Kotimaa

Uimassa olleen äidin kuultiin olevan kateissa, kun lapsi oli jo pelastettu Vantaalla: ”Mies kertoi, että hänen vaimonsa on edelleen vedessä”

rac

Julkaistu:

Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät hukkuneen naisen vedestä vasta 40 minuutin etsinnän jälkeen.
Nainen hukkui Vantaan Vetokannaksen uimarannalla tiistaina. Aluksi sekä lapsi että tämän äiti olivat painumassa veden alle, mutta lapsi saatiin pelastettua.

Uhri oli 36-vuotias nainen.

Uimaranta oli tapahtumahetkellä tupaten täynnä ja siellä oli arviolta jopa sata henkeä. Poliisin mukaan lapsen pelasti sivullinen.

Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kello 11 aikaan. Heidän saavuttuaan paikalle noin 15 minuuttia myöhemmin lapsi oli jo pelastettu, mutta nainen oli yhä kadoksissa vedessä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vantaan kaupungin liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti kertoo, että tieto veden alle painuneesta naisesta tuli vasta sen jälkeen, kun lapsi oli saatu jo pelastettua. Sen takia tilanteessa ehti syntyä epäselvyyttä.

– Ensin oli tieto, että lapsi on vedessä vaaratilanteessa. Vasta kun hänet oli saatu pelastettua, mies kertoi, että hänen vaimonsa on edelleen vedessä, Kallislahti kertoo.

Tässä vaiheessa nainen oli jo pinnan alla, eikä hänestä näin ollen ollut näköhavaintoja. Sivulliset muodostivat pelastusketjun uimavalvojien johdolla, ja yrittivät etsiä naista, mutta tuloksetta.

Pelastuslaitoksen saavuttua paikalle ehti kulua vielä 40 minuuttia, ennen kuin nainen löydettiin.

Pelastuslaitoksen mukaan etsinnät aloitettiin kahdesta suunnasta, ja toinen sukeltaja löysi hukkuneen. Myöhemmin lääkäri totesi hänet kuolleeksi.


Tapahtumapaikka oli lammen eteläkulmassa, jossa ui yleensä paljon lapsia. Tiedot veden syvyydestä paikalla vaihtelevat 2–4 metrin välillä.

Nainen löydettiin lopulta vedestä kello 12 jälkeen.

Vetokannaksella aurinkoa ottamassa ollut nainen kertoi saapuneensa paikalle kello 12.20 aikaan. Tuolloin paikalla oli sekä ambulansseja että poliisiautoja, mutta muutoin tilanne oli jo ohi.

Kallislahden mukaan paikalla oli täysmiehitys, eli kolme uimavalvojaa. Heistä kaksi valvoi juuri osaa, jossa hukkuminen tapahtui.

– Kun on näin paljon väkeä, ei voida tehdä jatkuvaa päälaskentaa, Kallislahti sanoo.

Tapahtuman takia rantaa ei tarvinnut tyhjentää ihmisistä. Kallislahden mukaan väkeä lähti tapahtuman jälkeen paljon, mutta ranta täyttyi uudelleen nopeasti.

Vetokannas on yksi Vantaan suosituimmista uimarannoista.

Poliisi tutkii tapausta kuolemansyyntutkintana.


Juttua muokattu 18.7.2018 kello 16.41. Vetokannas ei ole järvi, vaan lampi.