Kotimaa

Yllätystulva iski Keravalle: Alikulussa odotti näky, joka pysäytti autoilijat kuin seinään

Julkaistu:

Päivystävä palomestari sanoo, ettei syvän lammikon läpi kannata ajaa.
Keravalla on satanut ajoittain lujaa jo useita tunteja ja Prisman viereen autotielle on syntynyt tulva, kertoo IS:n paikalla oleva lukija.

Lukija kertoo, että suurikokoisilla maasturiautoilla liikkuneet ovat uskaltautuneet ajamaan lammikon läpi, mutta moni autoilija on kääntynyt pois, kun he ovat huomanneet syvän lätäkön.
  • Katso video jutun alusta: Alikulkuun kertyneeseen tulvaveteen muodostui aaltoja Keravalla
Pitkään kestänyt sade on aiheuttanut pelastuslaitokselle monia tehtäviä muun muassa Keravalla, kertoo Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Harry Häyrinen.

Sähköjohtoja on roikkunut maassa, erään asunnon olohuoneeseen on tulvinut vettä ja siltojen alle on syntynyt hetkellisiä tulvia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kun sade tulee yhtäkkiä kuivaan maahan, vesi ei ehdi imeytyä. Samoin katujen sadevesiviemärit eivät ime vettä samaa vauhtia kuin sitä tulee, sillä niitä ei ole suunniteltu niin, Häyrinen sanoo.

Vettä valuu suurelle pinta-alalle, mutta vesi ei virtaa pienen sadevesiviemärin kannen reikien läpi tarvittavalla vauhdilla, minkä vuoksi syntyy tulvia. Pelastuslaitokselta on käyty nostamassa kansia, jotta vesi pääsisi viemäriin, palomestari kertoo.

– Vaikka autoilija näkee, että esimerkiksi sillan alla on tulva, he ajavat veteen. Auto saattaa sammua, kun moottorin sähköjärjestelmään pääsee vettä, palomestari sanoo.

– Jos on valtava lammikko, kukaan ei tiedä, mitä veden alla on. Kantava rakenne, asvaltin alla oleva maa-aine, on voinut huuhtoutua pois, ja rengas voi vaikka tipahtaa koloon. Lammikoihin ei kannata ajaa, palomestari kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vesi on noussut Keravantien sillan alle, ja autot ovat joutuneet peruuttamaan takaisin veden vuoksi, palomestari kertoo.

Kurkelankadulla vesi nousee kivijalkaan ja talossa pelätään, että vesi nousee taloon. Lisäksi eräässä kerrostalossa on viemärivesi on noussut toiseen kerrokseen saakka, palomestari kertoo.

Ukkonen on myös aiheuttanut pelastuslaitokselle automaattihälytyksen hoitolaitokseen.