Kotimaa

Mika Aaltolan kolumni: Kaatuuko ilmastonmuutos myötätunnolla?

Julkaistu:

Kolumni
Planeetan tai ihmiskunnan hätään on helteelläkin monelle vaikea samaistua.
Hohkaavan helteisenä kesänä ilmastohuoli on herännyt. Kuumeneva ilma on etiäinen tuskallisesta tulevaisuudesta.

Läheisin on kuitenkin rakkain. Myötätunto on pääsääntöisesti lyhytkantoinen tunne. Harva kokee sitä planeettaa, ihmiskuntaa tai kaukaisia toisia kohtaan yhtä voimakkaasti kuin lähelle, kuten omaa maataan tai perhettään kohtaan. Myötätunto on valtatunne. Maantieteellisesti ja kulttuurisesti se asettelee kohteitaan asteittain heikompaan asemaan.

Noitavainot olivat episodi, jossa nuoria naisia kidutettiin hengiltä mukamas pahan karkottamiseksi. Kuvitellaan vaikka ranskalaiskylä 1500-luvulla. Kylässä kasvanutta teinityttö poltettiin roviolla. Katselijoina oli tytön sukulaisia ja tuttuja.

Mitä he tunsivat kauhua katsellessaan? Sääliä? Myötätuntoa? Luulen, että eniten he tunsivat tarvetta hurskauteen. He kuulivat tytön huutojen asemasta pahuuden kiljuvan lannistettuna roviolla. Heidän näkökulmastaan maailmaa tehtiin polttamalla paremmaksi, joten empatia kohdistui kyläläisiin hurskaana yhteisönä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ei kannata kauhistella keskiaikaa. Asiat eivät suju kenties koskaan järjen sääntöjen mukaan.

Syyskuun 11. päivä oli amerikkalaisille ja eurooppalaisille sukupolvikokemus. Se vaikuttaa vieläkin siihen ketä kohtaan koetaan myötätuntoa ja keitä kohtaan epäluuloja. Kärsimys näyttäytyi läntisen sivilisaation ja modernin elämäntavan kärsimyksenä kaksoistornien palaessa raunioina. Huomio ei ollut yksilöiden kohtaloissa vaan läntisen maailman kestävyydessä kriittisellä hetkellä.

Tuon kohtalokkaan päivän opetus näkyy eurooppalaisten reaktioissa terroritekoihin. Myötätunto länttä ja omia kohtaa muuttaa, miltä kärsimys näyttää, ketkä ovat pahantekijöitä ja miten myötätuntoa pitää ilmaista. Joku voi saarnata tätä vastaan. Mutta ”oikeanlaista” myötätuntoa on hankala vaatia. Valtatunteet eivät ole alisteisia loogisille väittämille vaan pikemminkin toisin päin.

 

Lämpenevä planeetta ei ehkä tuota ajoissa meille omaa havahduttavaa syyskuun 11. päiväänsä.

Pakolaisten hukkuminen Välimerellä ei tunnu sydämessä, koska siellä tuntuu kovemmin pelko hukkumisesta kansanvaelluksien jalkoihin. Tuntemattomien muiden hukkuminen on vain rekvisiittaa myötätuntonäytelmässä, jossa huoli kohdistuu omaan yhteisöön.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myötätunto on poliittinen tunne ja sen ulottaminen tuntemattomiin kaukaisiin toisiin vaatii kykyä samaistua heidän poliittiseen hätäänsä. Esimerkiksi pienten kansojen hätä ja vaino havahduttavat Suomessa.

Planeetan tai ihmiskunnan hätään on helteelläkin monelle vaikea samaistua. Ihmiskunnan tuskat suodattuvat monen lähemmän ryhmän lävitse. Ilman tunnistettavaa poliittista kehystä lämpenemisen kieli ei ehkä ole tarpeeksi visuaalisesti havahduttavaa, paljastuksenomaista. Se on tilastojen ja tieteellisten julkaisujen kieltä.

Eläinten kärsimys havahduttaa. Mutta laihtunut jääkarhu lämmössä kutistuvalla jäälautalla ei saa aikaan pitkäkestoisia tekoja. Voi olla myös niin, että eläimen kohtalossa ei nähdä vain ilmastonmuutosta. Huomio hyppää helposti toisaalle, kuten omaan hurskauteen ja hyveellisyyteen.

Monet odottavat lopunaikoja. Se on heille kiirastulta ja lunastusta. Lämpenevä planeetta ei ehkä tuota ajoissa meille omaa havahduttavaa syyskuun 11. päiväänsä. Heikommat viestit tulkitaan luonteenomaisemmin ja tavoilla, jotka kääntävät ihmisiä toisiaan vasten.

Ehkäpä tämä on meille lajityypillistä.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt