IS vieraili kohutulla naisille tarkoitetulla saarella – tältä näyttää luksussaarella, jonne vain harvat ja valitut pääsevät - Kotimaa - Ilta-Sanomat

IS vieraili kohutulla naisille tarkoitetulla saarella – tältä näyttää luksussaarella, jonne vain harvat ja valitut pääsevät

Yhteensä saarelle haki vieraaksi jopa 8000 naista, joista Rothin tiimi valitsi videohaastattelujen perusteella reilu 100 vierasta. Ilta-Sanomat kävi selvittämässä, miltä saarella todella näyttää.


4.8.2018 7:55

SuperShe-saarelle on Raaseporin rannikolta noin reilun kymmenen minuutin venematka. Lomasaaren omistaja, yhdysvaltalainen Kristina Roth ei kerro venematkan aikana saaren tarkempia koordinaatteja, sillä sinne ei haluta epätoivottuja vieraita, joita ovat saaren tapauksessa myös miehet.

Supershe Island on edelleen tarkoitettu vain naisille. Saaren tarkoitus on tuoda naisia yhteen ympäri maailman.

– Myös saaren henkilökunta muodostuu pelkästään naisista. He ovat enimmäkseen suomenruotsalaisia. Joogaopettaja on yhdysvaltalainen, Roth selostaa.

Saaren omistaja Kristina Roth hakee vieraat saareen veneellä.

SuperShe-saarella on mahdollista muun muassa joogata, meditoida, kajakoida, osallistua kokkauskursseille, uida, saunoa, ottaa hierontoja ja osallistua erilaisiin hyvinvointiin liittyviin työpajoihin.

Saaressa on yhteensä neljä taloa vieraille.

Saaren vieraat viettävät saarella aikaa sunnuntaista perjantaihin. Ilta-Sanomien vieraillessa saarella, neljä saaren ensimmäistä suomalaisvierasta olivat juuri lopettelemassa visiittiään.

Aurinkotuoleilla rentoutumisesta näyttävät mallia Kikka Wendell, 55, ja Nini Smeds, 64. He kertovat nauttineensa saarella eniten joogasta.

  • Katso yläpuolelta videolta, miltä vain naisille tarkoitetulla saarella näyttää. Saarella vieraana ollut Ursula Suppanen kertoo myös videolla kokemuksistaan lomasaarella.

Smeds kertoo luoneensa uraa muun muassa talousneuvojana ja Wendell puolestaan on asunut ulkomailla 30 vuotta, joista yli 20 vuotta Yhdysvalloissa. Hän on työskennellyt muun muassa kiinteistövälittäjänä. Naiset päätyivät saarelle vieraiksi, sillä he tuntevat Rothin entuudestaan.

– Naisten kesken täällä on voinut puhua kauneudesta, terveydestä, lapsista ja miehistä, Wendell selostaa.

Ursula Suppanen vieraili saarella ensimmäisten suomalaisten joukossa.

Kaikki suomalaisista vieraista ovat laittautuneita, mutta he kertovat sen johtuvan vain median paikalle saapumisesta ja kotiin lähtemisestä. Saarella he ovat viettäneet aikaa meikittä.

Saaren terassilta on merinäköala.

– Ei ole tullut ikävä miehiä, vaikka minulla on hyvä avioliitto, Wendell nauraa.

Wendell kertoo hänellä olevan paljon mieskavereita.

– Olisin ennemmin voinut kuvitella lähteväni leirille miesten kanssa. Yllätyin sisarellisuudesta saarella, Wendell selostaa ja kertoo heidän seuranaan saarella olleen myös ulkomaalaisia naisia, jotka lähtivät kotiin jo aikaisemmin aamulla.

  Taustalla kohu – Roth haluaa unohtaa draaman

Saarta voi kutsua kohusaareksi, sillä 23. kesäkuuta avautunut saari on saanut osakseen myös negatiivista julkisuutta ja arvostelua, siitä ettei saareen päästetä miehiä.

Keväällä tasa-arvovaltuutettua pyydettiin selvittämään, syrjiikö SuperShe Island -saari miehiä tasa-arvolaissa kielletyllä tavalla, tarjotessaan hyvinvointi- ja majoituspalveluita vain naisille. Tasa-arvovaltuutetun lausunnon mukaan saaren tapauksessa palvelun tarjoaminen ei ole kuitenkaan tasa-arvolain tarkoittamaa syrjintää.

Saaressa on energiaystävälliset vessat.

Roth ei halua enää keskittyä menneisiin ongelmiin ja draamaan, sillä ne ovat nyt mennyttä.

Kysyttäessä Rothin mielipidettä siitä, mitä mieltä hän on suomalaisista, hän miettii hetken.

– Pidän suomalaisista, jos he ovat mukavia ja iloisia. Haluan keskittyä positiivisuuteen, en negatiivisuuteen.

Roth kertoo joogateltassa olevan myös lämmitys kylmien päivien varalle.

Roth itse kuvailee hänen julkisuuskuvansa olevansa osittain väärä. Forbesin mukaan miljoonaomaisuuden aikaisemmalla yrityksellään hankkinut nainen myöntää nauttivansa luksuksesta. Hän kertoo hänestä löytyvän myös toinen puoli. Kylmä talvi ei haitannut häntä luomasta luksuslomasaarta puolessa vuodessa.

– Silloin kävin pissalla metsässä.

  Liian kallis suomalaisille? – jopa 8000 halukasta ympäri maailman

Toinen huomiota herättänyt seikka on SuperShe-saaren vierailun hinta. Kaikki mukavuudet sisältävä vierailu saarella maksaa 4000 euroa. Roth kertoo sen olevan hänen mielestään sopiva. Hän kertoo hinnan olevan ainakin yhdysvaltaisten mielestä normaali.

– Jos löydät minulle yksityisen saaren, jossa on yhtä paljon luksusta tällä hinnalla, voit yöpyä täällä ilmaiseksi.

Rothin mielestä hinta ei ole myöskään kallis suomalaisille.

– Suomalaiset eivät ehkä halua laittaa rahojaan tähän saareen, mutta suomalaisilla on kyllä laittaa rahaa lomabudjettiin.

Roth toivoo, että jatkossa saarelle tulisi lisää suomalaisia vieraita. Yksi ratkaisu tähän ovat jo tänä kesänä toteutettavat päiväreissut saarelle. Vierailut kustantavat 180 euroa.

SuperShe-saaren ranta.

Yhteensä saarelle haki kesäksi jopa 8000 naista, joista Rothin tiimi valitsi videohaastattelujen perusteella yli 100 vierasta. Naisten valinnassa Rothin tiimi painotti persoonallisuutta. Rothin tiimiin kuuluvan Angel Goan mukaan hakijoiden joukossa oli myös arviolta noin sata suomalaista, mutta aikatauluongelmat kaatoivat monen pääsyn saarelle. Tulevaisuudessa saareen haluavia suomalaisia naisia Roth neuvoo olemaan nettihakemuksessa oma itsensä.

Viikoittain saarelle saapuu kahdeksan vierasta ympäri maailman syyskuun puoleenväliin saakka. Syyskuun jälkeen seuraavat vieraat astuvat saarelle ensi keväänä. Naisia on niin Euroopasta, Yhdysvalloista kuin Lähi-idästä, ja naiset pääsevät tutustumaan toistensa kulttuureihin ja tarinoihin.

– Samaan aikaan kuin Trump ja Putin tapasivat Helsingissä, saarella tapasivat naiset Iranista ja Israelista, Roth kertoo.

SuperShe-saarella myös syödään terveellisesti. Alkoholia ei saarella nautita ollenkaan.

SuperShe-saaren sauna poikkeaa ulkonäöltään perinteisistä saunoista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?