Poliisi tutkii Linnanmäen Mustekala-onnettomuuden – laite pysyy toistaiseksi kiinni - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Poliisi tutkii Linnanmäen Mustekala-onnettomuuden – laite pysyy toistaiseksi kiinni

Onnettomuuden syy on yhä epäselvä.

Poliisilla on käynnissä onnettomuustutkinta maanantaisesta onnettomuudesta. Rikosta ei epäillä.­

7.8.2018 13:03 | Päivitetty 7.8.2018 13:09

Poliisi tutkii maanantaina Linnanmäellä sattuneen onnettomuuden, jossa 9-vuotias tyttö putosi maahan Mustekala-laitteesta.

Tutkinta on onnettomuustutkinta-nimikkeellä, eikä poliisi epäile rikosta, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Teemu Kruskopf Helsingin poliisista. Tutkinnalla ei myöskään ole rikosnimikettä.

Poliisin osalta tutkinta jatkuu niin, että se odottaa huvipuistojen turvallisuudesta vastaavan viranomaisen Tukesin lausuntoa asiasta. Poliisitutkinta suoritetaan aina vastaavissa tapauksissa. Tukes on käynyt tutkimassa laitetta tiistaina.

Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoo, että maanantaina ja tiistain aikana huvipuiston tekemässä tutkinnassa ei ole löydetty viallista osaa, eikä vikaa ole saatu toistumaan.

Mustekalassa käyttäjät istuvat erillisissä gondoleissa, joissa on turvakaari. Nyt huvipuisto on lisäämässä siihen myös turvavyöt tai muuttamassa penkin mallia.­

Mustekala-laitteeseen tullaan toimitusjohtajan mukaan tekemään joka tapauksessa turvallisuutta parantavia muutoksia. Kartoitus on parhaillaan käynnissä, mutta yksi vaihtoehto on esimerkiksi turvavöiden lisääminen turvakaaren lisäksi. Toinen mahdollisuus on muuttaa penkkiä niin, ettei siinä pysty liukumaan puolelta toiselle.

Huvipuisto on jo nyt lähettänyt jotain tarjouspyyntöjä laitteen uusista turvaosista. Maailmalla olevissa vastaavissa laitteissa ei ole kuin turvakaari.

Adlivankin kertoo, että huvipuisto toivoo saavansa uudet turvalaitteet Mustekalaan viikossa. Sen aikaa Mustekala pysyy kiinni.

Lue myös: Linnanmäen Mustekalasta pudonneen 9-vuotiaan tytön kyynärpää murtui – tytön käsi leikataan tänään

Poliisin ja Tukesin lisäksi myös yksityinen tarkastuslaitos, joka tarkastaa Linnanmäen laitteet säännöllisesti muutenkin, tulee tekemään perusteellisen tarkastuksen ennen kuin laite avataan uudelleen yleisölle.

Mustekala-laite suljettiin heti maanantaina onnettomuuden jälkeen. Se on kiinni ainakin viikon.­

Linnanmäki korvaa kaikki perheelle onnettomuudesta koituvat kulut, sekä antaa päälle vielä hyvitystä. Jo eilen huvipuisto kustansi perheen äidin ja muiden lapsien taksimatkan takaisin kotiin Mäntyharjulle, kun isä jäi loukkaantuneen tyttären luo sairaalaan yöksi.

– Vielä ei tiedetä mitä hyvitys on, se riippuu oikeastaan perheestä. Tärkeintä nyt kuitenkin on, että saadaan lapsi kuntoon ja perhe pääsee kotiin. Sitten ruvetaan täyttään vakuutuspapereita, Adlivankin kertoo.

Hän puhui loukkaantuneen tytön isän kanssa puhelimessa viimeksi tiistaina aamulla. Silloin isä kertoi, että tyttö pääsee kotiin joko tiistaina tai keskiviikkona.

Lue myös: 9-vuotias putosi Linnanmäen Mustekalasta jopa 2,5 metristä – kannettiin paareilla pois

Vieläkään ei ole tietoa, mitä maanantaina puolen päivän aikaan sattuneessa onnettomuudessa on tarkalleen ottaen käynyt. Adlivankin mukaan laitteessa on ollut samaan aikaan useita kymmeniä ihmisiä ja laitteen ympäristössä toiset pari kymmentä, mutta kukaan ei kuitenkaan nähnyt tilannetta.

Siksi esimerkiksi putoamismatkaa ei ole pystytty vahvistamaan. Mustekala nousee parhaimmillaan yli 3,5 metriin, mutta onnettomuus sattui ajon loppupuolella, kun laite oli palaamassa maahan. Niinpä Adlivankin arvioi IS:lle maanantaina, että tyttö on pudonnut 1–2,5 metristä.

– Mieletön onni onnettomuudessa, että ainoastaan kyynärpää on murtunut, eikä käynyt mitenkään pahemmin, Adlivankin toteaa.

Toimitusjohtaja kertoo, että Mustekalaa vastaava laite löytyy Tanskan Bakkenin huvipuistosta. Toinen vastaava laite löytyi aiemmin Ruotsin Lisebergistä, mutta siellä laite on vaihdettu uudempaan versioon.

Mustekala on Linnanmäellä monen suosikkilaite.­

Adlivankin laittoi jo kyselyä Tanskaan ja Ruotsiin, josta kuitenkin kerrottiin, ettei kukaan tiedä vastaavia tapauksia.

Lue myös: 9-vuotias tyttö putosi Mustekala-laitteesta Linnanmäellä

Vuonna 1985 käyttöön otettu Mustekala alkaa olemaan jo vanha, Adlivankin vahvistaa. Kaikille laitteille lasketaan elinkaari-ikä, ja vanhat laitteet poistuvat käytöstä vähitellen.

– Tämä yritys, joka tämän laitteen meille toimitti, ei ole enää olemassakaan. Näitä yrityksiä tulee ja menee.

Mustekalan on valmistanut Schwarzkopf-niminen yritys. Se on tehty Saksassa.

Mustekala on yksi Linnanmäen suosituimmista kohteista. Se yltää aina mittauksissa kymmenen suosituimman laitteen joukkoon. Adlivankin kertoo, että huvipuisto on jo nyt saanut palautetta, ettei laitetta saa poistaa käytöstä, koska se on monen suosikki.

Täysin samanlaisia laitteita ei enää valmisteta, eli jos Mustekala poistuu käytöstä, tilalle tulisi Adlivankin jotain erilaista.

Olitko paikalla? Näitkö tilanteen? Lähetä kuva: uutiset@is.fi, 09 122 3420 tai WhatsAppissa 040 660 9019 tai täältä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?