Kotimaa

Isä tunnusti kammottavan totuuden siitä, mitä tyttärelle oli kalareissulla tapahtunut

Julkaistu:

Kun Kyllikki Saaren murhaajaa ei löytynyt, alkoivat ilmiannot ja tunnustukset. Yksi hirvittävimmistä tarinoista tuli isältä, joka halusi vihdoin kertoa totuuden tyttärestään.
Kyllikki Saari murhattiin 17. toukokuuta 1953. Kun murhaajaa ei alkanut löytyä, alkoivat ilmiannot. Jotkut ilmiantoivat tuntemattomia, jotkut tuttujaan. Jotkut kerskuivat humalassa itsekin, että olivat surmanneet Kyllikin. Ilta-Sanomat keräsi poliisin tutkintamateriaalista yhdeksän ilmiantoa.

1. Arpinen mies puhui Kyllikin kengistä

Elokuun 31. päivänä 1953 ilmoittautui Isojoen piirin nimismiehelle kaksi tilallista, Paavo ja Osmo, jotka kertoivat tavanneensa toukokuun 23. päivänä 1953 ravintola Christinessa Kristiinankaupungissa seurueen, johon kuului tuntematon mies. Tuntemattomalla oli ollut tuoreita rupeutuneita arpia kasvoissa, otsassa ja ranteissa ikään kuin kynsien jäljitä. Mies oli sanonut tunteneensa Kyllikki Saaren.

Miehet kertoivat uusintakuulustelussa joulukuussa tuntemattoman sanoneen, että ”onkohan sen tytön kenkiä löydetty sieltä pusikosta”. Tämä antoi aiheen epäillä, että rupeutuneiden naarmujen taustalla olisi ollut Kyllikin surma. Tuntematonta miestä ryhdyttiin tarmokkaasti etsimään. Erityistuntomerkkinä oli toisen käden viallinen sormi.

Joulukuun 13. päivän iltana mies löydettiin. Hän kiisti tapahtuman ja kiisti koskaan tavanneensa tilallisia ja edes olleensa ravintolassa. Mies ei muistanut, missä oli ollut Kyllikin katoamisiltana. Hänet pidätettiin.


Ensin mies väitti, että oli talkoiden jälkeen kotonaan klo 21 jälkeen. Ristikuulustelussa hän muutti kertomustaan ja väitti ajaneensa illalla vaimonsa luo Kristiinankaupunkiin, mikä tiedettiin valheeksi.

Maakunnassa vallinneen kiihtyneen mielentilan vuoksi mies piti siirtää samana päivänä Vaasan poliisivankilaan jatkokuulusteluja varten. Mies sanoi olleensa Christinessä niin juovuksissa talkoitten jälkeen, ettei muistanut, mitä oli siellä puhunut. Kukaan muu hänen kanssaan tekemisin joutunut ei ollut havainnut hänessä tuoreita arpia, joten poliisi arveli, että tilallisilla oli ollut ”muistierehdys”. Poliisi uskoi myös, että mieheltä itseltään runsas ryyppyjen otto oli huuhtonut muistin mennessään.

2. Kuplettilaulaja kerskui murhalla

Lokakuun 16. päivänä 1953 sai ylikonstaapeli Paavo ollessaan virkamatkalla Helsingissä tietää, että käsineleikkaaja Leon asunnossa eräs kauppaedustaja ja kuplettilaulaja Yrjö oli päihtyneenä puheen lomassa tunnustanut surmanneensa Kyllikki Saaren ollessaan seudulla silloin matkoilla.

Kuplettilaulajan humalaiset puheet johtivat siihen, että hänet pidätettiin yhdeksi yöksi asian tutkimista varten. Asian todellinen laita selvisi pian, kun poliisi sai vankirekisteristä tiedon, että kuplettilaulaja oli laskettu vapaalle jalalle rangaistuslaitoksesta vasta Kyllikin katoamisen jälkeen. Kuplettilaulaja oli ilmeisesti juopuneena halunnut kerskua karmaisevalla rikoksella.

3. Äiti kertoi karmivan tarinan pojastaan

Lokakuun 28. päivänä 1953 saapui Tampereen rikospoliisiin entinen karjanhoitaja Naimi. Naimi kertoi, että hänen poikansa taskussa oli viime kesänä ollut varresta katkaistu sukan kappale sekä pöytälaatikossa virsikirja, jossa oli tahrautunut omistuskirjoitus ”Kyllikk- S----”. Näiden takia äiti uskoi poikansa surmanneen Kyllikki Saaren. Äiti kertoi pojallaan olleen harmaan auton, jonka tämä oli myynyt heti katoamisen jälkeen. Äiti kertoi miettineensä asian ”ensiksi vakavasti ennen kuin oli alkanut kertomaan omasta pojastaan näin hirveitä toteamuksia”.

 

Poika uskoi äitinsä sairastavan ”vainohulluutta”.

Poliisi pidätti pojan. Poika kertoi kuulusteluissa, ettei ollut käynyt Isojoella koskaan eikä polttanut mitään papereita eikä nähnyt eikä pitänyt hallussaan sukanvartta eikä virsikirjaa. Poika uskoi äitinsä sairastavan ”vainohulluutta”. Poliisi tuli samaan surulliseen lopputulokseen.

4. Sylvi keksi tarinan murhamatkasta

Kemijärveläinen autoilija Eino ilmoitti poliisille, että oli tavannut 17. joulukuuta 1953 Helsingin rautatieasemalla raskaana olleen nuoren neitosen, joka oli kertonut olleensa mukana silloin, kun Kyllikki Saari murhattiin.

Nainen oli kertonut, että heitä oli ollut kaksi miestä ja kaksi naista ja he olivat Isojoella myymässä salakuljetettua spriitä. Autollaan he olivat töytäisseet Kyllikin ojaan. Juovuksissa ollut kuljettaja oli mennyt naisen mukaan apua huutaneen Kyllikin luo. Avunhuudot vaimentaakseen kuljettaja oli naisen mukaan kuristanut Kyllikin kuoliaaksi. Nainen oli kertonut myös, että Kyllikki oli haudattu suohon, ja seurue oli palannut Helsinkiin.


Poliisi etsi käsiinsä rautatieaseman neitosen, joka paljastui nuoreksi kotiapulaiseksi, Sylviksi. Sylvi kertoi poliiseille sepittäneensä ”piloillaan” miehelle olleensa murhamatkalla. Tarinassa ei ollut mitään perää.

5. Kasvissyöjä ui savihaudassa – se herätti epäilyt

Lokakuun 8. päivänä 1959 maanviljelijä Tampereen Pispalasta lähestyi poliisia. Hän kertoi vuokranneensa mökkinsä eräälle ylioppilaalle, jolle viljelijän mukaan tuli kirjeitä Isojoelta. Perheessä oli pantu merkille, että ylioppilas ”muka luki asunnossa, jossa ei ollut sähköä, vaan pieni öljylamppu”. Ylioppilas oli vasenkätinen, mutta oli syönyt oikealla kädellään. ”Oli ollut kasvissyöjä ja käynyt paikkakunnan suureksi ihmeeksi alastomana uimassa savihaudassa.” Vielä maanviljelijä luonnehti ylioppilaan vaatetusta ”heikonpuoleiseksi”.

Poliisin yhteydenotosta hämmentynyt ylioppilas kielsi olevansa vasenkätinen, mutta myönsi yrittäneensä olla joskus kasvissyöjä iskiaksen takia. Miehellä ei ollut mitään tekemistä Kyllikin murhan kanssa.

6. ”Teen tämän sydämeni pakotuksesta”

Huhtikuun 9. päivänä 1956 eräs haminalainen rouva halusi ottaa osaa Kyllikki Saaren murhaajan etsiskelyyn.

 

Tunnen omassa sydämessäni käskevän äänen, se aivan pakoittaa minut tämän tekemään.

”Olen seurannut tapahtumia aivan herpaantumattomalla jännityksellä. Mielessäni on ollut aikomus jo kauvan sitten kirjoittaa, mutta arkana ihmisenä olen kuitenkin odottanut. Kuitenkaan en voi vaieta eräästä henkilöstä, epäillähän saa, vaikkei syyttää. Tunnen omassa sydämessäni käskevän äänen, se aivan pakoittaa minut tämän tekemään. Siispä selostan. Silloin keväällä, kun Kyllikki Saari murhattiin, muutti tänne hyvin oudolle vaikuttava mies, nimellä (miehen nimi). Hän vaikuttaa melkeinpä mielipuoliselta, ei ollenkaan täysjärkiseltä. Hän saattoi pelästyttää ihmiset yhtäkkiä kovalla huudollaan tiellä vastaantullen tai puhellessa kauppaan tullessaan hän saattoi ruveta laulamaan mitä rivointa laulua ja sen jälkeen virttä. Tämä mies oli täydellisesti vasenkätinen… Hän kävi meilläkin mutta minua aina pelotti, että vapisin, hänessä oli jotain niin pelottavan näköistä... on se kumma, hänessä oli niin paljon salaperäisiä oikkuja, mitä ei viitsi kirjeessä selostaa. Nyt jään kauhean pelon valtaan, olen sellainen yliherkkä ja arka ihminen, mutta teen tämän sydämeni pakotuksesta.”

7. Hätähuutoja hakattujen vaimojen puolesta

Osa ilmianto- ja vihjekirjeistä oli hätähuutoja pahoinpideltyjen vaimojen puolesta. Ne olivat hartaita toiveita, että poliisi hakisi miehen edes vähäksi aikaa pois surman varjolla, jotta perheeseen palaisi rauha.

Yksi tällainen kirje lähettiin nimismiehelle loppuvuodesta 1954. Ilmoittaja nimesi Kyllikki Saaren murhaajaksi ”hermotautisen” miehen.

”Hän on liikkunut Isojoella juuri siihen aikoihin kuin Kyllikki Saari murhattiin. Hän on sanonut, että neiti Saari on kuristamalla murhattu. Sillä on kova vika päässä ja se on koko kylän kauhu. Siellä, missä se asuu, pelkäsivät kaikki ihmiset sitä. Se on potkinut rouvaansa hirveästi raskaana ollessa ja kuristanut kurkusta ja repinyt vaatteet. Naapurit ovat päässeet apuun. Muuten olisi tappanut. Naapurin vanhaa mummoa potkinut aika pahasti. Hänen rouvansa kärsii liian paljon. Unet ovat menneet rouvalta. Kuin saapi olla pelon ja ahdistelun alla, milloin tappaa rouvansa ja pikkuisensa. Olkaa hyvä ja kuulustelkaa (miehen nimi) ensi tilassa, sillä sen rouva ei jaksa kärsiä enää kauaa.”

 

Muistan hänen lausuneen mm. tähän tapaan: Kyllä se miehen sukuvietti on sellainen voima, että sen täytyy päästä jollain lailla purkautumaan.

8. Maanviljelijä puhui miehen sukuvietistä

Maaliskuun 13. päivänä 1962 eräs rouva Haminasta halusi saattaa komisario Axel Skogmannin tietoon omat epäilyksensä tuntemaansa maanviljelijää kohtaan. Rouva kertoi Skogmannille tähän asti tukahduttaneensa epäilyksensä pitäen niitä siihen asti mielikuvituksena. Rouva nimitti maanviljelijää paikkakunnan suurimmaksi mätämunaksi ja väitti miehellä olleen huhujen mukaan myös avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia.

”Muistaakseni hän on jo toisen kerran naimisissa. Kun eräänä kesänä pistäydyin jollakin asialla (miehen) talossa, jäin hetkeksi keskustelemaan isännän kanssa. Tällöin hän aivan äkkiarvaamatta ja ihmeeksi rupesi puhumaan seksuaalisista kysymyksistä. Muistan hänen lausuneen mm. tähän tapaan: Kyllä se miehen sukuvietti on sellainen voima, että sen täytyy päästä jollain lailla purkautumaan. Minulle tuli lähtökiire, sillä en halunnut jäädä keskustelemaan noin epätavallisista aiheista.” Rouvan kiihtynyt purkaus ei laukaissut kokeneessa rikoskomisariossa pidätysviettiä.

9. Isä tunnusti hukuttaneensa tyttärensä

Murhatutkinnan yksi traagisimmista tapauksista ovat erään isän kuulustelut. Isä saapui poliisin luo tunnontuskissa pari vuotta Kyllikki Saaren murhan jälkeen ja tunnusti murhanneensa oman alaikäisen tyttärensä.

Isän mukaan hän oli lähtenyt järvelle kalastamaan ja pyytänyt tyttärensä mukaan. Isä kertoi, että kesken katiskojen noston hänen päähänsä oli pälkähtänyt, että hänen täytyy surmata oma tyttärensä. Isä oli hypännyt ruuhen reunalle niin, että se oli kaatunut. Molemmat olivat joutuneet veden varaan. Isä oli vaipunut pinnan alle. Kun hän oli päässyt pinnalle, hän oli uinut uimataidottoman tyttönsä luo. Tyttö oli tarttunut isän housujen lahkeeseen.

 

Isä oli palannut yksin läpimärkänä ja kiihtyneenä kotiinsa ja sanonut vaimolleen, että tyttö jäi järveen.

Tyttö oli ollut isän mukaan puoliksi tajuton, kun isä oli käskenyt pitää kiinni. Rantaan oli ollut matkaa 65 metriä. Kun isä oli uinut noin 10 metriä, tyttö oli hellittänyt otteensa. Isä oli yrittänyt saada tytön kädet tarttumaan uudelleen kiinni, mutta tyttö oli ollut aivan hervoton. Isä sanoi itse olleensa aivan uupunut ja kylmän veden kangistama. Suurin ponnistuksin hän oli päässyt itse rantaan, mutta ei ollut jaksanut kannatella sinne tytärtään.

Isä oli palannut yksin läpimärkänä ja kiihtyneenä kotiinsa ja sanonut vaimolleen, että tyttö jäi järveen. Vaimon mukaan mies oli ollut hyvin murheellinen tytön hukkumisen jälkeen. Tahallisuudesta mies ei ollut koskaan vaimolleen maininnut eikä vaimo sellaista ollut edes ajatellut.

Poliisin luo tullessaan mies kertoi, että hänellä on ”vaikeita omantunnon tuskia” ja hän ”haluaisi tunnustaa murhan saadakseen tunnolleen helpotusta”.

Kuulustelun jälkeen poliisi ilmoitti isälle, että tämä joutuu pidätetyksi. Isä vastasi ”sehän on luonnollista, siihen minä olen valmistautunutkin”.

Sisäministeriö antoi puhelimitse määräyksen, että täytyy tutkia myös isän osuutta Kyllikki Saaren murhaan. Miehen henkinen terveys tuntui horjuvan pidätyksen aikana. Hän sanoi, ettei hänellä ole muita rikoksia tunnollaan, mutta sanoi myös, että kyllä kai hänen on silti otettava myös Kyllikin murha tunnolleen.

Isää ei koskaan saatettu vastuuseen oman tyttärensä kohtalosta, sillä hän teki itsemurhan tutkinnan aikana. Isän mahdollisesta osuudesta Kyllikin murhaan ei saatu mitään näyttöä. Kansio suljettiin lopullisesti.
  • Oheisella videolla on kuvattuna Kyllikki Saaren viimeinen kotimatka.
Tämä on Kyllikki Saaren avoimeksi jääneestä murhatutkinnasta kertovan sarjan seitsemäs osa. Voit lukea sarjan edelliset osat täältä: osa kuusi, osa viisi, osa neljä, osa kolme, osa kaksi ja osa yksi.

Sarjan seuraava osa julkaistaan verkossa ensi sunnuntaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt