Vuosi Turun puukkoiskusta – sankari Hassan Zubierilta tärkeä viesti: ”Siirtäkää sitä eteenpäin”

Julkaistu:

Turkulainen Riitta Aalto olisi kieltänyt molemmat Turun puukotuksen tiimoilta järjestetyt mielenosoitukset.
Yleisö taputti raivoisasti, kun oman henkensä vaarantanut Hassan Zubier puhui Turku ilman natseja -tilaisuudessa lauantaina. Hän aloitti pitämällä minuutin hiljaisuuden uhrien muistolle.

– Nouskaa kaikki seisomaan ja ottakaa toisianne kädestä. Pidämme minuutin hiljaisuuden uhreille vuosi sitten.

Zubier otti esiin muun muassa demokratian tilan ja Pohjoismaisen vastarintaliikkeen.

– Sekä vaikeista että helpoista asioista on kyettävä keskustelemaan, jos haluamme säilyttää demokratian.

Zubier mukaan uusnatsit ovat unohtaneet, kuka puolusti puukotusten uhreja.

– Kaksi kuoli ja kahdeksan loukkaantui. Vastarintaliike on unohtanut, että vuosi sitten auttajia olivat afgaanit, suomalaiset ja maahanmuuttajat.

– He käyttävät tätä päivää vihan lietsomiseen.


Zubier pyysi yleisöä nostamaan kätensä ylös nyrkissä ja huutamaan ”häpeä vastarintaliike”. Yleisö oli heti mukana.

Zubier kiitti kaupunkia, poliisia ja terveydenhuoltoa nopeasta toiminnasta.

– Lopuksi haluan sanoa. Älkää kunnioittako minua ihmisyydestä, vaan siirtäkää sitä eteenpäin.


IS oli paikalla, kun uusnatsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike (PVL) valmistautui marssille Turun puutorilla puolen päivän aikaan. Paikalla oli arviolta satakunta osallistujaa

Tapahtuma veti paikalle jonkin verran muitakin uteliaita. Helsingin yliopistossa kriminologiaa opettava nainen ei halua esiintyä nimellään.

– Tulin Helsingistä ja myöhästyin vastustajien marssilta, joten tulin katsomaan tätä porukkaa, hän kertoo.

Yliopistossa tuntiopettajan työskentelevä nainen olisi valmis kieltämään vastarintaliikkeen kokonaan.

– Mua pelottaa. Tämä ei saa mennä näin. Isäni on jo nähnyt tämän kerran. Kyllä tämä olisi kiellettävä.


Vastarintaliikkeen olemassaoloa puidaan parhaillaan Turun hovioikeudessa.

– Ihmisen elämä on pyhä. Nyt kuulostan ihan Soinilta (Timo), mutta meillä ei ole mitään yhteistä.

– Tämä ei ole terveen yhteiskunnan merkki. Täällä näyttää olevan paljon ihmisiä myös Ruotsista.

Opettaja kertoo tuntevansa uusnatsien kanssa samalla tavalla ajattelevia.

– He ovat ihmiskielteisiä, enkä tiedä perustuuko se vihaan. Haluaisin ymmärtää, miten he ovat päätyneet tähän.

Vieressä tilannetta seuraava turkulainen pariskunta olisi kieltänyt sekä uusnatsien että natsien vastustajien marssit.

– Vuosipäivää ei pitäisi viettää mitenkään. Näissä ryhmissä on molemmissa ääriaineksia, mies sanoo.

Turkulainen Riitta Aalto seurasi Turku ilman natseja -tilaisuutta Puolalanpuistossa. Hänen mielestään kaupunki ja rauhaa edistävät järjestöt tekivät virheen, kun virallista muistotilaisuutta ei järjestetty.

– Kaupunki ja järjestöt tekivät virheen, kun jättivät pelikentän avoimeksi. Natsit ja vasamielenosoitus lisäävät turhaan jännitteitä.

Aalto olisi kaivannut yhteistä tilaisuutta.

– Ei varsinaista muistotilaisuutta vaan olisi käsitelty asioita yhdessä järjestöjen voimin.


Aalto oli vuosi sitten terrori-iskun aikaan Helsingissä.

– Maahanmuuttoa ei ole hoidettu hyvin. Ymmärrän, että vuoden 2015 pakolaistulvaa on pelästytty.

Aalto ei silti hyväksy natseja. Myös hän olisi valmis kieltämään vastarintaliikkeen.

– Pariisin rauhansopimusta ei tunnuta noudatettavan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt