Kotimaa

Akun lataus maksaa leirillä kaksi euroa – 5 600 citypartiolaista viettivät viikon metsässä

Julkaistu: , Päivitetty:

Pääkaupunkiseudun partiolaisten Kliffa-leiri päättyi maanantaina Hämeenlinnan Evolla. Seurasimme miten Ähtärin väkilukua vastaava pop up -kylä saatiin toimimaan hellekeleillä?
Ryhmä lapsia odottelee jonossa rantaan vievällä metsäisellä hiekkatiellä.

Helle on kohonnut jo aamusta kolmeenkymmeneen asteeseen. Uimapukuista porukkaa polttelee jo.

Joko saa mennä uimaan?

Ei vielä, odottakaa. Rannassa on vielä aiempi ryhmä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Uimisessa on parasta uiminen, helsinkiläinen William Lönnqvist, 9, tiivistää odotellessa.

Odottaminen on tarkkaa puuhaa, sillä kaikki 5 600 Kliffa-leirin partiolaista eivät voi uida samaan aikaan. Joukossa on 7-vuotiaista aikuisiin, ja uimataito vaihtelee.

Pääkaupunkiseudun Partiolaisten piirileirin aikataulutuksessa on otettu huomioon, että kaikki pääsisivät uimaan useamman kerran päivässä.

Aikataulussa hoituvat myös muut leirin asiat: ruokailu, retkeily ja leiriohjelma. Ohjelma liikkuu porrastetusti, sillä Ähtärin väkilukua vastaavan kylän toiminnan tulee olla mahdollisimman turvallista ja jouhevaa. Leiri kestää heinäkuun viimeisen viikon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Paikalla on myös kaikenlaista muuta toimintaa. Metsään on pystytetty ”Suomen suurin pakohuone” ja kiipeilyseinä kohoaa useiden metrien korkeuteen. Rannassa on mutapainipiste ja järvelle on ankkuroitu temppurata.

Saamme odotetun merkin. Nyt saa mennä uimaan!


Nuoremmat ja innokkaammat karkaavat rantaan. Kuuluu hihkuntaa ja pärskintää. Pian alkaa vesisota.

Partio on ympäri maailman toimiva kasvatusmenetelmä, mutta sen juuret ovat alkujaan sodassa. Liikkeen isä on brittikenraali Robert Baden-Powell, joka loi sata vuotta sitten kasvatusmetodinsa yhdistelemällä nuoruutensa retkeilyharrastusta armeijan sotilastiedusteluun. Baden-Powell oli huomannut, että nuoret pojat hoitivat tunnollisesti tiedustelutehtäviä sotatilanteessa.

Britti-imperiumi oli samoihin aikoihin nähnyt jo suuruuden päivänsä. Baden-Powellia huolestutti aikalaistensa tavoin, millainen uusi sukupolvi perisi kolonialistisen imperiumin Euroopasta Tyynellemerelle.

Miten näitä tulisi kasvattaa?


Partio opetti lapsille ja nuorille retkeilyn taitojen lisäksi vastuunottoa ja johtamistaitoja. Siitä tulikin nopeasti suosittu harrastus Isossa-Britanniassa ja sen senhetkisissä siirtomaissa, mutta myös muualla maailmassa. Partiotoiminta saapui Suomeenkin jo ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Kliffa-leirillä käyskennellessä huomaa, ettei partio näytä nykyään sotaisalta. Mutta suurien kokonaisuuksien hallinnassa tarvitaan tiettyä järjestelmällisyyttä.


Tapaamme leiritorilla Markus Häggblomin, 18, Ikaalisista. Häggblomilla on hieno leirityyli: hänen keesimallinen tukkansa on värjätty sateenkaaren väreillä.

Miehellä on päällä myös skottityylinen kiltti.

– Kiltti on viilee. Ilma kulkee ja silleen, hän perustelee.

– Olemme tehneet näitä kilttejä kavereiden kanssa. Opiskelen erikoismetalliartesaaniksi, joten koulukavereista löytyy osaamista.

Lähdemme kulkemaan metsäteillä, jotka halkovat leiriläisten kyliä. Kylät on nimetty eläinten mukaan: tuolla vilahtaa valkohäntäpeurojen kylä, tuolla oravien. Kaikkiaan kyliä on kahdeksan.

Ja tuolla on kettujen kylä, se tehdään heti portilla selväksi.

”Rajat kiinni, vain ketut saavat tulla”, kyltti kommentoi vinosti ajankohtaisia aiheita.


Puiden väliin on viritetty riippumattoja, joissa loikoilee nuoria älypuhelimet kädessä. Täällä saa somettaa, sillä leirillä on omat sosiaalisen median kanavansa ja omat aihetunnisteensa, joilla leirin sisällön löytää. Kännykän akun saa ladata täällä kahdella eurolla.

– Jonkin aikaa yritimme kännykkäkieltoa leireillä, mutta ei se toimi. Se on niin iso osa lasten ja nuorten elämää, joten miksi emme ottaisi sitä mukaan ohjelmaan, leirilehden päätoimittaja Ada Segerstam kertoo.

Leiriä varten suunnitellulla puhelinsovelluksella voi kasvattaa ympäristötietoaan.


Pujahdamme katettuun tilaan, jossa työskentelee leirin hermokeskus ja tekniikkatiimi. ”Hermokeskus” on pyöreä pöytä, jonka kautta kulkevat kaikki leirin tiedot. Onko lounaspisteellä ruuhkaa? Miten logistiikka liikkuu? Toimivatko sähköt? Onko leirin turvallisuus taattu?


Kliffa on tämän vuoden suurin partiotapahtuma ja suurin Suomessa järjestetty piirileiri. Osallistujat ovat pääosin 7–22-vuotiaita pääkaupunkiseutulaisia. Valta osa nuorista on metsässä viikon, mutta nuorimmat ja muutamat muutkin lähtivät kotiin jo torstaina.

Meitä on vastassa myös tekninen tiimi, joka on kehittänyt mittareita, joilla mitataan leirien vesien tulemisia ja menemisiä sekä seurataan bajamajojen pinnan nousua. Lisäksi on seurantalaitteita, joita voidaan kiinnittää ajoneuvoihin.

– Tuotamme tilastotietoa, joka auttaa tulevien leirien suunnittelussa, Jouni Riuttanen kertoo.

Hän on arkiammatiltaan diplomi-insinööri, kuten moni muukin leiriä rakentaneista ”tekniikkasuuntautuneista” aikuisista partiolaisista.

– Näillä laitteilla pyritään vaalimaan vihreitä arvoja ja kaventamaan hiilijalanjälkeä.


Espoolainen Otto Kangasmäki, 12, istuu telttakatoksessa varjon puolella. Leirillä levitetään tämän tästä aurinkorasvaa ja pyyhitään hikeä otsalta. Varjo on järkevän ratkaisu.

– Nukuin viime yön riippumatossa. Tuli jopa vähän kylmä, vaikka ei uskoisi, hän kertoo.

Kangasmäki on nuoresta iästään huolimatta varsin tottunut retkeilijä. Tämän leirin yölämpötilat ovat varmasti hänen retkihistoriansa kuumimpia, mutta eivät ääriolosuhteet ole häntä aiemminkaan haitanneet. Kangasmäki on yöpynyt talvellakin reippaassa 20 asteen pakkasessa.

Hän vertailee erilaisia telttamalleja ja kertoo, miten sai kamiinan syttymään keskellä yötä, vaikka ensin näytti todella huonolta. Partion ohella Kangasmäki harrastaa judoa ja pitää koulussa eniten puukäsityöstä. Myös sotahistoria kiinnostaa.

– Eniten odotan partiosta uusia kavereita, hän kertoo.

Kangasmäki opiskelee koulussa saksaa. Kerran oli partiossa niistäkin opeista hyötyä.

– Yhdellä leirillä oli partiolainen Saksasta. Puhuin hänen kanssaan saksaa.


Nokkahuilun puhallus ja keskiamerikkalainen kansanmusiikki kuuluu yhdestä kylästä.

Täällä omaa pistettään pitää leirin kaukaisin vieras, guatemalalainen Paul Garcia. Hän erottuu muista partiolaisista paitsi värikkäällä univormulla, myös kirkkaanvärisellä hellehuivillaan.

Katso videolla, kuinka Garcia viihdyttää yleisöä tempuillaan.


Ohi menee leiriläisiä, jotka hihkuvat nähdessään puuhuilut. Saako näitä kokeilla?

Garcia sitoo leiriläisten ranteisiin Guatemalan kirkkaanvärisen rannenauhan. Kansainvälisyys on osa partiota, sillä ensimmäinen Jamboree, kansainvälinen suurleiri, järjestettiin jo vuonna 1920.


On tyypillistä, että partiolaiset tuovat kansainvälisille leireille jotain omasta maastaan tai lippukunnastaan muistuttavaa. Kyseessä voi olla hihamerkki, käsinauha tai muu pieni esine. Näitä muistoesineitä vaihdetaan ystävyyden eleenä muiden kanssa.

Vieressä majoittuu kahdeksanhenkinen brittiseurue.

– Viimeksi olimme leirillä Islannissa. Siellä oli lunta, naurahtaa ryhmää luotsaava Richard Holmes.

Ohi menee teini-ikäisiä partiolaisia uima-asuissa kantaen retkikaiutinta. Sieltä pauhaa Daruden Sandstorm, suomalaisten ulkomailla reissaavien kansallishymni.

Alla olevalla videolla brittiharrastajat kajauttavat näyttävän tervehdyshuudon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt