Kotimaa

Uimaan haikaillut Julia, 17, törmäsi surulliseen näkyyn ja etovaan hajuun – vedessä ajelehti valtavasti kuolleita kaloja

Julkaistu:

Julia Pihkanen, 17, oli menossa uimaan isovanhempiensa mökillä, kun hän huomasi, että ranta oli täynnä elottomia, haisevia kaloja.
Julia Pihkanen, 17, oli menossa uimaan lauantaina iltapäivällä Pyhäjärven Vesilahden kunnassa, kun hän huomasi, että laiturin ympärille oli kertynyt isoina lauttoina, tuhansia kuolleita kuoreen ja kuhan poikasia. Kalanpoikaset olivat kääntyneet elottomina selälleen ja niistä levisi ympäristöön voimakas, mädäntynyt haju.

– Kun yritimme haavia niitä, niillä oli kaikilla suu auki. Eilen oli aikamoinen tuuli, joka kävi meidän mökin suuntaan, Pihkanen kertoo.


Päivän aikana kuolleet kalat kertyivät tuulen mukana pieneen poukamaan. Pihkanen on huomannut, että elottomia kaloja ajautuu poukamaan koko ajan lisää.

– Vedessä on varmaan sata lokkia ja kuolleita kaloja on myös toisella puolella järveä.


Pyhäjärven Vesilahdelle ulottuvassa osassa vesi on ollut 26-asteista. Viime päivinä vesi on ollut jopa ilmaa lämpimämpää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kalat ovat kuolleet ilmeisesti hapenpuutteeseen liian lämpöisessä vedessä.

Pihkanen on ilmoittanut kalakuolemista sähköpostilla Pirkanmaan ELY-keskukseen.

– Se on aika surullinen näky. Tuossa ne vain kelluvat kuolleina. Isovanhemmatkin sanoivat, etteivät ole koskaan nähneet tällaista.

Pirkanmaan ELY-keskus on saanut kuluvana kesänä muutamia havaintoja kalakuolemista eri puolella Pyhäjärveä. Ely-keskuksen tiedotteen mukaan kuolleet kalat ovat olleet nuoria ahvenia, kiiskiä ja kuhia. Tavallisin kuolinsyy kesähelteillä on veden korkeasta lämpötilasta ja laskevasta happipitoisuudesta johtuva stressi.


Kalat ovat vaihtolämpöisiä. Kun ympäristön lämpötila nousee, kalojen aineenvaihdunta kiihtyy ja ne tarvitsevat enemmän happea elintoimintojen ylläpitämiseen.

– Tilanne käy kriittiseksi kun veden lämpötila nousee riittävästi. Siksi onkin hyvin mahdollista, että kalakuolemat yleistyvät lähiaikoina lämpimien säiden jatkuessa, vesitalousasiantuntija Anne Mäkynen sanoo tiedotteessa.

ELY-keskus on ottanut näytteitä Pyhäjärven Vakkalanselällä kuolleista ahvenen poikasista. Näytteistä ilmeni, että kaloja oli vaivannut huono vastustuskyky ja ulkoloisen aiheuttama kidusärsytys. Vastustuskyvyn heikkenemisen todennäköinen syy on vedenlaadun heikkeneminen, kuten levien lisääntyminen, korkea veden lämpötila ja muutokset veden happamuudessa, joka aiheuttaa kaloille stressitilan. Tutkimuksen mukaan kalat olisivat kuolleet melkoisen äkillisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt