Purettavan ulkohuussin seinästä paljastui yllätyskätkö: Punaisen sotaoikeuden pöytäkirjakäärö vuodelta 1918 - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Vanhoista papereista ilmeni, että Tapio Aarre-Ahtion isoisoisä, puuseppänä tunnettu Antti Ahtio, oli toiminut vallankumousoikeuden puheenjohtajana vuonna 1918.­

Purettavan ulkohuussin seinästä paljastui yllätyskätkö: Punaisen sotaoikeuden pöytäkirjakäärö vuodelta 1918

Näyttelijä Tapio Aarre-Ahtio löysi sata vuotta vanhoja vallankumousoikeuden pöytäkirjoja. Aikakapselina toimi perhetilan ulkohuussi.


9.9.2018 7:32

Jos näyttelijä Tapio Aarre-Ahtion, 70, tavan puhua litteroisi sellaisenaan, ei tarvittaisi välimerkkejä. Se on täyttä tykitystä.

– Oikaisurata tehtiin täysin väärään paikkaan! Ennen Kaunismäki oli idylli pienine mökkeineen...

– ... Päätin ottaa vessan ikkunan raameineen talteen. Siinä ulkohuussissa on käynyt viisi sukupolvea paskalla tietämättä tästä...

– ... Ja sitten me mentiin Mommilan veritekojen filmaamisen jälkeen näyttelijä Erkki Saarelan kanssa perimään Jörn Donnerilta maksamattomia palkkoja! Minä seisoin oviaukossa tientukkona ja Erkki...

Tämä tykistökeskitys alkoi noin kaksikymmentä minuuttia aiemmin kysymyksestä: Mitä tiedät Antti Ahtiosta?

Antti Ahtio oli Tapion isoisän isä, ja mennään hänen tarinaansa pian. Käydään kuitenkin ensin läpi tv-sarjamaisen kertauksen tapaan, mistä kaikki alkoi.

Vallankumousoikeuden pöytäkirjat löytyivät sattumalta – koska Tapio Aarre-Ahtio halusi ottaa talteen kauniit ikkunanraamit purettavasta puuseestä.­

Vuoden 2006 syksyllä avattiin Keravan ja Lahden välinen oikorata. Runsaan 70 kilometrin pituisen radan reitille osui myös Mäntsälässä Kaunismäellä sijaitseva Ahtioiden satavuotinen talo, joka oli oikoradan varmistuttua purettava pois tieltä.

Tapio Aarre-Ahtio ryhtyi purkutalkoisiin murhemielellä. Ystävien, tuttavien ja sukulaisten avulla talovanhus alkoi hävitä sijoiltaan hirsi kerrallaan.

Talon lisäksi tontilla nökötti pieni piharakennus ulkohuusseineen ja saunoineen. Sen Aarre-Ahtio purki viimeiseksi. Ulkohuussissa oli kauniit ikkunanraamit, ja ne Aarre-Ahtio halusi säilyttää.

Alkaessaan purkaa ulkohuussin seinää hän huomasi seinän välissä tukun kellastuneita papereita. Aarre-Ahtio otti nipun kouraansa ja...

– Jumalauta, minä sanoin!

Vanhoista papereista pystyy lukemaan vallankuomousoikeuden langettamia tuomioita, todistajien kuulusteluja, syyttäjien vaatimuksia ja syytettyjen vastauksia.­

– Siinä heti seinän toisella puolella on sadan vuoden ajan pää punaisena reiällä puserrettu eikä kenelläkään ollut hajua...

Ne olivat oikeuden pöytäkirjoja. Tarkemmin punaisten vallankumousoikeuden asiakirjoja Mäntsälästä vuodelta 1918. Tuomioita, todistajien kuulusteluja, syyttäjien vaatimuksia ja syytettyjen vastauksia noin kolmestakymmenestä tapauksesta.

Suuressa osassa paperista oli allekirjoitus: Antti Ahtio, vallankumousoikeuden puheenjohtaja.

Isoisoisä oli työnväenliikkeen mies ja ammatiltaan puuseppä, sen Tapio tiesi ennestään. Sukutarinoissa hänestä oli puhuttu käsistään kätevänä työläisukkona, Mäntsälän kunnan yleismies jantusena. Antti oli alkuperäiseltä sukunimeltään Andelin, mutta hän muutti sen Ahtioksi ja vuosien varrella suvun nimi muotoutui nykyiseen muotoonsa Aarre-Ahtioksi.

Papereista löytyy usean kerran allekirjoitus: Antti Ahtio, vallankumousoikeuden puheenjohtaja.­

Nyt Anttia nimitettiin Mäntsälän ”kommunismin isäksi”, ja hän oli ollut päättämässä sisällissotavuonna suojeluskuntalaisiksi epäiltyjen kohtaloista. Antti Ahtio oli tosin yksi monista, sillä vuonna 1918 punaiset perustivat liki 200 vallankumousoikeutta ympäri Suomea.

Se, että puusepästä tuli muutamaksi kuukaudeksi vallankumousoikeuden puheenjohtaja, ei itsessään ole yllättävää. Punaisella puolella ei ollut montaakaan lakimiestä, joten puheenjohtajiksi valittiin työnväenjärjestöjen luotettuja henkilöitä. Sellaisia kuin Antti.

Vallankumousoikeudella oli valtuudet tuomita sakko- ja vankeusrangaistuksia muttei langettaa kuolemantuomioita.

Mäntsälän papereita selaillessa näyttää siltä, että tehdasväkeä ja mäkitupalaisia kohdeltiin vallankumouksellisten käräjillä lempeämmin kuin rikkaita.

Sen sai tuta muun muassa insinööri Karl Silfvenius, joka sai 15 000 markan – nykyrahassa noin 5 500 euron – sakot ja kaksi vuotta ehdotonta vankeutta kiväärinsä ja asuntonsa antamisesta suojeluskunnan käyttöön ja punaisten vangitsemisiin osallistumisesta. Hän oli ”vahingoittanut ja loukannut työtätekevän kansan etuja”.

Ajan hammas on syönyt seinän välissä olleita vallankumousoikeuden pöytäkirjoja.­

Sitä vastoin suojeluskunnan vahtina toiminut palstatilallisen poika selvisi varoituksella selitettyään, että kuvitteli suojeluskunnan olleen varkaiden torjumiseksi perustettu partio.

– Vakuutan, etten ryhdy enää suojeluskuntaan enkä vastusta järjestäytyneen työväestön vaatimuksia, sanoi moni vastauksissaan vallankumousoikeudelle.

Viimeisimmät ulkohuussista löytyneistä papereista on päivätty maaliskuun lopulle 1918. Huhtikuussa punaiset jo perääntyivät maahan saapuneiden saksalaisjoukkojen edeltä.

Tapio Aarre-Ahtiosta on selvää, että hänen isoisoisänsä pelkäsi, että hänelle tulisi kuumat paikat, jos hänen tiedettäisiin istuneen vallankumousoikeuden tuomarina.

 Se olisi kova paikka, jos saisin tietää, että isoisoisäni on osallistunut tappamiseen. Nyt näen hänet Pohjantähti-trilogian Aadolf Halmeen kaltaisena hahmona, joka taisteli työväestön puolesta mutta ei koskaan tarttunut aseeseen.

Pöytäkirjoissa oli myös kirjureiden, todistajien ja muiden punaisiin kytköksissä olleiden nimiä. Ne olivat tulenarkaa todistusaineistoa, ja epäilemättä siksi Antti kätki hallussaan olleet pöytäkirjat ulkohuussin seinän sisään.

– Miksi juuri sinne, sitä voi vain arvailla. Tuliko hänelle niin kiire, ettei hän ehtinyt polttaa niitä?

Antti Ahtio selvisi sisällissodan vuodesta elävänä. Hänen taustansa ei kuitenkaan pysynyt piilossa, sillä hänet kaapattiin oikeistoaktivistien autoon kesän 1930 kyyditysten yhteydessä.

Lisäksi hänen tyttärensä Siiri ja poikansa Tapio perivät isänsä aatteenpalon. Tapio katosi lähdettyään Neuvostoliittoon, kun taas Siiri osallistui Helsingissä kommunististen propagandalehtisten levitykseen, ja sen vuoksi Etsivä keskuspoliisi – Suojelupoliisin varhainen edeltäjä – tarkkaili häntä ja hänen isäänsä.

Antti Ahtio (1866–1932) on haudattu Mäntsälän hautausmaalle. Antti Ahtion vaiheita on dokumentoitu kansallisarkistoon. Vuoden 1918 vallankumousoikeuden pöytäkirjat löytyivät puuseestä, joka sijaitsi oikoradan keskellä olevalla kaistaleella.­

Aarre-Ahtio tunsi Siirin Siiri-tätinä. Täti oli ainoa suvusta, joka puhui jotain sisällissodan vuosista, mutta Aarre-Ahtio ei olisi villeimmissä kuvitelmissakaan voinut aavistaa, millaisen nuoruuden Siiri oli elänyt. Herttainen Siiri-täti! Propagandisti ja Etsivän keskuspoliisin seuraama!

Kun Tapio Aarre-Ahtiolta kysyy hänen omasta menneisyydestään Suomen kommunistisen puolueen jäsenenä, rumputulen tasainen jytkytys alkaa jälleen.

– Otin jäsenkirjan Vietnamin sodan jälkeen vuonna 1975. Vuosikymmenen lopulla oikaisin sieltä skutsiin, kun huomasin, että pomot oli pomoja sielläkin. Reissulla Neuvostoliittoon näin, kuinka turistina sai rahalla kaikkea ja kansalle ei ollut kaupoissa mitään. Ja sen piti olla muka jonkinlainen vaihtoehto tälle kaikelle...

– ... sen jälkeen en ole omistanut muita kortteja kuin Näyttelijäliiton jäsenkirjan ja metsästys- ja kalastuskortin!

 Ajatteliko hän, että joku ne joskus löytäisi? Ja tärkeimpänä: onko Antilla muita piiloja?

– ... ei ihme ettei nuoria kiinnosta politiikka, kun seuraa tuota sotevetkutusta. Demarit soutaa ja huopaa. Ulkoministeri, saatana, käy ”yksityishenkilönä” vastustamassa aborttia, ja entäs sitten Väyrynen, täysi ---

Takaisin historiaan. Antti Ahtio kuoli vuonna 1932 keskellä kesää kotinsa kamariin, sukutarinan mukaan maksasyöpään.

Aarre-Ahtiota mietityttää se, että pohtiko Antti enää koskaan huussin seinään tunkemiaan papereita. Ajatteliko hän, että joku ne joskus löytäisi? Ja tärkeimpänä: onko Antilla muita piiloja?

Pöytäkirjat oli piilotettu seinän sisään, paikkaan, josta etsiväkään ei heti älyäisi katsoa.­

Nyt, kun suvun salaisuudet ovat alkaneet purkautua, Aarre-Ahtio ei saa niistä kyllikseen. Hän toivoo, että voisi tehdä tästä kaikesta käsikirjoituksen, näytelmän, kesäteatteriesityksen.

– Nämä asiat pitää minusta puhua auki.

– Se olisi kuitenkin kova paikka, jos saisin tietää, että isoisoisäni on osallistunut tappamiseen. Nyt kuitenkin näen hänet Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian Aadolf Halmeen kaltaisena hahmona, joka taisteli työväestön puolesta mutta ei koskaan tarttunut aseeseen.

Lähteitä: Jukka Siro: Tuomiovalta kansalle: Vallankumousoikeudet sisällissodassa vuonna 1918; Pertti Haapala ja Tuomas Hoppu: Sisällissodan pikkujättiläinen.

Lue lisää: Sylvi, 9, koki hirveän kohtalon hämärällä tiellä Ikaalisissa – surmaajat järkyttyivät tajuttuaan, mitä olivat tehneet

Lue lisää: Huopaisenvirrasta tuli vuonna 1918 Tuonelan virta – 10 nuorta ammuttiin silmittömässä joukkomurhassa keskellä yötä

Lue lisää: Nuori tyttö sekosi ja joutui mielisairaalaan siivottuaan ampumisen jälkiä – vuoden 1918 teloituspaikka on yhä nähtävillä Tampereella

Alla vuonna 1918 tehty elokuva Punainen Suomi, joka kuvaa ihmisiä ja elämää punaisella puolella sisällissodan aikana.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?