Suurin osa turmabussista olleista yöpyy sairaalassa – ”Onhan tämä poikkeuksellista” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Suurin osa turmabussista olleista yöpyy sairaalassa – ”Onhan tämä poikkeuksellista”

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS) oli perjantaina rankka ja pitkä päivä.

Moni Kuopion yliopistollisen sairaalan työntekijä teki kotimatkallaan u-käännöksen saatuaan tiedon perjantaisesta bussiturmasta.

24.8.2018 23:29

Sairaala sai tiedon Kuopiossa Leväsen liittymässä tapahtuneesta bussionnettomuudesta kello 14.47 iltapäivällä. Kello kolmelta sairaalassa tehtiin suuronnettomuushälytys.

Onnettomuuspaikalle hälytettiin seitsemän pelastusyksikköä. Ensihoidon yksiköitä kohteessa oli 12 sekä yksi lääkärihelikopteri.

Moni Kuopion yliopistollisen sairaalan työntekijä teki kotimatkallaan u-käännöksen ja palasi takaisin sairaalaan hoitamaan turmassa loukkaantuneita potilaita. Vuoronvaihdon vuoksi sairaalassa oli kuitenkin jo valmiiksi hyvässä valmiudessa potilaiden hoitamiseksi.

Myöhään perjantai-iltana Kuopion yliopistollisen sairaalan johtaja Heikki Miettinen kertoo, että bussiturmassa loukkaantuneiden tila on pysynyt ennallaan. Muutama potilas on kotiutettu heidän majapaikkaansa, mutta loput jäävät sairaalan eri osastoille yöksi.

Bussiturmassa kuoli neljä ihmistä. Lisäksi Miettisen mukaan kolme bussimatkustajaa loukkaantui vakavasti. Loput sairaalaan tuoduista olivat loukkaantuneet keskivaikeasti tai lievästi. Vielä kymmeneltä illalla yhtä bussissa matkustanutta leikattiin.

Turmabussi päätyi junaradalle. Kuolonuhrien ja pahiten loukkaantuneiden on kerrottu olleen bussin takaosassa.

Miettinen kertoo, että turmabussista tuotujen potilaiden vammat ovat tulleet bussin pudotessa 7–10 metrin matkan rampilta junanraiteille. Vammoja on monenlaisia: haavoja, tärähdyksiä ja murtumia.

Se, että matkustajia ylipäätään selvisi korkeasta pudotuksesta, on pieni ihme.

– Kyllä tämä jotain kertoo nykyisten linja-autojen korien rakenteesta ja siitä, että autoissa on kiinnitetty paljon huomiota turvallisuuteen, Miettinen pohtii.

Hän kertoo, että hyväkuntoisemmille potilaille on järjestetty tänään kriisiapua ja sitä annetaan sairaalassa edelleen.

Kuopion yliopistollisen sairaalan johtaja Heikki Miettinen.

Miettinen pitää tänään tapahtunutta onnettomuutta poikkeuksellisena.

– Konginkankaan bussionnettomuuden jälkeen tämä on toiseksi pahin onnettomuus Suomen historiassa. Onhan tämä poikkeuksellista.

Vuonna 2004 tapahtuneessa Konginkankaan linja-autoturmassa kuoli 23 henkilöä ja loukkaantui 14.

Miettinen sanoo, että sairaalassa katsotaan nyt tapauskohtaisesti, miten kunkin potilaan kanssa menetellään.

– Yksilöllisesti vammojen mukaan heitä siirretään joko omaa kotipaikkakuntaa lähellä olevaan sairaalaan tai hoidetaan täällä, hän toteaa.

Bussimatkustajat ovat IS:n tietojen mukaan kotoisin Ruotsista Kalixin kunnasta. He ovat Ruotsissa asuvien suomalaisten karaokeporukka. Seurue oli matkalla Kuopiossa sijaitsevaan kylpylä Rauhanlahteen.

Ennen putoamistaan rampilta rautatiekiskoille bussi osui viiteen henkilöautoon. Yksi henkilöautossa ollut loukkaantui vakavasti ja hänet jouduttiin leikkaamaan ulos autosta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?