IS selvitti: Kansanedustaja Jani Toivolalle kova tili kouluvierailuista

rac

Julkaistu:

Sivutulot
Kansanedustaja Jani Toivola (vihr) on voinut saada jopa kymmeniä tuhansia euroja kouluvierailuistaan.
Kansanedustaja Jani Toivolan (vihr) vierailut puhujana nousivat julkisuuteen, kun Iltalehti kertoi Toivolan vinguttaneen eduskunnan taksikorttia yli 20 000 eurolla.

Toivola kertoi blogissaan käyttäneensä taksia muun muassa kouluvierailuihin, joita hän kertoo tehneensä tällä kaudella yli 100.

Toivola kertoi IS:lle vierailevansa tapahtumissa ja tilaisuuksissa puhujana sekä ilmaiseksi että korvausta vastaan.

– Maksulliset ovat kuitenkin hyvin marginaalinen osuus siinä kokonaisuudessa, Toivola kertoi tiistaina.

Lasten ja nuorten säätiöstä kerrotaan Ilta-Sanomille Toivolan tehneen sen palkkalistoilla tällä vaalikaudella 41 kouluvierailua, joista Toivola on saanut palkkion.

Toivola on tehnyt Lasten ja nuorten säätiön Dreams-hankkeessa ja sitä edeltäneessä Zest-hankkeessa yhteensä 105 maksullista vierailua kouluissa kansanedustaja-aikanaan.


Toivola esiteltiin vuonna 2016 Dreams-hanketta kouluille mainostavilla Lasten ja nuorten säätiön verkkosivuilla tittelillä ”kansanedustaja/näyttelijä”.

Miksi kansanedustajan pitää saada rahallista korvausta siitä, että hän käy puhumassa koululaisille?

– Aloitin Zest-projektin lähettiläänä jo ennen kuin minusta tuli kansanedustaja. Olen ammatiltani näyttelijä ja ollut mukana molemmissa projekteissa nimenomaan näyttelijän ammatillisen osaamisen johdosta. Olen myös ollut kehittämässä ja luomassa molempia mainittuja projekteja näyttelijän koulutukseni sekä muun vuorovaikutukseen liittyvän osaamiseni pohjalta, Toivola kertoi sähköpostissaan.

Lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Olli Alanen kertoi Ilta-Sanomille vierailun palkkion olevan ”yleisellä tasolla 300–350 euron luokassa”. Alasen mukaan esiintymiset koulussa kestävät tyypillisesti tunnin.

Alasen ilmoittaman palkkiotason perusteella laskettuna Toivolan palkkiot 41 kouluvierailusta säätiöltä ovat olleet tällä vaalikaudella 12 300–14 400 euroa. Toivola on tehnyt vierailuja Dreams-hankkeessa syksystä 2015 tammikuuhun 2017, jonka jälkeen hän jäi sairauslomalle eduskunnasta.

Samalla palkkiotasolla laskettuna Toivola on saanut yhteensä 31 500–36 800 euroa kaikista Lasten ja nuorten säätiön kouluvierailuista, jotka hän on tehnyt aloitettuaan kansanedustajana vuonna 2011. Toivola aloitti säätiön kouluvierailut vuonna 2009.


Lue lisää: Jani Toivola kommentoi nyt taksi- ja asumiskohua IS:lle: ”Tällainen ryöpytys kun tulee, niin miettii onko ymmärtänyt asian väärin”

Alanen ei halunnut kertoa, kuinka paljon tarkalleen on maksettu Toivolalle kouluvierailuista. Toivola ei kommentoinut Ilta-Sanomille palkkioiden rahallista arvoa tai säätiön kertomaa tietoa, jonka mukaan yhden vierailun palkkio olisi 300–350 euroa.

– Olen pyrkinyt kaikki nämä keikat aina hoitamaan eduskuntavastuiden ulkopuolella, Toivola kertoi.

Alasen mukaan säätiö on korvannut puhujien matkustuskuluja siten, että julkista liikennettä on suosittu, mutta myös joitain yksittäisiä taksikuluja korvattu.

Toivola kertoi tiistaina Ilta-Sanomille, ettei hänellä ollut tarkkoja tietoja siitä, missä tilaisuuksissa hän on käynyt maksaen eduskunnan taksikortilla.

Alanen kertoo, että säätiön toimintaan on tullut ministeriöiden kautta julkista rahaa.

– Näissä kouluvierailuissa tulonlähde on ollut yritysraha. Kyseessä ei ole julkinen raha, Alanen sanoi.

Dreams-hankkeen verkkosivuilla kerrotaan, että se pyrkii ”vahvistamaan nuorten uskoa tulevaan ja kannustamaan nuoria ottamaan konkreettisia askeleita kohti unelmiaan”.

Hankkeen on määrä tavoittaa vuosina 2015–2018 lähes 80 000 yläkoululaista eri puolilta Suomea. Toivolan lisäksi Dreams-hankkeen kouluvierailuita ovat tehneet muun muassa muusikko Pete Parkkonen, näyttelijä Krista Kosonen ja näyttelijä Pamela Tola.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt