkaistu: 26.9.2018 18:07

Toivola kertoo tekevänsä vierailuja myös palkkiotta.

Kansanedustaja Jani Toivola (vihr) avaa Facebookissa kouluvierailuista saamiaan palkkioita.

Ilta-Sanomat uutisoi viime viikolla Toivolan saaneen tuntuvia palkkioita Lasten ja nuorten säätiön hankkeissa käymällä puhumassa kouluvierailuilla.

– Vuosien 2011–2017 välisenä aikana olen toteuttanut säätiön kanssa yhteensä 106 vierailua eri kouluihin, joista hallituksen jäsenenä toimiessani 37. Näistä hallituskauden aikana, vuosina 2015–2016, minulle on maksettu yhteensä 14 742 euroa palkkioita, Toivola kirjoittaa Facebookissa.

Toivolan mukaan projektissa ei ole käytetty julkista rahaa, vaan rahoittajina on ollut eri yrityksiä.

– Vierailuilla on käytössä tietty pedagoginen lähestymistapa, johon lähettiläät on koulutettu, hän kirjoittaa.

Toivola kertoo myös työskennelleensä vuosien 2015–2016 aikana juontajana kahdessa Lasten ja nuorten säätiön järjestämässä nuorisotapahtumassa ja yhdessä sidosryhmätilaisuudessa. Niistä hänelle maksettiin yhteensä 1 200 euroa. Rahoitus tuli Dreams-hankkeesta.

Lisäksi Toivola kertoo pitäneensä vuonna 2015 kolme erillistä työpajaa Taidot elämään -hankkeessa, jossa rahoittajana on ollut Raha-automaattiyhdistys. Työpajoista hänelle maksettiin 1984 euroa.

Toivola kertoo Facebookissa tekevänsä kouluvierailuja myös palkkiotta.

– Tämän ulkopuolella kansanedustajana kouluissa tekemäni vierailut ovat osa työtäni kansanedustajana, enkä saa palkkioita näistä vierailuista. Teen vierailuja laajasti eri kouluasteilla. Tapaan sekä kokonaisia kouluja, että erikokoisia pienempiä ryhmiä ja yksittäisiä luokkia. Tämä on ollut valtavan tärkeä ja olennainen osa työtäni kansanedustajana ja olen saanut sille työlle myös paljon tukea koulujen suunnalta.

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok) paheksui aiemmin sitä, että Toivola otti vierailusta rahaa.

– Eikö lähes kaikki kansanedustajat tee koulu- ja oppilaitosvierailuja? Minulla ei ole tullut pieneen mieleenkään laskuttaa kouluvierailuista tms. mitään. Ne ovat osa kansanedustajan normaalia työtä mistä jo maksetaan palkkio, Heinonen kirjoitti Twitterissä viime viikolla.

IS kertoi keskiviikkona, että Lasten ja nuorten säätiö jätti lainvastaisesti ilmoittamatta toimintakertomuksissaan Toivolalle maksettujen palkkioiden arvon. Toivola ei ota kirjoituksessaan kantaa tietoon.

Lasten ja nuorten säätiön toimintakertomuksissa vuosilta 2015 ja 2016 kuvataan Toivolan palkkioita kuvataan näin: ”Jani Toivola on jatkanut jo vuodesta 2009 tekemiään kouluvierailuja myös hallituksen jäsenenä. Hänelle on maksettu yksittäisestä kouluvierailusta sama palkkio, kuin muillekin kouluvierailuita tekeville henkilöille.”

Lue lisää: IS selvitti: Kansanedustaja Jani Toivolalle kova tili kouluvierailuista

Lue lisää: Kohutut kouluvierailut: Jani Toivolan palkkiot piilotettiin säätiön papereista