Kotimaa

Dmitri Medvedev saapuu tänään Suomeen – käy Riihimäellä jätteenkäsittely­laitoksella

Julkaistu:

Huoli Pietarin ongelmajätekaatopaikasta lienee yksi syy, miksi Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev haluaa vierailla Fortumin kierrätys- ja jätteenkäsittelylaitoksella.
Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev saapuu keskiviikkona iltapäivällä pääministeri Juha Sipilän (kesk) vieraaksi Helsinkiin.

Pääministereillä on ensin kahdenkeskiset neuvottelut ja yhteinen lehdistötilaisuus, jonka jälkeen he vierailevat vielä Fortumin tuotantolaitoksella Riihimäellä.

Kyseessä on kiertotalouskyläksikin kutsuttu laitos, jossa muun muassa kierrätetään kotitalousjätettä ja muovia uusiksi tuotteiksi sekä muutetaan ongelmajätteitä energiaksi tai muuten vaarattomaan muotoon.

Medvedevin vierailu Fortumin Riihimäen-laitoksella saattaa selittyä ainakin osittain Pietarin Krasnyi Borin pahamaineisella ongelmajätekaatopaikalla, jonka puhdistamisen kiireellisyys on noussut vastikään esille Venäjällä korkealla taholla.


Venäjän turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrushev nosti Krasnyi Borin ongelmien polttavuuden otsikoihin viikko sitten, kun hän puhui Narjan-Marissa järjestetyssä Luoteis-Venäjän turvallisuusseminaarissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Patrushevin mukaan Krasnyi Borissa on noin kaksi miljoonaa tonnia vaarallisia teollisuusjätteitä, joiden on annettu kerääntyä vuosien saatossa ja jotka ovat jääneet hoitamatta paikallisten johtajien välinpitämättömyyden ja hidastelun vuoksi. Hän kuvaili tilannetta kaatopaikalla kriittiseksi, sillä jätesäiliöiden sisältö on vaarassa vuotaa vesistöihin ja pohjaveteen.

– Tilannetta pahentaa, että jätteidenkäsittelyalalla vallitsee suunnaton rikollisuus ja korruptio, Patrushev ryöpytti Moskovski Komsomolets -lehden mukaan.

– Venäjän ympäristöministeriön ja Pietari hallinnon täytyy ryhtyä toimenpiteisiin kaatopaikan lähialueen ympäristön tilan parantamiseksi, mukaan lukien kaatopaikalle haudattujen kemiallisten jätteiden puhdistaminen, Patrushev vaati Delovoi Peterburgin mukaan.

Veänäjä ei ole vielä päättänyt, miten se aikoo Krasnyi Borin jätteet käsitellä. Myöskään Medvedevin Suomen-vierailulta ei odoteta mitään konkreettisia sopimuksia tai lupauksia Fortumin suuntaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Fortum on kuitenkin ollut jo mukana Krasnyi Borin jätealtaiden sisällön selvittämisessä ja analyysien tulokset on toimitettu venäläisille. Fortum on myös esittänyt Venäjälle eri vaihtoehtoja, kuinka jätteiden käsittely ja alueen puhdistaminen voitaisiin hoitaa.

Lue lisää: Fortum selvitti Pietarin kauhukaatopaikan myrkyt – ”Nyt on vasta ymmärrys siitä, mitä siellä oikein on”

Uutistoimisto Regnumin mukaan Suomen osaaminen jätteenkäsittelyssä kiinnostaa Venäjää, mutta tarvittavat päätökset Krasnyi Borin suhteen puuttuvat vielä.

– Lopullista toimintatapaa ympäristön puhdistamiseksi ja jätteiden käsittelemiseksi ei ole vielä valittu. Parhaillaan selvitellään kansainvälistä osaamista ja muun muassa Suomen esitystä, Regnum kirjoitti vastikään.

Regnumin mukaan Pietari saattaa ryhtyä rakentamaan Krasnyi Boriin puhdistuslaitosta vuonna 2020. On mahdollista, että Venäjä hoitaisi itse suuren osan jätteistä mutta osa saatettaisiin lähettää Suomeen jälleenkäsiteltäväksi juuri Riihimäen laitokselle.

Venäjän median mukaan ongelmia hankkeen toteutuksen tiellä on kuitenkin vielä paljon ongelmia, sillä esimerkiksi rahoitusta ei ole ratkaistu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt