Kotimaa

Mika Aaltolan kolumni: Onko Suomi Pohjolan Sparta?

Julkaistu:

Kolumni
Suomesta käytetään ajoittain käsitettä ”Pohjolan Sparta”. Tämä tuottaa Suomessa punastelua, ristiriitaisia tuntemuksia. Yhtymäkohtia toki on. Korostamme historian julmia tosiasioita, maanpuolustusta, nuorten koulutusta ja naisten vahvaa asemaa. Yhteen hiileen puhaltaminen on kansalaisuskonnon perusarvoja.
Suomessa on Euroopan korkein puolustustahto. Maalla on vain yksi geopoliittinen vaara. Näiden kahden lauseen yhteislogiikka puhuttelee Suomessa ja rajojen takana ilman, että asiaa tarvitsee vääntää rautalangasta. Päättäväisyys on vahvaa, mutta strategisesti hiljaista, kiihkoa vieroksuvaa ja osoitustavoiltaan maltillista. Esimerkiksi Baltiassa turvaudutaan strategiseen äänekkyyteen. Riippuvuus äänen kuulemisesta Washingtonissa ja Brysselissä on suurta. Suomella ei ole tarvetta tehdä asioista numeroa. Strateginen hiljaisuus saattaa kuulua jopa paremmin.

Talvisodan keskellä Britannian Churchill tunsi syvää kunnioitusta perikadon partaalla ollutta vapaata Suomea kohtaan. Churchill pelkäsi ihmiskunnan menettävän paljon, jos ”loistava pohjoinen rotu” murtuu: ”Jos vapauden valo, joka vielä palaa niin kirkkaana jäisessä pohjoisessa sammuu, se voi hyvinkin merkitä keskiajan paluuta.”

Tällä myötätunnolla oli vähällä olla konkreettisia seurauksia. Britannia mobilisoi joukkoja Suomen avuksi ja Saksan raudan saannin tyrehdyttämiseksi, mutta tapahtumien vyöry esti suunnitelmien toteuttamisen ajoissa. Suurvaltojen peleissä Britannialla on usein ollut napit vastakkain Venäjän kanssa. Tämä on ohjannut Britannian toimintaa. Tämä pätee myös tänä päivänä.

 

Ei ole sattumaa, että olemme yhteiskuntana päinvastainen itäisemmälle mallille.

USA:n lehdistössä Suomea verrattiin spartalaisiin, jotka Thermopylaissa taistelivat Persiaa vastaan läntisen historian kunnioitetuimman puolustustaistelun. USA halusi pysyä eurooppalaisen sodan ulkopuolella, mutta myötätunnolla on ollut konkreettista merkitystä Suomelle historian myöhemmissä käänteissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toisaalta olemmeko oikeasti mikään Sparta? Onhan Suomea rakennettu poispäin geopoliittisesta pinteestä maailmanluokkaiseksi pohjoismaiseksi yhteiskunnaksi. Olemmehan me eurooppalaista sivistyskansaa, joille on keskeistä humaanit arvot. Eihän meille tasa-arvo, vähemmistöjen kunnioittaminen ja globaali asenne ole välineitä valtiolliseen selviytymiseen vaan itsetarkoituksia. Mene ja tiedä.

Toisaalta kliseessä on perää, vaikka sen tunnusmerkit onkin häivytetty taustalle. Suomi on velkansa maksanut ja hoitanut oman tonttinsa. Yksin pärjääminen on hyve. Apu on tärkeä asia, mutta liittolaisriippuvuus olisi epäsuomalaista. Tahto on korkea, koska kamppailu on erityinen.

Saattaa olla, että maan spartalaisella asenteella on paljon tekemistä sen kanssa, että olemme hyvin korruptiovapaita, sääntöjä noudattavia, korkeasti koulutettuja, tasa-arvoisia ja sanomisessamme vapaita. Tämä on ollut geopoliittisesti välttämätöntä. Ei ole sattumaa, että olemme yhteiskuntana päinvastainen itäisemmälle mallille.

Pidämme yhteismielisyyttä oleellisena. Arvostamme viranomaisten koordinoimaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Spartalainen piirre asettaa ankarat kansalais–uskonnolliset puitteet kansalaistottelemattomuudelle. Samalla se sallii julkisen erimielisyyden, kunhan argumentit ammentuvat kansalais–uskonnollisista hyveistä. Tolkullistava karuus tuntuu kodikkaalta niin twittermyrskyissä kuin presidentin uudenvuodenpuheessa.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt