Kotimaa

Teleskooppipatukka, joukkojenhallinta, jalkapartio... Näin nuoret sinibaretit koulutetaan Libanonin operaatioon

Julkaistu:

IS tutustui Libanoniin lähtevien rauhanturvaajien koulutukseen Porin prikaatissa Säkylässä.
Ensimmäisenä Porin prikaatin porteista sisään astuva huomaa patsaat: toisinto Niilo Savian vuonna 1966 veistämistä vakavailmeisistä, rumpuja soittavista sotilaista.

Seuraava veistos on karumpi. Tuttavallisesti ”nopaksi” kutsuttu haljennut kivipaasi on seissyt Säkylässä vain muutaman vuoden.

Se kertoo niistä suomalaisista, jotka ovat maksaneet kalleimman hinnan niiden 60 vuoden aikana, joina Suomi on osallistunut sotilaalliseen rauhanturvaamiseen.

Tällä hetkellä maailmalla on noin 500 suomalaista rauhanturvaajaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Afganistan, Kosovo, Somalia.

Muutamia kouluttamassa paikallisia asevoimia Malissa, noin 20 henkilöä YK:n tarkkailutehtävissä Lähi-Idässä.

Jokunen suomalainen sotilas EU-johtoisesessa operaatiossa Välimerellä. Satakunta sotilasta Irakissa ja noin 300 Libanonissa YK:n Unifil-operaatiossa.

Säkylä on rauhanturvaajille tuttu. Osa suoritti siellä varusmiespalveluksen Suomen kansainvälisissä valmiusjoukoissa, mutta kaikki ovat käyneet Puolustusvoimien kriisinhallintakeskuksen koulutuksessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sen johtajan, everstiluutnantti Pasi Aution työpisteen nurkassa on Cambridge Advanced -sanakirja. Ollaanhan nyt kansainvälisten asioiden äärellä.


– Tuota ei ole kauheasti täällä tarvittu, mutta edellisessä tehtävässä kylläkin. Olin Pääesikunnan suunnitteluosastolla ja kun tuotin englanninkielistä tekstiä, oli syytä tarkistaa sanojen vivahde-ero, ettei tule vääriä käsityksiä, Autio tarkentaa.

Vuosittain Autio johtaa noin 1200 rauhanturvaajan keskimäärin kuukauden mittaisen koulutuksen. Sen aikana varmistetaan sotilaan perustaitojen osaaminen, opitaan turvallinen liikkuminen tukikohdan ulkopuolella ja toiminta erilaisissa, myös uhkaavissa tilanteissa. Koulutuksessa on myös velvoitteita Suomen ulkopoliittisista linjauksista, kuten tasa-arvokysymyksistä.


Tällä hetkellä Camp Mauri -koulutustukikohtaa asuttaa heinäkuussa Libanoniin siirtyvä sotilasjoukko. Kohteessaan he toimivat komentajan reservipataljoonana osana ranskalaista rauhanturvaajajoukkoa. Heille opetetaan ranskan kielen perusteet.

– Omasta puolesta meillä on yksi upseeri joka puhuu erittäin sujuvaa ranskaa. Olemme hyödyntäneet myös suomalaista ranskan kielen opettajaa, joka on palvellut tuossa operaatiossa, everstiluutnantti Autio sanoo.

Everstiluutnantin mukaan Libanonin poliittisessa tilanteessa ja kulttuurissa ei ole mitään mustavalkoista, vaan se on pelkkää harmaata. Siksi rauhanturvaajat saavat Suomesta myös arabian kielen alkeet ja luentoja Libanonin kulttuurin perusasioista. Kouluttajina ovat toimineet esimerkiksi presidentti Martti Ahtisaaren rauhanvälitystoimisto CMI:n asiantuntija.

– Libanonissa on niin monta muuttujaa, ettei kaikkea ehdi tässä lyhyessä ajassa oppimaan, mutta omalla aktiivisuudella ja tehtävästä riippuen voi asia kuukausien tai vuodenkin aikana avartua merkittävästi, Autio sanoo.


Suomalaiset rauhanturvaajat ovat työskennelleet Unifil-operaatiossa Etelä-Libanonissa jo 1980- ja 1990-luvuilla. Noina vuosina meininki oli välillä hurjaa, sillä Israel ei antanut YK-sotilaiden estää toimintaansa miehitysalueella. Vuosina 1982-2001 operaatiossa on kuollut 11 suomalaista sotilasta.

Lue lisää: ”P***ele, sehän ajaa täysiä päin” – näin Israelin armeija ja suomalaiset ottivat yhteen Libanonissa 1993

Kaikenmoisia tilanteita sattuu myös tänä päivänä ja siksi rauhanturvaajiksi lähtevät harjoittelevat jo Suomessa mahdollisimman todentuntuisissa oloissa.

Muutaman kilometrin päässä Säkylän varuskunnan ydinalueesta sijaitseva Camp Mauri näyttää oikealta sotilastukikohdalta korkeine aitoineen, vartiotorneineen ja hiekkasäkkeineen. Vain välimerenilmastolle ominainen kuuma ja kuiva kesä puuttuu. Tänään Maurissa harjoitellaan voimankäyttöä.


Kouluttajina toimivat Oulun ja Helsingin poliisilaitoksien kouluttajat, joilla on päivittäistä kokemusta voimankäyttötilanteista. Mukana on myös siniseen barettiin sonnustautunut poliisi, joka palvelee tällä hetkellä Libanonin rauhanturvaoperaatiossa.

Sotilaat harjoittelevat muun muassa teleskooppipatukan käyttöä ja joukkojenhallintaa. Käskyt kajahtelevat englanniksi.

On eri asia, onko vastapuolella englanti hanskassa. Suomea eivät ainakaan osaa, kouluttajat toteavat.

Historiallisista syistä osassa Libanonia ymmärretään jonkin verran ranskaa, mutta yleisesti ottaen englanti toimii parhaiten. Nuorilta, vasta varusmiespalveluksensa suorittaneilta tulevilta rauhanturvaajilta se sujuu luonnostaan.

Ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat lähtivät YK-palvelukseen 10. joulukuuta 1956. YK:n historian ensimmäinen rauhanturvaoperaatio UNEF selvitteli Suezin kriisiä: sinikypärät valvoivat kanava-alueella ja Siinailla vihollisuuksien lopettamista sekä Egyptin, Israelin, Ranskan ja Britannian joukkojen vetäytymistä.

Suomalainen YK-komppania oli sekalainen joukko sodan käyneitä miehiä ja nuoria rohkeita vapaaehtoisia.

Lue lisää: ”Ryömin polvillani napalmin polttamassa tuhkassa asettani ja lamppua etsien” – 5 rauhanturvaajaa kertoo kokemuksistaan

Nykyään suurin osa rauhanturvaajista on reserviläisiä. Libanonin operaatiossa pääjoukon muodostaa jääkärikomppania, jossa on paljon ensikertalaisia, nuoria miehiä ja naisia. Nuoret tekevät tyypillisesti jääkärin tehtäviä, esimerkiksi konekivääriampujan työtä.

Vanhemmilla, ammatteihin kouluttaneilla henkilöillä taas on usein tarpeellista erityisosaamista, esimerkiksi logistiikan ja materiaalien tuntemusta. He voivat olla muun muassa mekaanikkoja, sähkömiehiä, kirjanpitäjiä, lakimiehiä tai pappeja.


– Sähkömies ja mekaanikko ovat todella arvokkaita henkilöitä joukolle. Jos sähkö ja vesi eivät kulje, on tosi kurjat olot, Autio luonnehtii.

Pääsääntöisesti rauhanturvaajaksi halutaan kolmesta eri syystä, Autio kertoo. Ensimmäinen ryhmä tavoittelee ammatillista hyötyä. Poliisiksi, palomieheksi tai ensihoitajaksi pyrkivät ajattelevat, että rauhanturvataustasta on hyötyä.

Sitten on seikkailijakasti, joka haluaa kokea jotain uutta ja rakentaa tulevaisuuttaan. Operaatiossa henkilökohtaiset kulut ovat pienet, sillä ruoka tulee pöytään eikä rahaa pääse juuri tuhlaamaan. Sillä tehdään pesämuna opiskelujen tai itsenäisen elämän alun rahoittamiseksi.


Kolmatta ryhmää ajaa auttamisen halu. He ajattelevat, että osallistumalla sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon voi tuottaa kohdealueella oleville ihmisille jotakin hyvää, esimerkiksi parantamalla elinoloja tai lisäämällä turvallisuutta, Autio sanoo.

Osittain tästä syystä myös kaarinalainen Joonas Koho vaihtaa heinäkuussa siviilivaatteensa aavikonruskeaan maastopukuun.

– Odotan rauhanturvakeikasta totta kai kokemuksia ja sitä, että pystyn vaikuttamaan omalla olemisellani siihen, että ihmiset tuntevat olonsa turvalliseksi. Siihen kaikki täällä varmasti pyrkivät, 21-vuotias sanoo.


Koho kertoo kuulleensa tutuiltaan ja kavereiltaan, että rauhanturvaajan pesti on hieno tilaisuus avartaa omaa maailmankatsomusta ja päästä näkemään aivan erilaisen elämän. Hän haluaan nähdä sen itse, eikä ainoastaan kuulla muilta ja lukea lehdistä.

Nuorta miestä ei jännitä, sillä hän luottaa saamaansa koulutukseen ja rauhanturvaajakavereihin. Hän ja monet muut lähtijöistä ovat olleet samaan aikaan varusmiespalveluksessa ja kotiutuneet viime joulukuussa. Porukka on hitsautunut hyvin yhteen.

Neljä kuukautta vieraassa maassa menee varmasti niin nopeasti, että ikävä ei ehdi tulla, Koho arvelee.

Nuori mies lähettää terveiset myös itselleen tulevaisuuteen. Siltä varalta, että Libanonissa tulee vastaan tiukka paikka.

– Muista mitä täällä on opetettu. Pysy rauhallisena. Niillä ne tilanteet ratkeavat, jos jotain sattuu.