Sudesta on tehty useita havaintoja Ilomantsin keskustan ja Hutunniemen alueella elokuun lopun ja syyskuun alun välisenä aikana. Viimeisin havainto tehtiin lauantaina.
Poliisi on yrittänyt karkottaa sutta, mutta se on palannut yhä uudelleen havaintopaikoille. Niinpä poliisi on tehnyt sudesta lopettamispäätöksen, ja se on pyytänyt paikallisia metsästäjiä apuun.
– Se susi on toistuvasti esiintynyt, eivätkä karkotustoimenpiteet ole olleet riittäviä. Siitä on sellaisia havaintoja, että se ei tavallaan enää edes väistä ihmistä, vaikka sille huutaisi, Itä-Suomen poliisista sanotaan IS:lle.