HS: Eduskunta sai Airiston Helmi -selvityksen turvatilassa – Vanhanen vakuuttaa, että epäilyttävät kohteet ”ovat tiedossa” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

HS: Eduskunta sai Airiston Helmi -selvityksen turvatilassa – Vanhanen vakuuttaa, että epäilyttävät kohteet ”ovat tiedossa”

Vanhanen: ”Meillä on käsitys lukumääräluokasta, mutta minulla ei ole oikeutta sanoa sitä.”

26.9.2018 15:34

Lukuisat kiinteistöjen omistajanvaihdokset ulkomaalaisten käsiin merkittävissä kohteissa eivät ole jääneet huomaamatta viranomaisilta, vahvistaa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk). Vanhanen sanoo, että ei voi nykyasemassaan ottaa kantaa Airiston Helmi -yhtiön kaltaisiin yksittäisiin toimijoihin tai kiinteistöihin, mutta suostuu puhumaan asiasta yleisemmällä tasolla.

– Sen voin vahvistaa jo omalta pääministerikaudeltani, että pitkään on seurattu maakauppojen kautta tapahtuvaa omistusten vaihdosta. Viranomaisella on velvollisuus tällaiseen seurantaan, ja sitä on tehty.

Ulkoasiainvaliokunnan kuultavina olivat tänään suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari ja sotilastiedustelun edustaja pääesikunnasta. Vanhasen mukaan valiokunta ei saanut Airiston Helmestä mitään sellaista tietoa, jota ei olisi virallisesti julkisuudessa esitetty.

Helsingin Sanomien tiedon mukaan sotilastiedustelun edustaja oli Pääesikunnan tiedusteluosaston apulaisosastopäällikkö Pekka Turunen.

Vanhanen arvioi, että mahdolliset kansalliseen turvallisuuteen liittyvät rikosepäilyt tulisivat julki ehkä vasta kuukausien päästä, jos talousrikostutkinnan yhteydessä takavarikoidusta materiaalista löytyisi tällaista materiaalia.

– Hyvä puoli tässä on se, että yksi kohde on hyvin tarkkaan tutkittu. Jos tutkinnassa ilmenee, että kansalliseen turvallisuuteen liittyviin epäilyihin tulisi jotain faktapohjaa, se tulee ilmi.

Vanhanen sanoo, että ei voi kertoa kokonaismäärää merkittävistä kohteista, jotka ovat siirtyneet ulkomaalaisten käsiin.

– Meillä on käsitys lukumääräluokasta, mutta minulla ei ole oikeutta sanoa sitä. Voisin sanoa niin, että kun ulkomaalaisten omistuksessa on tuhansia ja taas tuhansia kiinteistöjä, jonkinlainen joukko osuu automaattisesti maantieteellisesti lähelle kansallisen turvallisuuden kannalta merkityksellisiä kohteita. Joukko on kuitenkin hyvin rajallinen verrattuna kokonaismäärään.

– Puolustusvoimat on luonnollisesti tällaista kartoitusta tehnyt. Se ei suinkaan tarkoita, että näitä kaikkia kohteita epäiltäisiin. Mutta ne ovat tiedossa.

Valiokunnassa tehtiin Vanhasen mukaan vaiteliaisuuspäätös koko kuulemiseen liittyen.

– Tehtiin kategorinen päätös, että kaikki heidän kertomansa on vaiteliaisuuden piirissä.

Helsingin Sanomat kertoo, että ulkoasiainvaliokunta pyysi selvitystä asiasta itse. Kokousta ei järjestetty valiokunnan normaalissa kokoushuoneessa eduskunnan lisärakennuksessa, vaan eduskunnan päärakennuksessa sijaitsevassa turvatilassa. Turvatila on suojattu niin, ettei sen salakuuntelemisen pitäisi olla mahdollista. Ennen turvatilaan menoa myös osanottajien puhelimet kerätään pois.

Poliisin operaatiossa takavarikoitujen rahojen määrä on kasvanut noin kolmeen miljoonaan euroon.

Lue lisää: Poliisiylijohtaja Kolehmainen medioille: Airiston jättioperaatiossa takavarikoitiin noin kolme miljoonaa euroa

Puolustusvoimat ja suojelupoliisi ovat jo vuosia tarkkailleet kotietsintäoperaation kohteeksi viime viikonvaihteessa joutuneen Airiston Helmi -yhtiön toimintaa Suomen meriliikenteen strategisen syväväylän lähettyvillä. Virallisesti yhtiötä tutkitaan kuitenkin talousrikoksista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?