28-vuotias mies vangittiin epäiltynä porilais­naisen murhasta – poliisi: ”Selkeitä väki­vallan merkkejä”

Julkaistu:

Poliisi ei suostu kommentoimaan sitä, tunsivatko asunnostaan kuolleena löytynyt uhri ja vuonna 1990 syntynyt epäilty toisensa.
Porin keskustassa sijaitsevasta kerrostaloasunnosta löytyi kuollut nainen varhain sunnuntaiaamuna. Viranomaiset saapuivat asuntoon, kun sivullinen henkilö oli tehnyt aamuviiden aikoihin ilmoituksen asunnossa havaitsemastaan palosta.

Asunnossa oli syttynyt tulipalo, mutta pelastustyöntekijöiden saavuttua Itäpuiston kerrostaloasuntoon palo oli sammunut itsestään.

Asunnosta löytyi kuolleena keski-ikäinen porilaisnainen, joka oli asunnon haltija. Poliisi tiedotti jo sunnuntaina epäilevänsä asiassa henkirikosta, koska ruumiissa havaittiin merkkejä ulkoisesta väkivallasta. Sittemmin poliisi on kertonut tutkivansa tapausta murhana.

Poliisi kertoi maanantaina tehneensä tapauksessa useita kiinniottoja. Keskiviikkona Satakunnan käräjäoikeus vangitsi Porissa asuvan ulkomaalaistaustaisen vuonna 1990 syntyneen miehen todennäköisin syin asunnosta löytyneen naisen murhasta epäiltynä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Erik Salonsaari ei suostu avaamaan tarkemmin, miksi tapausta tutkitaan murhana. Rikosnimikkeenä voi olla murha, jos tappo on tehty vakaasti harkiten, erityisen raa’alla tai julmalla tavalla tai vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen, ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

– Selkeitä väkivallan merkkejä oli havaittavissa, Salonsaari tyytyy kommentoimaan.

Tutkinnanjohtajan mukaan poliisi havaitsi nopeasti, että ruumiissa olleet ulkoiset merkit olivat sellaisia, etteivät ne olisi voineet aiheutua tulipalosta.

Salonsaari ei kommentoi sitä, epäileekö poliisi, että vuonna 1990 syntynyt mies sytytti palon.

– Tulipalo näyttää tahallaan sytytetyltä, hän sanoo kuitenkin.

Salonsaari ei suostu avaamaan sitä, tunsivatko uhri ja 28-vuotias epäilty toisensa entuudestaan eikä sitä, mitä epäilty oli naisen asunnossa tehnyt.

– En voi sitä tässä vaiheessa kertoa, valitettavasti.

Salonsaaren mukaan viranomaisten tullessa paikalle, ei asunnossa ollut uhrin lisäksi muita.

Poliisi pyysi aiemmin havaintoja punaisesta Nissan Almera -merkkisestä autosta. Poliisi on löytänyt kyseisen auton, muttei avaa miten auton uskotaan mahdollisesti liittyvän tapaukseen.

– Sen mahdollista liittymistä tekoon selvitetään. Selvitystyö on kesken.

Maanantaina poliisi kertoi tehneensä tapauksessa useita kiinniottoja. Muut tapauksen johdosta pidätettyinä olleet henkilöt on nyttemmin vapautettu.

Salonsaari ei kommentoi sitä, epäilläänkö vapautettuja henkilöitä yhä osallisuudesta tapahtuneeseen.

– En kommentoi tuota. Mutta heidän osaltaan ei ole enää perusteita jatkaa vapaudenmenetystä.

Lue lisää: Palaneesta asunnosta löytyi naisen ruumis – poliisi vangitsi murhasta epäillyn miehen