Kotimaa

Tilanne sotilaiden ja poliisin välillä kärjistyi Tikkakoskella – sanailun jälkeen komisariota uhattiin rynnäkkökiväärillä

Julkaistu:

Lentokonebongaria tähdännyt reserviläinen ei tiennyt, ketä uhkaili.
Kokenut jyväskyläläinen poliisimies joutui pelottavaan tilanteeseen ollessaan valokuvaamassa lentokoneita Tikkakosken lentokentän tuntumassa. Lokakuussa 2016 järjestetyn Ruska-sotaharjoituksen aikaan tapahtunutta välikohtausta käsiteltiin perjantaina Keski-Suomen käräjäoikeudessa.

Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaatii kahdelle sotaharjoitukseen osallistuneelle reserviläiselle sakkorangaistusta laittomasta uhkauksesta. Toisen kohdalla syyte hylättiin, mutta 35-vuotias valkeakoskelainen korpraali tuomittiin teosta 20 päiväsakkoon. Sakkosumma nousi 460 euroon.

Välikohtaus tapahtui maanantaisena iltapäivänä. Lentokoneista kiinnostunut ja niitä harrastuksekseen kuvaava siviiliasuinen komisario seisoi tapahtumahetkellä lentokentän eteläpäässä sijaitsevan portin takana.

Komisarion kertomuksen mukaan lentokentän suunnasta tuli paikalle pakettiauto, josta nousi kaksi rynnäkkökiväärein varustettua sotilasta. Komisario kertoo toisen kysyneen, millä asioilla hän liikkui.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Vastasin hänelle, että olen jokamiehen oikeudella kuvaamassa lentokoneita yleisellä paikalla. Sotilas sanoi, että ”ole ihmisiksi, ettei tarvitse laittaa sinua nippuun”. Ihmettelin mielessäni moista käytöstä, komisario kertoi esitutkinnassa.

Miehet poistuivat pakettiautolla paikalta, mutta jonkin ajan kuluttua paikalle saapui toinen auto.

– Välittömästi pysähtymisen jälkeen autosta hyppäsi täydessä taisteluvarustuksessa oleva sotilas, joka siirtyi juoksujalkaa auton kuljettajan puoleiselle sivulle 10–15 metrin päähän minusta ja tähtäsi rynnäkkökiväärillä minuun pitäen asetta ampumaotteessa ja sormeaan liipasinkaarella, komisario kuvasi tilannetta.

Samaan aikaan toinen mies käveli puhuttamaan komisariota. Komisarion mukaan mies tivasi tiukkaan sävyyn, miksi hän oli paikalla.

– Vastasin, ettei tämä taida hänelle kuulua. Kysyin, miksi minua tähdätään rynnäkkökiväärillä, johon sotilas vastasi kyseessä olevan ”turvallisuustoimenpide”. Ilmoitin sotilaalle, että teko täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkistön ja ampuma-aseella tehtynä se on virallisen syytteen alainen rikos.

Komisario lisäsi vielä tekevänsä rikosilmoituksen.

– Sotilas tuijotti hetken minua sanomatta mitään toisen sotilaan ollessa ampuma-asennossa ja osoittaessa yhä aseellaan minua.

Hetken päästä miehet nousivat takaisin autoon, jonka kuljettajana toimi vartiointipartion ryhmänjohtaja.

Komisario hallitsi kontaktin puhuttelijaansa, mutta asemiehen uhkailu oli hänelle järkytys.

– Rynnäkkökiväärillä varustettu mies teki hyökkääviä eleitä. Hän hypähteli eteenpäin ikään kuin hakeakseen parempaa ampuma-asentoa.

Pian paikalle saapui sotilaspoliisi.

– Ilmoitin hänelle nimeni ja kerroin oman näkemykseni tapahtumien kulusta. Samalla pyysin häntä raportoimaan asiasta esimiehelleen. Sotilaspoliisi vaikutti olevan hyvin pahoillaan asiasta.

– Olen kuvannut samalla paikalla lentokentän päässä lentokoneita reilun 40 vuoden ajan, eikä kukaan ole koskaan minua kieltänyt näin tekemästä tai vaatinut poistumaan paikalta. Paikalla on usein ollut myös muita kuvaajia ja lentokoneiden katselijoita.

Virallisesti myös aidan takana oleva alue kuuluu Puolustusvoimille, mutta oikeudessa kävi ilmi, että ulkopuolisten liikkuminen alueella on varsin yleistä eikä siihen normaalisti puututa.

– Koen henkeni olleen vakavassa vaarassa. Minua uhattiin ihmisten tappamiseen tarkoitetulla sarjatuliaseella. Asetta käyttänyt sotilas vaikutti hermostuneelta ja epävakaalta hänen osoittaessaan ampuma-asennossa aseellaan minua kohti ja tehdessään samalla hyökkääviä eleitä.

Komisario vaati syytetyiltä 6000:ta euroa tilapäisestä haitasta ja 1500:ta euroa kärsimyksestä. Oikeus hyväksyi vaatimuksen kärsimyskorvauksesta, mutta tilapäisen haitan osalta korvaussummaksi määrättiin 4000 euroa. Kulukorvaukset mukaan lukien valkeakoskelaiskorpraalin maksettavaksi tuli reilut 5700 euroa.

Puhuttelun tehneen reserviläisen syyte hylättiin, koska oikeus ei katsonut hänen olleen tietoinen rynnäkkökivääriä käyttäneen miehen toiminnasta.

Todellisuudessa tilanteessa ei ollut hengenvaaraa, sillä rynnäkkökiväärin lippaassa oli vain paukkupatruunoita. Aseessa oli myös keltainen sysäyksenvahvistaja, mikä kertoo myös, ettei aseella voinut ampua. Komisario ei kuitenkaan sysäyksenvahvistajaa huomannut.

Laittomasta uhkauksesta tuomittu korpraali kertoi olleensa noin 20–30 metrin päässä aidan takana olleesta miehestä. Korpraali luuli, että kyseessä oli sotaharjoitukseen kuuluva maalimies, minkä vuoksi hän varautui aseenkäyttöön.

– Tehtäväni ja koulutukseni mukaan tällaisessa puhutustilanteessa, kun minut on määrätty partionjohtajan toimesta varmistajaksi, minun tulee pitää asetta niin, että kykenen sitä nopeasti käyttämään, korpraali kertoi esitutkinnassa.

Korpraali korosti toimineensa Puolustusvoimilta ja esimiehiltään saamiensa ohjeiden mukaan ja olevansa siten syytön.