Kaksi ihmistä kiinni Turun saariston jättimäisessä poliisioperaatiossa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kaksi ihmistä kiinni Turun saariston jättimäisessä poliisioperaatiossa

Keskusrikospoliisi on tehnyt lauantaina kotietsintöjä Varsinais-Suomessa ja kuulustellut seitsemää henkilöä. Henkilöistä kaksi on otettu kiinni.

22.9.2018 16:40 | Päivitetty 22.9.2018 16:50

Kotietsinnät, kuulustelut ja kiinniotot liittyvät yhdessä Verohallinnon kanssa tehtävään talousrikostutkintaan, jossa suomalaisessa osakeyhtiössä epäillään pestyn rahaa usean miljoonan euron edestä. Keskusrikospoliisi tiedotti asiasta noin kello 16.40 lauantaina.

– Esitutkinnassa epäillään muun muassa törkeää rahanpesua ja törkeää veropetosta. Osakeyhtiön omistus on toisessa EU-maassa, ja kuulustelluissa on useamman kuin yhden maan kansalaisia, kertoo rikostarkastaja Markku Ranta-aho Keskusrikospoliisista.

Kotietsintöjen kohteita on noin kymmenen.

KRP on tehnyt kotietsintöjä yhdessä muun muassa Lounais-Suomen poliisilaitoksen ja Rajavartiolaitoksen kanssa.

– Kotietsinnät ovat tavallinen osa talousrikostutkintaa. Virka-apua on tarvittu kohteiden merellisen sijainnin ja lukumäärän vuoksi. Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan ja rauhallisesti. Olemme takavarikoineet sellaista materiaalia, jota tavallisestikin talousrikostutkinnan kotietsinnöillä otetaan haltuun, Ranta-aho sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?