Akia tervehti kävelyllä jämäkkä puinen yllätys: ”Sielu kun lepää metsässä, mutta ilmeisesti ei ihan kaikki lepääkään”

Julkaistu:

Ilta-Sanomien lukijat ovat törmänneet luonnonihmeisiin.
Imatralainen luontokuvaajaharrastaja Aki Miettinen törmäsi erikoisen muotoiseen puuhun ollessaan kävelyllä Kuhasalon metsässä Joensuussa.

– Näytin paikkaa perheelle, kun he eivät olleet ennen käyneet ja yhtäkkiä nähtiin hienon muotoinen puu.

Luonto oli muovannut yhden puun rungon aivan miehen sukupuolielimen näköiseksi.

Miettinen kertoo, että havainto metsässä huvitti.

– Sielu kun lepää metsässä, mutta ilmeisesti ei ihan kaikki lepääkään, hän naurahtaa.


Lohjalla puolestaan Suvi teki yllättävän havainnon piharakennuksen seinältä helteisenä kesäaamuna.

Piharakennukseen seinässä roikkuvaan hauenleukaan oli ilmestynyt pienten lintujen perhe.

Suvi ei tunnistanut lintulajia, mutta hänen mukaansa poikasia oli pesässä useampi.

Poikkeuksellista oli se, että samasta hauenleuasta on jo kolmena vuotena löytynyt linnunpesä.

– En tiedä, kokeeko ne, että se on turvallinen paikka, kun siinä on terävät hauenluvat.

Suvi kertoo, että isän kalastama hauenleuka oli tapana pistää roikkumaan joksikin aikaa, mutta hauenleukaa ei voikaan enää ottaa pois, nyt kun se on lintuperheen kotipaikka.


Näitkö jotain erikoista metsässä? Lähetä meille kuva osoitteeseen