Kotimaa

Vessaryöstöt veivät Janin rikoksen poluille: tappoi 4, kohtasi uhrien omaiset ja vihamiehensä – ”Vapisin kuin haavan lehti”

Julkaistu:

Kun Jani Heinonen oli nuori, hän tunsi vankilassa olonsa kotoisammaksi kuin kotona.
Kun Jani Heinonen oli teini-ikäinen 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, hänellä oli kavereidensa kanssa tapana mennä Sörnäisten kurviin, jossa oli julkisia vessoja, tai kuten Heinonen niitä kutsuu, ”kusiputkia”.

– Ihmiset kävivät kusella kusiputkissa ja kun he tulivat sieltä pihalle, me ryöstettiin ne, Heinonen muistelee.

Heinosen elämä lähti alamäkeen hyvin nuorena.

Hän lähti kotoaan 13-vuotiaana. Isällä oli alkoholiongelma, ja ”silloin sai kurittaa lapsia miten halusi”. Heinosella oli äiti ja kaksi sisarusta, muttei hän koskaan tuntenut oloaan kotoisaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vankilaan Heinonen joutui ensimmäisen kerran vuonna 1971. Toisin kuin kotona ollessaan, vankilassa Heinonen tunsi olevansa kuin kotona. Siellä hänellä oli kaikki kaveritkin.

Hän vapautui viimeisimmästä linnatuomiostaan neljä vuotta sitten. Koska Heinonen on tehnyt yhteensä neljä henkirikosta, hän on istunut vankiloissa yhteensä 38 vuotta. Iso osa tästä on kulunut Riihimäellä, mutta esimerkiksi viimeisen vuotensa hän istui Sörkän vankilassa, jossa häntä valmistettiin kohti vapautta.

Se koitti nelisen vuotta sitten.

Lauantaina Heinonen istuu vanhassa jenkkiautossa siellä missä kaikki alkoi, eli Piritorilla. Autoon on teipattu Raamatun säkeitä. Taustalla soi hengellisiä lauluja.

Piritorilla on käynnissä on neljäs vuotuinen Ex-Criminal Day. Tapahtumassa puhuvia yhdistää se, että he ovat uskoon tulleita entisiä rikollisia.


Vuonna 1982 Heinonen joutui ensimmäistä kertaa vankilan pakkolaitokseen, eli ”pyttyyn”, joka oli tarkoitettu vaarallisille rikoksenuusijoille.

Pytyssä meni toista kymmentä vuotta, mutta sen jälkeen homma jatkui samanlaisena. Heinonen on istunut yhteensä 18 eri vankilassa.

Vakavimmat hänen tekemänsä rikokset on neljä tappoa.

– Niitä on ollut 1970-luvulla, 1980-luvulla, 1990-luvulla ja 2000-luvulla, Heinonen kertoo tarkentamatta sen koommin.

– Huumejuttuihin ne kaikki on liittynyt.

Kun hän vapautui viimeisimmän kerran, uskoon tullut Heinonen halusi puhua tekemiensä henkirikosten uhrien omaisille. Hän on pyytänyt heiltä anteeksi – ja saanut.

– Kun olen uhrien omaisten kanssa tehnyt sovittelutyötä, niin aina se on mennyt siihen että olen saanut anteeksi.

Helppoa uhrien omaisille puhuminen ei ollut.

– Vapisin pelosta kuin haavan lehti, Heinonen kertoo.

Viimeisin tapaaminen oli Harjun torilla, jossa Heinonen tapasi entisen vihamiehensä.

– Olemme aina vihanneet toisiamme. Nyt se tuli kuin taivaan lahjana, että sain sovitella tämän viimeisen rikoksen.

Huumeet olivat osa Heinosen elämää pitkän aikaa. Hän kertoo käyttäneensä kaikkea hasiksesta heroiiniin. Kun hän jäi kiinni viimeisimmästä henkirikoksestaan, hän teki elämässään täyskäännöksen. Sen jälkeen huumeet tai rikollinen elämä eivät ole maistuneet.

– Tie raittiuteen ei ollut vaikea. Heroiinin jälkivaikutukset kestivät kaksi viikkoa, silloin sitä oksensi ja paskansi. Mutta se on vain päätettävä, Heinonen kertoo.

Sen sijaan sopeutuminen vapaalla elämiseen on ollut vaikeaa. Täysin se ei ole onnistunut vieläkään, sillä esimerkiksi poliisin nähdessään Heinosella nousee edelleen niskakarvat pystyyn.

Heinonen kertoo kuitenkin hyväksyneensä, että poliisit tekevät vain työtään.

– Raamatussakin sanotaan, että esivaltaa pitää kunnioittaa, hän pohtii.

Nykyään Heinonen on eläkkeellä, mutta käy ”leipätyönä” jakamassa ruokaa vähäosaisille. Hän käy myös kiertämässä vankiloissa puhumassa Jumalan sanaa.