Hurja kuvasarja kertoo, miten ukkosmyrsky runteli Raumaa – ”Ihan kuin tykistötuli olisi ollut” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Hurja kuvasarja kertoo, miten ukkosmyrsky runteli Raumaa – ”Ihan kuin tykistötuli olisi ollut”

Raumalla oli maanantaina alkuillasta raju myräkkä. Viranomaiset kehottivat jopa välttämään ulkona liikkumista.

30.7.2018 19:51

Voimakas ukkoskuuro on aiheuttanut laajoja tuhoja Raumalla. Viranomaiset kehottivat aikaisemmin välttämään kaikkea liikkumista kaupungin alueella ja ihmisiä pysymään sisätiloissa.

Päivystävä palomestari kuvaili tilannetta STT:lle "pieneksi katastrofiksi". Hänen mukaansa tehtäviä pelastuslaitokselle on alkuillasta tullut yli 50. Vettä on tulvinut kellareihin ja alikulkuihin, lisäksi puita on kaatunut.

Ilmatieteen laitoksen sadetutka näyttää Rauman alueella runsaasti salamoita alkuillan aikana.

Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että tällä hetkellä liikkumista tulee vielä välttää Sinkokadun ja Karjalankadun alueella.

– Siellä on puolisen metriä vettä, tilannekeskuksesta kerrotaan.

Raumalainen mökkeilijä kertoo Ilta-Sanomille, että varsinkin Pidesluodon alueella Raumalla myräkkä oli raju.

– Siitä meni joku trombi yli, kaatuneita puita on ainakin sata. Meillä on mökki Petäjäksen alueella, eikä tänne päässyt kuin yhtä reittiä. Koko Pidesluodon alue tulvii ja puita on kaatunut niin paljon, ettei sieltä pääse mistään kulkemaan.

– Se oli aika extreme-tapaus. Kaikkien kellareissa on vettä, kaduilla on vettä autojen oviin asti. Myrsky meni kaupungilta merelle päin ja tuhosi matkalla kaiken, mihin osui. Sen mukana lähtivät liikennemerkit, mainoskyltit ja jopa peltikattoja.

Raumalaisen oma mökki säästyi kuitenkin vahingoilta. Hän kertoo nyt nauttivansa pienestä auringonpaisteesta, joka myrskyn jälkeen ilmaantui.

Kova myrsky kuitenkin säikäytti.

– Siellä, mistä se trombi meni yli, oli ihan kuin olisi tykistötuli ollut. Puita katkesi puolivälistä poikki.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Petri Hokkola sanoo, että kyseessä saattoi olla trombi.

– Siellä oli hyvin voimakas, hitaasti liikkunut ukkoskuuro, hän kertoo.

– Mikäli paikalliset ovat nähneet pyörivän suppilon, niin ei ole mahdotonta, että siellä olisi ollut trombi. Trombeja havaitaan Suomessa joka kesä kymmeniä, mutta harva niitä on nähnyt, hän sanoo.

Ilmatieteen laitos ei mittaa sademääriä Raumalla, mutta Hokkola arvelee, että vettä ehti tulla noin 25 millimetriä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?