Kaksi sutta tassutteli jäitä pitkin Ahvenanmaalle – arvostettu brittilehtikin kiinnostui

Ahvenanmaalla haluttaisiin tappaa sudet, mutta laki ei anna siihen lupaa.

Brittilehti The Guardian kertoi Ahvenanmaalle siirtyneistä susista. Arkistokuvan sudet eivät liity tapaukseen.

Ahvenanmaa ja sen kaksi sutta saivat kansainvälistä huomiota, kun brittilehti The Guardian julkaisi niistä laajan reportaasin.

Ahvenanmaan viimeinen susi ammuttiin vuonna 1883, mutta viime talvena kaksi hukkaa käveli jäitä pitkin saaristoon. Lampaankasvatus on tärkeä elinkeino Ahvenmaalla, ja pienillä saarilla kulkevat sudet huolestuttavat paikallisia.

– Vien lampaat joka ilta sisään ja vien ne ulos joka aamu. Ajattelin, että se olisi ok, mutta olen aika väsynyt. Myös lampaiden täytyy olla väsyneitä tähän susitilanteeseen, lammastilallinen Berit Sjöberg sanoo Guardianille.

Sjöberg kertoo suden olleen sadan metrin päässä hänen tilaltaan.

– En usko, että se odottaisi siellä eikä kajoaisi lampaisiini.

Suden raatelema lammas Inkoossa.

Susi on EU-lailla suojeltu eläin, joten Ahvenanmaan autonominen hallitus ei voi susitilanteelle juuri mitään. Se on kuitenkin tehnyt aloitteen, jossa ehdotetaan, että suden saisi surmata ilman erityisiä lupia. Ahvenanmaalaiset vetoavat saariston pieneen kokoon ja metsien vähäisyyteen.

Lapissa myönnetään porojen suojelemiseksi vuosittain muutamia kymmeniä sudenkaatolupia.

Ahvenanmaan kalastus- ja metsästysmuseon johtaja, biologi Åsa Hägg on sitä mieltä, että saarelle mahtuu myös susia.

– Mielestäni on hyvä, että saamme uusia lajeja. Totta kai saarella on paljon lammastilallisia, ja ymmärrän heidän pelkonsa, Hägg sanoo Guardianille.

Susien luontainen saalistusvietti aiheuttaa kotieläinvahinkoja. Arkistokuva.

Lampaita voidaan suojella susilta muun muassa sähköaitauksilla. Suomen riistakeskus rahoittaa aitoja, mutta ainoastaan tarpeeksi suurille tiloille. Valtio korvaa susien, ahmojen, karhujen ja ilvesten aiheuttamat vahingot. Ihmisen kimppuun sudet käyvät äärimmäisen harvoin. Viimeksi susi on tappanut Suomessa ihmisen 1881.

Maaliskuisen kanta-arvion mukaan Suomessa on noin 20 susilaumaa ja viisi Suomen ja Venäjän rajalla liikkuvaa laumaa. Suomen susikannan kokonaismäärän arvioidaan olevan 165–190. Noin 70 prosenttia susista elää läntisessä Suomessa.

Susien määrä on noussut viime aikoina Saksassa, Tanskassa, Belgiassa ja Iso-Britanniassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?