Kotimaa

Hurja takaa-ajo MM-rallin täyttämässä Jyväskylässä – moottoripyöräilijä pakeni huumepäissään poliisia jopa 200 kilometriä tunnissa

Julkaistu:

Takaa-ajon aikana kuljettaja teki riskialttiita ohituksia.
Jyväskylässä tapahtui eilen puoli kahden aikaan iltapäivällä hurja takaa-ajo, jossa moottoripyöräilijä pakeni poliisia jopa 200 kilometriä tunnissa, poliisi tiedottaa.

Takaa-ajo alkoi Jyväskylän Rantaväylältä ja päättyi Muurameen Kultakengän ohituskaistalle Ysitiellä. Koska Jyväskylässä on käynnissä MM-rallin osakilpailu, tie oli erittäin vilkas ja autojonoja oli molempiin suuntiin.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisi havaitsi liikennevalvonnassa päin punaisia ajaneen moottoripyöräilijän. Ennen pysäytysyritystä moottoripyöräilijä syyllistyi vielä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ohittamalla moottoritiellä ensin oikealta ja sitten kahden auton välistä.

Poliisimoottoripyörä lähti hurjastelijan perään, ajoi tämän rinnalle ja näytti tälle pysäytysmerkit. Kuljettaja huomasi poliisimoottoripyörän, mutta pysähtymisen sijaan hän lähti kiihdyttämään vauhtia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Parhaimmillaan pakenijan nopeus oli yli 200 kilometriä tunnissa. Takaa-ajon aikana moottoripyöräilijä ohitteli riskialttiisti keltaisen sulkuviivan aikana ja niin, että etäisyydet olivat erittäin pienet sekä ohitettaviin että vastaantuleviin. Vastaantulijat joutuivat tekemään myös väistöliikkeitä estääkseen onnettomuuden.

Lopulta moottoripyörä hajosi ja pysähtyi Kultakengän ohituskaistalle. Kuljettajana toimi Iistä kotoisin olevan vuonna 1986 syntynyt henkilö. Kuljettajan huumepikatesti oli positiivinen sekä kannabikselle että amfetamiinille. Turvatarkastuksen yhteydessä kuljettajalta löytyi vähäinen määrä huumausainetta.

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta ilman vaadittavaa ajo-oikeutta, rattijuopumuksesta, liikennerikkomuksista, huumausainerikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Rallikansan täyttämä Keski-Suomi on aiheuttanut poliisille muutenkin jonkin verran kiireitä. Sisä-Suomen poliisi tiedottaa, että perjantai- ja lauantaiaamun välisenä aikana ”poliisin majoituspalveluja” käytti 17 henkilöä. Tehtäviä Keski-Suomen alueella oli yhteensä 337.

Tänään poliisi valvoo tehostetusti liikennettä. Ysitie ja erityisesti Jämsän alue ovat tänään todella ruuhkaisia. Poliisi valvoo myös vesiliikennettä erityisesti Pihlajakosken erikoiskokeen alueella.

Perjantai-iltana poliisi tiedotti, että Keski-Suomen teillä oli paljon ylinopeuksia. Sakkoja kirjattiin 40 kappaletta ja automaattivalvonta-auton kamera räpsähti 60 kertaa.