Sankka sumu kietoi Suomen otteeseensa – kuvista ilmenee Helsingin autioilla kaduilla avautuva salaperäinen tunnelma

Sää selkenee aamupäivän aikana.

2.9.2018 8:58

Sunnuntai on alkanut lähes koko maassa sumuisena. Sumu hälvenee aamupäivän aikana, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Niko Tolman.

Sateita on ilmennyt yöllä paikoin, mutta sää on sunnuntaina selkeä etenkin läntisessä Suomessa ja osin myös Lapissa. Muualla voi ilmetä päivän aikana sadekuuroja. Maan itäisissä ja eteläisissä osissa ja päivä on pilvinen.

Paikoin sateinen yö jätti Helsinkiin aamu-usvan. Sumua syntyy, kun näkymätön vesihöyry tiivistyy pisaroiksi.

Yllä olevalta videolta voit katsoa Forecan sääennusteen sunnuntaille.

Valokuva on Helsingin päärautatieasemalta.

Utu häivytti eduskuntatalon ja musiikkitalon ääriviivat.

Päivästä on tulossa lämmin. Lämpötila on koko maassa parinkymmenen asteen molemmin puolin.

Sumussa on pilvipisaroita. Kuvassa näkyy Kiasma ja Mannerheimintie.

Lämpö ei karkaa viikonvaihteenkaan jälkeen. Etenkin maan eteläosiin on luvassa lämmintä ilmaa ensi viikollakin, tämän hetkisten ennusteiden mukaan jopa yli 20 asteen lämpötiloja, Tolman kertoo.

Kuvassa Tokoinranta ja Eläintarhanlahti Helsingissä. Sakeassa sumussa näkyvyys on heikko jo sadan metrin päähän.

– Kun mennään ensi viikon loppupuolelle, näyttää, että lämpimämpää ilmaa voi virrata Lappia myöten, meteorologi sanoo.

Helsingin päärautatieasema.

Saitko hienon kuvan sumuisesta säästä? Lähetä se WhatsApp-viestinä numeroon 0406609019 tai sähköpostilla osoitteeseen uutiset(a)iltasanomat.fi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?