Kotimaa

Eduskunnan jättävä Seppo Kääriäinen ei aio erakoitua: ”Valitettavasti kosto elää politiikassa”

Julkaistu:

politiikka
Keskustan ”Iso Vihree” Seppo Kääriäinen päätti jättää eduskunnan seuraavien vaalien jälkeen. Alkaa aika ”armo uus”, sanoo Kääriäinen, kepufilosofi, joka aikoo jatkaa aktiivista politiikan tarkkailua kotitilallaan Kirmalla, Iisalmessa.
Panet sen otsikkoon! Panet sinne, että armo uus! vaatii kansanedustaja, ministeri, tohtorismies Seppo Kääriäinen (kesk) Iisalmen Kirmalla keskiviikkoisena elokuun päivänä hellekesänä 2018.

Oli näet käynyt aamupäivällä niin, että Iisalmen keskustassa ”lannistumaton, täysin lannistumaton tukimies” oli törmännyt Kääriäiseen ja sanonut virren 547 sanoin: ”Seppo, sinulla alkavat nyt armon vuodet”.

Virren kolmas säkeistö onkin kuvaava:

Kaikki entinen katoaa,

itkun, riemunkin aiheet,

moni arvoitus ratkeaa,

uudet alkavat vaiheet.

Kohta koittaa jo päivä Herran,

se on hänellä yksin tiedossaan.

Siksi kiitosta veisaamaan,

hänen voitto on kerran!


Mikään uskovainen hiukan körttiläisyyteen taipuvainen Kääriäinen ei toki ole, mutta hän sanoo allekirjoittavansa tukimiehensä lausunnon ”satarosenttisesti, satarosenttisesti!”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Jos näitä elonpäiviä riittää, hän lisää.

Mainittakoon, että Kääriäisen yksi tehokeino on toistaa viimeistä sanaa, toistaa!


Kyse on siitä, että Kääriäinen, 70, ilmoitti maanantaina, ettei hän pyri enää eduskuntaan, jossa hän on ollut vuodesta 1987. Politiikassa Kääriäinen on ollut vuodesta 1970: Keskustan puoluetoimistolla, puoluesihteerinä, ministerinä pariin otteeseen, varapuhemiehenä ja viimeiset vuodet yli puoluerajojen kunnioitettuna politiikan tarkkanäköisenä nestorina eduskunnassa. Kääriäistä kuunnellaan.

– Tiijäkkö, että kun maanantai-iltana luin Twitteriä, niin luulin, että onkohan se Kääriäinen kuollut, Kääriäinen naurahtaa.

Kääriäisen luopumisilmoitus herätti valtavan palautteen. Kehuja tuli kuin muistokirjoituksessa. Eniten näyttää liikuttaneen Suomen Pankin pääjohtajan paikan jättäneen Erkki Liikasen (sd) maireat kiitokset. Liikanen oli Kääriäisen taistelupari 1980-luvulla, kun Liikanen oli Sdp:n puoluesihteeri.

Herrat järjestivät pääministeri Kalevi Sorsan (sd) käskystä suomalaisen päivähoito- ja perhevapaauudistuksen kuntoon 80-luvun puolivälissä. Malli on kestänyt näihin päiviin.

– Se oli iso uudistus, iso! Kääriäinen sanoo.

Kiikkustuoli Kääriälän vanhassa tuvassa heilahtaa, heilahtaa.

 

Jos kaikki menisi oikein hyvin, niin minun elämänjuoksusta on jäljellä parhaimmillaan vajaat neljäsosa. Ja jos semmoista ei ihminen itse tajua, niin silloin on päässä jotakin vialla.

Ikä on yksi syy, että Kääriäinen jää Kirmalle, kotikylään, entisöityyn taloonsa. Talonpaikan juuret ovat jossakin 1500-luvulla.

– Se on tämä elämän iso raami: Kun on 70 vuotta lasissa ja ensi keväänä politiikassa 49 vuotta ja eduskunnassa 32 vuotta. Jos kaikki menisi oikein hyvin, niin minun elämänjuoksusta on jäljellä parhaimmillaan vajaat neljäsosa. Ja jos semmoista ei ihminen itse tajua, niin silloin on päässä jotakin vialla.

Mietteet ymmärtää, kun katsoo Kääriälän rappusilta avautuvalle elokuiselle Kirmajärvelle. Puimuri pui vieressä vuokralle annettuja ohrapeltoja. Maalaisliiton idylli elää.

Pihaa vartioi kunnioitusta herättävä, Suomen sodissa palvelut tykki, jonka ex-puolustusministerille lahjoitti amiraali Juhani Kaskeala.

Politiikan nykymeno on toinen syy Kääriäisen vetäytymiselle, taitaa olla se suurempi. Sanaa ”vöyhötys” Kääriäinen käyttää useampaan kertaan.

Sekään on tuskin salaisuus, vaikkei Kääriäinen sitä itse sano, että politiikan aktiiviura olisi ollut mukava päättää ministerinä. Samaa miettinevät Mauri Pekkarinen, 71, ja Sirkka-Liisa Anttila, 74. Muutama muukin.


Mutta keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä päätti, että häntä itseään vanhemmilla ei ole asiaa kepun ministeriryhmään.

– Sipilä on ollut hyvä pääministeri, Kääriäinen kehuu kuitenkin.

Mutta politiikan nykymenoa Kääriäinen ei totisesti kehu.

– Liian paljon on hetken kohkaamista. Onhan tästä pinnallistumisesta ja karnevalisoitumisesta puhuttu pitkään. Haetaan hetken kohahduksia ja käydään joka ikinen päivä henkilökohtaista ja puoluekohtaista vaalikampanjaa, niin kuin vaalit olisivat jo huomenna. Tämä henki ei mahdollista pitkäjänteistä Suomen asioiden hoitamista ja vaikeiden asioiden ratkaisemista. Tilalle tarvittaisiin enemmän yhteistyöhakuisia poliitikkoja ja johtajia.

– Tämä minusta on se pääkysymys, pääkysymys!

– Yhteistyössä korostuu vastuunkantaminen ja konkretisoituu luottamus. Kuitenkin yhteisten asioiden hoitamisessa, tapahtuu se missä tahansa, niin luottamus, vastuun kantaminen ja yhteistyö liittyvät toisiinsa. Ja se ei ole päivänpolitiikkaa, se ei ole päivänpolitiikkaa!

– Siinä katsotaan aina vuosien ja vaalikausien yli. Ja Suomessa on paljon sellaisia asioita, jotka eivät kohkaamisella kyllä tule hoidetuksi, vaan juuri sillä kohkaamisella asiat menevät pilalle. Sillä pinnallisuudella, pisteiden keräämisellä ja otsikoihin pyrkimisellä. Median mielistelyllä. Ja sillä, että kuvitellaan, että tällä minä pääsen eduskuntaan tai valtuustoon tai EU-parlamenttiin.

– Tahallinen väärin ymmärtäminen – siitä on tullut liian yleinen keino käydä poliittista keskustelua. Tahallinen väärinymmärtäminen, sehän on kauhea juttu! En tässä moiti mitään puoluetta, vaan se on aivan yleistä. Kaivellaan myös menneitä. Kyllä menneitä pitää kaivellakin, mutta sitäkin tulkitaan juuri tämän väärinymmärtämisen ja tahallaan väärin tulkitsemisen kautta, Kääriäinen puhisee.

Ja pitää tauon. Kiikkustuoli heilahtaa, heilahtaa.

– Pannaan roskakoppiin tämä tahallinen väärinymmärrys! Ruvetaan kunnioittamaan toista ja kuuntelemaan, mitä toinen sanoo. Koetetaan ymmärtää, mitä hän tarkoittaa, mihin hän tähtää. Koetetaan ymmärtää sitä, eikä heti tulkita ja tuomita kaikkea tahallaan väärin, Kääriäinen opastaa.

 

Valitettavasti kosto elää politiikassa. Niin ei saisi olla. Vanhojen päälle pitäisi vetää ruksi. Se olisi valtiomiespolitiikkaa.

Mutta seuraava vaalikausi on nykyistä kauheampi, Kääriäinen ennakoi.

– Vaalitulos? Siitä voi tulla myös konkelo. Mutta ei pitäisi suistua heti siihen, että mentäisiin vähemmistöhallitukseen. Sehän on noussut nyt keskusteluun. Minä en sitä kyllä suosittele. Sitkeästi täytyy tavoitella enemmistöhallitusta.

– Ensi vaalikausi on hankalampi kuin nyt. Jos on tahtoa, enemmistöhallitus syntyy. Mutta jos tämä menee pikkuvääntämiseksi, niin silloin ei synny. Suomessa tarvitaan yhteistyöjohtajia, Kääriäinen toistaa.

Mikä on Kääriäisen oman puolueen kohtalo? Sdp:n ja keskustan punamultaan Kääriäinen ei usko.

– Kuulemieni viestien perusttella en usko, että sellaista syntyy. En. Silti se täytyy pitää mahdollisuuksien joukossa.

– Minunkin nenääni haisee, että Antti Rinteelle kokoomus on mieluisampi kuin nykyinen keskusta. Muista sanoa jutussa tämä ”nykyinen”, Kääriäinen alleviivaa.

Samalla Kääriäinen ihmettelee, ettei Sdp:n kannatus ole noussut nykyistä suuremmaksi.

– Näissä oloissa demareiden kannatuksen pitäisi olla yli 25 prosenttia. Mutta kun ei ole! Kysymys kuuluu: Miksi ei ole? Sen voit kirjoittaa!

– Melkein kaikki ovat hallitusta vastaan. Ja Sdp nippa nappa yli kahdenkymmenen, nippa nappa suurin! Kääriäinen ihmettelee ja muistelee, miten Sdp:n gallupkannatus oli vuonna 1993 ”Antsu Kekkosen” (Antero Kekkonen, tuolloinen Sdp:n varapuheenjohtaja ja vt. puheenjohtaja) aikana oli yli 36 prosenttia.


Kirmalla on seurattu kesän aikana myös sote-uudistuksen toteutumisen mahdollisuuksia. Kääriäinen on kääntynyt pessimistiksi:

– Pelkään kesän puheiden perusteella, ettei siitä tule mitään. Ja jos saataisiinkin loppuun, seuraava hallitus joutuu tekemään siihen aikamoisia muutoksia ja korjauksia. Mutta toivottavasti se toteutuu, Kääriäinen sanoo.

– Ja sitten tulee seuraavalla kaudella sotu eli sosiaaliturvauudistus. Se on vaikea paikka, kun se käy jokaisen lomapakolle.

– Ja työllisyysaste pitäisi saada nousemaan 75 prosenttin! Nostapa se 75:een! Näillä jäykillä asenteilla? Ja se on pakko saada nousemaan, että saadaan palveluita. Pakko saada!

Sote tuskin etenee seuraavankaan hallituksen aikana, Kääriäinen ennakoi.

– Valitettavasti kosto elää politiikassa. Niin ei saisi olla. Vanhojen päälle pitäisi vetää ruksi. Se olisi valtiomiespolitiikkaa. Politiikassa pätee aina, että sen, minkä taakse jätät, sen edestä löydät. Valitettavasti se on näin.

– Politiikkaa pitäisi uudistaa. Uusien polvien pitäisi ymmärtää, että vanhojen päälle pitää vetää ruksit. Niistä pitää oppia, mutta vanhojen päälle ruksit, Kääriäinen sanoo moneen kertaan.


Entinen puolustusministeri on kauhuissaan myös siitä, miten tulevat hävittäjähankinnat rahoitetaan, kun hanke oikeasti kuluineen tulee hallituksen eteen.

– Mistä revitään rahat puolustusvoimien suuriin investointeihin? Ne on tehtävä. Ne ovat turvallisuusinvestointeja. Mistä revitään rahat? Se päätös on tehtävä keväällä 2019. Siitä vallitsee nyt herttainen yhteisymmärrys sanallisesti, mutta kun ruvetaan euroja katsomaan, silloin on tenkkapoo. Silloin tulee vastaan se, mistä ne otetaan.

Nato-jäsenyyttä vastustava Kääriäinen huokaisee, että onneksi Nato-keskustelu on sentään aisoissa nyt. Mutta ei pysyvästi, kirmalainen ennakoi ja jatkaa paasaamistaan tulevista vaikeuksista.

– Mistä meillä rahat riittää kaikkeen tähän? Ja tämän asian kansakin näkee.

– Nythän kansa siis on tyytymätön nykyiseen hallitukseen. Mutta niin se on tyytymätön kaikkiin. Ei se hurraa opposi­tiopuolueillekaan. Kansa hurraa ainoastaan Niinistölle tällä hetkellä, siis Saulille.


– Onneksi ulkopolitiikassa asiat on kohtalaisen hyvin. On presidentti, jonka linja on kestävä, snellmanilainen. Snellmanilaisen ulkopolitiikan yhdinhän on siinä, että ajetaan kansakunnan etua, joka on sopusoinnussa ihmiskunnan edun kanssa. Sehän on snellmanilaisuutta, Kääriäinen innostuu.

Kääriäinen astelee pihapiirissään ja alkaa kehua retostaa presidentti Sauli Niinistöä oikein tosissaan. Niinistöä on verrattu Kekkoseen, jota Kääriäinenkin ihailee. Kekkosen kuva on kunniapaikalla Kääriäisen tuvan seinällä, pirtin pöydällä seisoo pieni Suomen lippu.

– Niinistön takana on paitsi kansa, minkä vaaleissa näimme, myös järeä poliittinen enemmistö, ei kuitenkaan sataprosenttinen, mutta järeä kuitenkin. Niinistöä meidän pitää muistaa tässä. Eikö niin? Varsinkin, kun on syntymäpäiväkin tulossa. Meillä on hyvä presidentti, sen saa sanoa. Meillä on hyvä presidentti.

– Kekkonenhan koettiin aikoinaan sellaiseksi, että hän oli turva kansalaisille poliitikkoja vastaan. Sauli Niinistö on samanlainen. Hän on niin kuin suoja kansalaisille eliittiä vastaan, eliitin pyrkimyksiä vastaa. Eikö olekin näin?

Entä median rooli?

– Media? Se on punavihreä kupla. Historiattomuus vaivaa niin mediaa kuin politiikkaa. Historiattomuus vaivaa. Tässä mielessä se, että kouluissa historianopetustakin pyritään nävertämään, ja yhteiskuntaoppia, on aivan käsittämätön suuntaus! Aivan käsittämätön! Toivottavasti tuleva hallitus tässä asiassa kääntää kelkan.

Savossa on ensi vaaleissa ääniä jaossa. Kääriäiseltä niitä jää reippaat 7000, mutta niitä hän ei testamenttaa kenellekään, koska ”se ei ole tätä päivää”.

Eikä Kääriäinen aio jatkossakaan erakoitua Kirmalle.

– Erakoituminen? Ei passaa erakoitua niin, että tulee huono olo. Se on minun ohjeeni. Joo. Kyllä minä aion tehdä hommia. Minä rupian kirjoittelemaan.

 

Erakoituminen? Ei passaa erakoitua niin, että tulee huono olo. Se on minun ohjeeni.

– En elämäkertaa, enkä muistelmia. Käyn kyllä menneen ajan tapahtumia läpi, mutta myös tulevaisuutta. Minulla on pari selvääkin tapausta ja yhden hankin. Siinä se eläkemiehen aika kuluukin.

– Kirjoittaminen on mukavaa hommaa. Se on mukavaa hommaa. Se vaati pikkuisen tutkimustyötä, yhteyksien pitämistä ja se pitää mielen virkeänä.

70 vuotta sitten, Kääriäisen syntymän aikoihin, Kääriälän tuvassa höylättiin vielä parirekiä. Ensi huhtikuusta alkaen tuvasta alkaa lentää politiikan verbaalilastuja. Viitaus Juhani Ahoon on harkittu, sillä Lapinlahdella sijaitsevalle Matin ja Liisan asemalle on Kirmalta parikymmenen minuutin ajomatka.

Haastattelun aikana on vuokralle annettu ohrapelto puitu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt