Kotimaa

Poliisin mitta täyttyi mopoilijoiden aiheuttamiin tehtäviin: ”Mites on vanhemmat; kiinnostaako jälkikasvun tekemiset?”

Julkaistu:

Poliisi
Itä-Suomen poliisi sai lauantai-iltana viiden tunnin aikana kymmeniä mopoihin liittyviä tehtäviä.
Itä-Suomen poliisin mitta vaikuttaa täyttyneen nuorten mopoilijoiden aiheuttamiin tehtäviin.

Poliisi kirjoitti sunnuntain vastaisena yönä Twitterissä, että hätäkeskus antoi Itä-Suomen poliisille iltaseitsemän ja puolenyön välisenä aikana yli 30 mopoihin liittyvää tehtävää.

Poliisin mukaan tehtävät vaihtelivat ”yhdestä valottomasta reiluun sataan ja pahaääniseen”.

– Näihin ei millään lauantaiyönä ehditä. Mites on vanhemmat; kiinnostaako jälkikasvun tekemiset? kysyy poliisi.
Nuorten ”mopomiittien" lieveilmiöt ovat herättäneet Suomessa säännöllisin väliajoin keskustelua.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poliisi on aiemmin huomauttanut muun muassa valotta ajamisesta, rekisterikilpien peittämisestä, suurista nopeuksista, temppuilusta ja liikennesääntöjen noudattamatta jättämisestä.

Esimerkiksi viime vuonna poliisi kertoi nuorten mopoilukulttuurin karanneen käsistä Pohjois-Pohjanmaan Nivalassa.

Viranomaiset toivoivat vanhempien ottavan ”vanhemmuuden kaikki keinot” käyttöön mopoikäisten lastensa kohdalla ja selvittävän, missä kunnossa näiden mopot ovat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt