Kotimaa

7 suomalaista kertoo: Näin ympäristö on muuttunut heidän elinaikanaan – maanviljelijä Juhani löysi kuivuuttakin kovemman kurittajan

Julkaistu: , Päivitetty:

Sää
Pitkä hellejakso teki ilmastonmuutoksen kouriintuntuvaksi.
On arvioitu, että Etelä-Suomeen tulee saksalainen ilmasto vuosisadan loppuun mennessä. Pitkä hellejakso on nostanut ilmastonmuutoksen puheenaiheeksi, ja kuumia kesiä on odotettavissa jatkossakin.

– Esimerkiksi tämän kesän hellejaksosta ei voi sanoa, että se johtuisi vain ilmastomuutoksesta, mutta varmasti vastaavia jaksoja tulee olemaan paljon useammin ja ne ovat yhä lämpimämpiä tulevaisuudessa, Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Jari Liski kertoi IS:n jutussa 31.7.

Ilta-Sanomat kysyi seitsemältä suomalaiselta, miten ilmasto on muuttunut heidän lähiympäristössään.


”Jokin on pielessä, kun marjat ovat metsistä kaikonneet”

Ville Rohkimainen, 82, saapui 9-vuotiaana Karjalan evakkona uuden tyrnäväläisen kotinsa pihalle maamonsa ja veljensä kanssa vappuna 1945. Innokas kalamies kiinnitti heti huomiota viereisen Ängeslevänjoen suureen harjuskantaan:
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Meillä ei ollut kalan puute sen jälkeen.

Yli 70 kesää sitten joessa polskivat myös hauet ja talvisin matikat. Nyt made ei enää nouse, harreja näkyy harvoin ja ravutkin ovat kaikonneet.

– Särkeä on kyllä kuin puuroa.

Joen pientareilla kasvoi villimansikkaa ja mesimarjoja tienesteiksi asti. Nyt niitä ei näy, eikä naavapuitakaan.

– Tuntuu, että ennen kesät olivat lämpimiä ja aurinko paistoi, vaan vetisiäkin kesiä oli. Välillä seivästettiin heiniä kintaat kädessä.

Kuivuuden suhteen tämä on pahin kesä Rohkimaisen muistin mukaan:

– Sokea Reettakin näkee, että jokin on pielessä, kun marjat ovat metsistä kaikonneet. Luonto kärsii. Tämä vaikuttaa vielä vuoden tai kaksi eteenpäin.

Kuivuus on vaikuttanut myös pikkulintujen pesintään. Kesäisin talon pihapiiristä on löytynyt 3–4 pesää, nyt vain yksi.

 

Sokea Reettakin näkee, että jokin on pielessä, kun marjat ovat metsistä kaikonneet.

Talvien lyhenemisen Rohkimainen huomaa taas kotonaan Oulun Maikkulassa. Sieltä hän tapasi hiihtää Oulujoen yli usein jo marraskuussa.

– Nyt saa odottaa joulukuulle, että pääsee hiihtämään. Joen yli pääsee vasta tammikuussa.

Rohkimainen muistaa eräänkin pitkän kevään, jolloin jäät lähtivät Oulujoesta kolme kertaa.

Käänne tapahtui 1980-90-luvuilla:

– 1989 Tervahiihto piti hiihtää jäällä eräänä lauantaina maaliskuussa, mutta jäät lähtivät edeltävänä torstaina. Eivät jäät ennen kesken talven lähteneet, Rohkimainen toteaa.

Heidi Hietala




”Luonto kurittaa viljelijää mutta EU vielä enemmän”

– Kun tulee sateinen jakso, tai kylmä, kuiva tai lämmin jakso, tuntuu, että se kestää yhtä soittoa paljon pidempään kuin ennen, toteaa maanviljelijä, ”vanhaisäntä” Juhani Herrala Isojoen Kodesjärveltä.

Hän miettii 20 viime vuotta ja toteaa juuri lähivuosien olleen poikkeuksellisia. Herrala on silti sitä mieltä, ettei ilmasto ole hänen aikanaan muuttunut radikaalisti.

– Viime talvena ei tullut kovia pakkasia, mutta muistan myös lapsuudesta talvia, jolloin lumi tuli vasta tammikuussa, ja siihen asti oli leutoa.

 

Kun tulee sateinen jakso, tai kylmä, kuiva tai lämmin jakso, tuntuu, että se kestää yhtä soittoa paljon pidempään kuin ennen.

Kun Herrala syntyi 59 vuotta sitten elokuussa, takana oli poikkeuksellisen kuiva kesä, ja Kodesjärvellä syttyi hirmuinen metsäpalo. Se on edelleen yksi Suomen suurimmista paloista, ja koko kylän väki määrättiin sammutustöihin.

– Aivan yhtä kuiva on ollut tämä kesä. Vanhat ihmiset ovat muistelleet, että kevättä ei silloin vuonna 1959 tullut ollenkaan, sillä kylmät kelit jatkuivat huhtikuun loppuun ja heti sen jälkeen alkoi kesä.

– Kun ajattelee 1940-lukua ja sota-aikaa, silloinhan talvien kerrotaan olleen kylmiä ja kesien lämpöisiä. Silti ennen sitä, 30-luvulla, on ollut leutojakin talvia: olen kuullut, että jossakin päin on kylvetty ruistakin tammikuussa.

Kun Juhani Herrala palasi Ruotsista kotitilalleen ja ryhtyi isännäksi vuonna 1986, hän ei aavistanut, millainen koettelemus ensimmäisestä isäntävuodesta tulisi.

– Pakkasjakso alkoi marraskuussa ja 30 asteen pakkaset kestivät viikkotolkulla. Idästä tuuli eikä lunta ollut maassa suojana, joten routa pysyi hiekkamaassa kauan. Siitä tuli katovuosi.

Nyt Juhanin poika jatkaa tilaa, eikä hänelläkään ole ollut helppoa.

– Viime vuosi oli vaikea märkyyden takia ja tänä kesänä on ongelmia kuivuuden kanssa. Emolehmätilalla tarvitaan paljon heinää ja rehua, mutta onneksi sitä on saatu haalittua yhteistyöllä.

– Maanviljelijän kannalta luonto on silti paljon pienempi kurittaja kuin EU.

Pirjo Latva-Mantila




”Ensimmäiset kylvöt tehdään jo huhtikuussa”

Mirja Rouhiainen on asunut kotitilallaan Somerolla 62 vuotta.

– Ainakin talvissa muutos näkyy. Lapsena talvet olivat lumisia ja ne kestivät pitkään. Nyt on ollut pari sellaistakin talvea, että lunta ei ole ollut ollenkaan, Rouhiainen toteaa.

Luonnollinen seuraus on, että kevät on aikaistunut. Viljelijänä toimineen Rouhiaisen elämässä se on ollut selkeästi nähtävissä.

– Ihan alkuvuosina, jos päästiin vappuna pellolla, se oli aikainen vuosi. Nykyisin hyvin usein ensimmäiset kylvöt tehdään jo huhtikuussa.

Myös omenapuiden kukinta on aikaistunut. 1970-luvulla kukinta oli touko-kesäkuun vaihteessa, nyt se saattaa olla toukokuun puolivälissä.

Ruohiainen on havainnut, että sääjaksot kestävät pitkään samanlaisina, oli sitten kyse sateista tai helteistä. Vaihtelu on vähentynyt.

 

Ehkä sitä on näkevinään muutoksia, jotka voivat olla vain satunnaisvaihtelua.

Helteisistä kesäpäivistä on tullut tukalia.

– Parinkymmenen viime vuoden aikana on joutunut keksimään konsteja pitää asunto viileänä, että pystyy nukkumaan.

Kovin radikaaleja päätelmiä Rouhiainen ei halua muutoksista tehdä. Ihmisikä on lyhyt aika luonnon näkökulmasta.

– Ehkä sitä on näkevinään muutoksia, jotka voivat olla vain satunnaisvaihtelua, Rouhiainen pohtii.

Kimmo Rantanen



Lue lisää: Professori kertoo, mitä voi seurata, jos pelätty lämpötilan kynnysarvo ylitetään: – ”Jotakin hyvin pahaa tulee tapahtumaan”




Joki liki ummessa, ravutkin katosivat

Tyyne Pulli oli vielä teini-iässä, kun perhe hankki vuonna 1967 mökkipaikan Äänekosken Mämmeltä, Ruunajoen suulta. Mökin kohdalla joella oli leveyttä ainakin noin 15 metriä.

– Silloin tässä ei ollut kaisloja yhtään. Nykyisin tämä on rehevöitynyt ihan mahottomasti, vaikka joka vuosi yritän kaisloja niittää, Pulli, 70, harmittelee.

Laiturin kohdalla vapaata tilaa uimiselle on nykyisin kapeimmillaan vain pari metriä.

– Ei auta kuin mennä pitkittäin. Humusta liikkuu aika lailla.

Rehevöitymisen syystä ei ole varmuutta. Ylävesillä sijaitsevan maatalouden lannoitteet ovat yksi mahdollinen tekijä. Ilmaston lämpenemistäkään Pulli ei sulje pois.

– Joki jäätyi ennen jo lokakuussa. Nykyisin jäätä saa odottaa usein pitkälle joulukuulle saakka.

Myös rapukannan totaalinen hiipuminen kummeksuttaa Pullia. Pitkin 90-lukua mertoihin ui vielä useita satoja rapuja, mikä tiesi Pullille kelpoja lisäansioita.

– Noin 20 vuotta sitten ravut katosivat ihan yhtäkkiä. Tuliko rutto vai mikä, Pulli ihmettelee.

 

Tuntuu, että jokainen vuosi on aina erilainen kuin edellinen. Muutokset olivat ennen pienempiä.

Linnustokin on Keiteleen Kevätlahden rantamilla muuttunut.

– Joutsenia on nykyisin ihan hirveästi. Vesilintuja oli sen sijaan ennen paljon, mutta nykyisin tosi vähän.

– Tuntuu, että jokainen vuosi on aina erilainen kuin edellinen. Muutokset olivat ennen pienempiä.

Terho Vuorinen




Pääskyset vähentyneet lapsuusvuosista

Oranssi 1970-luvulla valmistunut Vator-vene kuljettaa edelleen uskollisesti lappeenrantalaista Markku Suokasta Pien-Saimaalla.

60-vuotias Suokas on mökkeillyt Lappeenrannan edustan saarissa 1960-luvulta lähtien. Äidin sisarusten mökki valmistui Ruohosaareen muutaman sadan metrin päähän mantereesta 1960-luvun alussa, ja 1977 valmistui perheen oma huvila Lehtisensaareen reilun kilometrin päähän mantereesta.

Suokas on havainnut pääskysten ja kottaraisten vähentyneen lapsuusvuosista. Saimaakin on muuttunut.

– Kun 1960-luvulla käytiin poikien kanssa ongella, vesi oli kirkasta aina kahteen tai kolmeen metriin asti. En muista, että lapsena olisi koskaan puhuttu sinilevistä ainakaan ongelmana, muistelee Suokas.

 

En muista, että lapsena olisi koskaan puhuttu sinilevistä ainakaan ongelmana.

Nyt Pien-Saimaan vesi on sameampaa, ja 2010-luvun alussa siellä oli vaikea sinileväongelma. Tilannetta on korjattu muun muassa hoitokalastuksella sekä rakentamalla kosteikoita ja veden virtausta lisäävä pumppaamo.

Suokas pitää merkittävänä vesienpilaajana hulevesiä, joiden määrä on kasvanut asutuksen hiivittyä 1970-luvulta lähtien yhä lähemmäs mökkirantoja.

Nykyisin Suokas voi Ruohosaaren rannasta ihailla aiemmin asumattomille rannoille noussutta Lappeenrannan teknillistä yliopistoa, opiskelijakerrostaloja ja uudehkoa omakotialuetta omarantaisine tontteineen.

– Olihan se aluksi haikeaa, mutta nyt olen tottunut, sanoo Suokas maiseman muuttumisesta.

Outi Salovaara



Lue lisää: Kauhuskenaario julki: Maapallosta on tulossa pannuhuone – ja kohta ei ole enää paluuta




Äärisäät rasittavat satoa

– Tämä on jo toinen viljakatovuosi, kertoo iittiläinen maanviljelijä ja yrittäjä Antti Mäkelä, 52. Hän arvioi vuoden sadon jäävän noin puoleen.

Äärisäät ovat syynä katoihin.

– Viime syksy oli sateinen, ja se pilasi hyvät kasvustot. Silloin jäi yli 50 hehtaaria viljaa puimatta. Tänä vuonna on ollut jo toukokuussa hyvin kuivaa, joten kasvustot orastuivat epätasaisesti ja jäivät harvoiksi, Mäkelä kertoo.

Maanviljelijälle ihanteellinen kesä on hänen mukaansa sellainen, että on tasaisesti suhteellisen lämmintä ja sateita.

Ennen säät olivat enemmän ennakoitavissa. Mäkelä on iittiläinen maanviljelijä jo toisessa polvessa ja muistaa, että 1970–80-luvulla paistoi ja satoi tasaisemmin.

– Muutos äärimmäisempiin säihin nopeutui jossain vaiheessa 2000-lukua. Sää on epävakaampi nyt ympäri vuoden. Syksyt ovat useasti pitkiä ja sumuisia. Talvet ovat lauhempia ja useasti sataa vettä. Tammikuussakin pitää hiekoittaa, kun tiet ovat kuin luistinratoja.

 

Muutos äärimmäisempiin säihin nopeutui jossain vaiheessa 2000-lukua.

Lämpenevä ilmasto on tuonut Suomen luontoon uusia tuholaisia ja kasvitauteja. Koloradonkuoriainen ja kirjanpainaja ovat näistä tunnetuimpia, mutta tänä vuonna uutena tuholaisena on gammayökkönen joka tuhoaa rypsi-, rapsi- ja härkäpapukasvustoja.

Maatilalla kasvaneena Mäkelä on oppinut, että on ammatissaan luonnon armoilla.

– Tekniikka kehittyy, mutta säälle ei voi mitään.

Heini Kilpamäki



Lue lisää: Kuvat kertovat armotonta kieltä siitä, miten ilmasto lämpenee – Suomessa vaikutukset näkyvimmät




”Öttiäisiä on tullut lisää”

Eila Valtanen on asunut Kuhmossa Lentuan rannalla vuodesta 2005 lähtien. Jo sitä ennen kainuulaiset metsät ja järvet olivat tulleet puolankalaissyntyiselle luontoihmiselle tutuksi niin työn, kuin harrastuksen puolesta.

– Lämpimien kesien myötä öttiäisiä on tullut lisää. Kun en noita siivekkäitä kaikkia nimeltä tunne, niin mitä liene ovatkaan. Sellaisia siivekkäitä on paljon, joita ei ennen näillä seuduin nähnyt, Valtanen kertoo.

Kokenut metsäammattilainen ei suostu myöntämään, että ilmasto olisi jollain tavalla radikaalisti muuttunut vuosikymmenten aikana.

– Aina meillä on kylmiä ja kuumia kesiä ja talvia. Tilastoista se totuus varmaan löytyisi, sillä meidän ihmisten muisti on kuitenkin lyhyt. Nyt tosin tuntui jo haukikin Lentuasta nostettuna valmiiksi lämpimältä. Yleensä ne ovat viileitä, mutta tämä viimeisin oli kyllä ihan lämmin.

 

Nyt tosin tuntui jo haukikin Lentuasta nostettuna valmiiksi lämpimältä.

Valtanen uskoo niiden suurten muutosten olevan vasta tulossa. Iän kaiken ei näissä havumetsissä välttämättä asuta.

– Isoin riski meidän pohjoisessa elävien ihmisten kannalta liittyy siihen, mitä tapahtuu, kun pohjoiset isot jäätiköt alkavat sulamaan. Kukaan ei tiedä, mitä Golf-virralle silloin tapahtuu. Pitääkö täältä lähteä vielä pakkasia pakoon?

Pekka Moliis

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt