– Kyllä se nyt koettelee. Kovasti alkaa tavaksi käymään, toteaa lampuri Hannu Iso-Junno puoliksi naurahtaen, puoliksi turhautuneena.
Pohjois-Pohjanmaan Siikalatvalla lammasfarmia pitävä Iso-Junno heräsi torstaina aamulla ja katsoi ikkunastaan pihalle. Aluksi hän ei huomannut mitään erikoista, mutta lähdettyään ruokkimaan lampaitaan, valkeni hänen eteensä karu näky. Yksi karitsa oli syöty kokonaan ja ainakin yhdeksän muuta oli tapettu.
Paikallisen riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö ja kunnan maaseutupäällikkö kävivät toteamassa tapauksen. Lampaat oli tappanut kaksi sutta.
Iso-Junnolle tämä alkaa käydä tutuksi. Toissa syksynä susi tappoi kaksi aikuista lammasta ihan Iso-Junnon kotitalon vieressä. Viime vuonna isossa aitauksessa 15 kilometrin päässä kotitalosta kuoli kahdessa eri hyökkäyksessä 19 yksilöä.
Viime syksyn hyökkäysten jälkeen Iso-Junno sai Riistakeskukselta petoaitaa, jota hän on pystyttänyt loitommalla sijaitsevan aitauksen ympärille.
Nyt susi tappoi taas aivan likellä asuinrakennusta.
– Viime syksyltä jäi sellainen pieni tuntuma, että josko tähän kotipihan viereenkin ruvettaisiin petoaitoja tekemään, mutta ei käynyt mielessäkään, että se menee näin pahaksi. Keskellä asutusta kulkevat, Iso-Junno pohtii.
Tila sijaitsee vain parin kilometrin päässä Pulkkilan kirkonkylästä. Yhteensä tilalla on noin 260 karitsaa ja 140 aikuista lammasta.
Iso-Junnon tapaus on jo kolmas susihyökkäys lyhyen ajan sisään. IS uutisoi viime viikolla kuinka sudet tappoivat kolme uuhia Uudellamaalla Inkoossa. Tämän viikon alussa kerrottiin Pirkanmaalla Punkalaitumella tapahtuneesta susihyökkäyksestä, jossa kuoli seitsemän lammasta.
Iso-Junno ei tiedä, miten susien hyökkäyksiä voisi estää.
Petoaita, jota hän sai Riistakeskukselta, on liian kallista ostaa itse. Koska takana on muutama huono vuosi (viime kesänä oli märkää, nyt liian kuivaa) pelkästään lampaiden ruuassa pitäminen on vaatinut täydet työtunnit.
– Tahtoo olla rahat ja aika kaikki. Minä en ole mikään metsästäjä, siinä mielessä ei ole ollut mitään susia vastaan, mutta tämä alkaa käydä elinkeinon kimppuun ja teettää työtä.
Hieman lohtua tuo vahingonkorvaus, jota lampaista saa. Iso-Junno kertoo odottavansa noin 2–3 000 euroa uusimmasta hyökkäyksestä.
Lampuri Hannu Iso-Junno kertoo, että hän aikoo vielä viikonloppuna käydä kaikkia lampaat läpi siltä varalta, että uhreja löytyy vielä lisää.
Vahinko voi olla Iso-Junnon mukaan tätä isompikin. Menetettyjen lampaiden teurasarvoksi hän laskee satasen per pää
– Jos saadaan myytyä jalostuseläiminä toisille tiloille siitospässeiksi, niin se myyntihinta olisi ollut siinä 300 euron nurkilla, hän lisää.
Lue lisää: Sudet raatelivat kahdeksan lammasta Inkoossa – omistaja järkyttyi: ”Kamala näky”
Piippolan seudun riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Pekka Ojanaho kertoo, että Iso-Junnon pihassa on todennäköisesti käynyt pennuton susipariskunta.
Paikalla kävi toinen petoyhdyshenkilö, mutta myös Ojanaho tuntee tapauksen. Hänen mukaansa sudet liikkuvat helpon ruuan perässä.
Ojanahon mukaan tänä kesänä alueella ei ole sattunut muita susihyökkäyksiä, mutta viime kesänä pedoista oli ongelmia. Iso-Junnon lampaiden päälle käyneiden hukkien lisäksi lampaita kuoli Pulkkilassa ilveksen hyökkäykseen.
Yhteensä Iso-Junnolla on 260 karitsaa ja noin 140 täyskasvuista lammasta.
Metsästyskoirien kimppuun sudet eivät ole varmuudella käyneet. Ojanaho kuitenkin kertoo viime syksyn tapauksesta, jossa susi tappoi koiran ”hyvin suurella todennäköisyydellä”.
Se on vaikuttanut Ojanahon mukaan ainakin niin, että yhä harvempi metsästäjä uskaltaa viedä koiransa metsään.
Poikkeuslupia suden kaatoon on tullut vähän. Vuonna 2015 lupa irtosi yhden suden kaatumiseen.
– Viime vuonna yritettiin uudestaan, mutta emme saaneet lupaa, Ojanaho kertoo.
Iso-Junnolla on mustia suomenlampaita, jotka ovat jossain määrin harvinaisia. –Viime syksynäkin susihyökkäyksen jälkeen korvaavia eläimiä ei saanut mistään, Iso-Junno kertoo.
Yksi karitsoista oli syöty kauttaaltaan, yhdeksän muuta tapettu.