Kotimaa

Viikonlopusta on tulossa sateinen – perjantaina voi paikoin ukkostaa

Julkaistu:

Viikonloppuna nähdään sadekuuroja ympäri Suomen.
Perjantaina lounaistuuli voimistuu, ja kuuroittaisia sateita tulee varsinkin lännessä ja Lapissa, muuten paikallisemmin.

Etelässä ja lännessä kuurosateet yleistyvät iltapäivän kuluessa. Paikoin voi ukkostaa. Idässä ja maan keskivaiheilla kuurot ovat harvemmassa, sen sijaan Lapissa sataa monin paikoin.

Lämpöolot ovat ajankohdalle jokseenkin tavanomaiset.

Myös yöllä tuulee ja paikoin sataa. Lauantaina lounaasta leviää maan etelä- ja keskiosaan sade aina Pohjois-Pohjanmaata myöten. Samalla etelänpuoleinen tuuli voimistuu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lappiin sade leviää vasta sunnuntaiyönä, jolloin lännessä jo poutaantuu ja alkaa tuulla lännestä.

Sunnuntaina sade painottuu Itä-Suomen pohjoisosasta Lappiin ulottuvalle alueelle. Etelärannikolla voi tulla sadekuuroja, muuten etelässä ja lännessä on vaihtelevapilvistä poutasäätä mutta lännestä tuulee.

Lauantaina Fennoskandiasta Pohjois-Saksaan on epävakaista. Myös eteläisessä Espanjassa tulee kuurosateita ukkosineen. Brittein saarilla on ohimenevästi kuivempaa. Ukrainassa ja sieltä itään tulee sadekuuroja.