Kotimaa

Vähäosaisia ihmisroskaksi kutsunut Riikka Moilanen takoi jättitilin perheyhtiöllä

Julkaistu:

Ex-kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Riikka Moilanen (kesk) myi kolmannen polven perheyrityksen ruotsalaiskonsernille vuonna 2016.
Entinen kansanedustaja ja Oulun kaupunginvaltuutettu Riikka Moilanen (kesk) sai pikalähdön Oulun Pihlajalinnan toimitusjohtajan paikalta kutsuttuaan valtuustossa vähäosaisia ”ihmisroskaksi”.

Ennen työtään terveysfirmassa Moilanen on toiminut politiikan lisäksi myös liike-elämässä. Moilanen johti paloturvallisuusalalla toimivaa perheyhtiötä Pauli Moilanen Oy:tä kevääseen 2016, jolloin hän myi sen ruotsalaiselle Presto-konsernille.

Moilanen kertoi IS:lle, että hän oli kaupan aikaan yhtiön ainoa omistaja.

Preston tiedotteessa huhtikuussa 2016 kerrottiin, että Moilasen myymä yhtiö oli kolmannen polven perheyritys, joka oli toiminut Oulussa lähes 50 vuotta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pauli Moilanen Oy:n liikevaihto oli kauppaa edeltäneellä tilikaudella 1,7 miljoonaa euroa ja liikevoitto reilut 100 000 euroa.

Moilanen sai yhtiön myyntivuonna 2016 verotettuja pääomatuloja lähes 450 000 euroa. Hänen vuoden 2016 verotetut ansiotulonsa olivat vajaat 90 000 euroa.

Moilanen sai verotietojen mukaan reilun 100 000 euron vuosittaiset ansiotulot vuosina 2013, 2014 ja 2015.

Moilanen oli kansanedustajana vaalikaudella 2003–2007, minkä jälkeen hän siirtyi Pauli Moilanen Oy:n toimitusjohtajaksi. Oulun Pihlajalinnan toimitusjohtajana Moilanen aloitti syksyllä 2017 ja luopui silloin paikastaan Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Moilanen kertoi IS:lle, ettei hän halua ottaa kantaa terveyskonsernin tiistaina kertomaan ratkaisuun.

– En lähde kommentoimaan Pihlajalinnan päätöstä julkisuuteen. Ehkä sitä pitää kysyä sieltä ylimmältä johdolta. Tyydyn siihen, mitä johto on linjannut, Moilanen sanoi.

Moilanen aikoo seuraavaksi tehdä hallintotieteiden opintonsa loppuun.

– Olen opiskellut työn ohessa. Se on edennyt raketin vauhdilla ja nyt siihen saadaan lisää vauhtia. Maanantaina aloitan kandityön, ja tavoitteena on maisterin paperit Lapin yliopistosta.

Pihlajalinnan viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Siri Markula kertoi, että päätös Moilasen lähdöstä tehtiin yhdessä.

– Siitä tehtiin sopimus, että hän lähtee yhteisymmärryksessä, Markula kertoi.

Markulan mukaan Moilanen saa firmasta ainoastaan irtisanomisajan palkan eikä luvassa ole niin sanottua kultaista kädenpuristusta. Markula ei halunnut ottaa kantaa, kuinka pitkä irtisanomisaika on kyseessä.

– Jokaisella on oma irtisanomisaikansa määriteltynä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt