Kotimaa

Sarjakuristaja Michael Penttilä tuomittiin elinkautiseen vankeuteen

Julkaistu:

Nelinkertainen surmaaja Michael Penttilä passitetaan nyt ensimmäistä kertaa elinkautiseen vankeuteen.
Michael Maria Penttilä (s. 1965) surmasi 52-vuotiaan naisen viime huhtikuun puolivälissä Helsingissä Vaasankadulla. Puolustus piti tekoa tappoa ja vetosi Penttilän kiihtymystilaan, mutta Helsingin käräjäoikeus kääntyi syyttäjän kannalle ja tuomitsi Penttilän elinkautiseen vankeuteen murhasta.

Käräjäoikeuden mielestä Penttilä osoitti surmaamisessa vakaata harkintaa käyttämällä useaa tekovälinettä. Hän kuristi uhriaan käsin, nahkavyöllä ja sukkahousuilla.

Puolustus oli myös pyytänyt Penttilän lähettämistä mielentilatutkimukseen, mutta käräjäoikeus ei pyyntöön myöntynyt, sillä Penttilälle on tehty aiemmin kolme mielentilatutkimusta. Vain yhdessä niistä - vuonna 1986 - Penttilä on todettu alentuneesti syyntakeiseksi, eikä tässä tapauksessa mikään viitannut siihen, etteikö Penttilä olisi ollut syyntakeinen.

Jo ennen Vaasankadun tapahtumia Penttilä oli surmannut kolmesti, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun hänet tuomitaan murhasta ja elinkautiseen. Vuoden 1985 äidinsurma katsottiin oikeudessa törkeäksi pahoinpitelyksi ja kuolemantuottamukseksi, vuoden 1986 pikkutytön surma täyttä ymmärrystä vailla tehdyksi tapoksi ja vuoden 1993 naisystävän surma tapoksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Penttilä oli itse paikalla kuuntelemassa käräjäoikeuden tuomiota. Hän otti elinkautisen tuomion vastaan hämmästyneenä. Hän kätteli avustajansa ja sanoi:

– Pannaan valitus eteenpäin.

”Siellä tapahtu hirveitä”

Syyttäjä Eija Velitskin mukaan Penttilä surmasi 52-vuotiaan seksityöläisen tyydyttääkseen omia tarpeitaan.

Velitskin mukaan Penttilä fantasioi täydellisen murhan tekemisestä, mistä kertoivat muun muassa Penttilän tekemät valmistelut ja se, että hän siivosi asunnon surman jälkeen putipuhtaaksi.

Kaikkiaan Penttilä vietti aikaa uhrinsa asunnolla yli kaksi vuorokautta, perjantaipäivästä sunnuntaiaamuun.

Penttilä selitti itse asuntoon jäämistä sillä, että hän meni naisen kuoleman jälkeen ”lukkoon”. Hän kertoi halunneensa jäädä kiinni rikoksestaan. Kuitenkin, ensimmäisissä poliisikuulusteluissa hän kiisti rikoksen ja kielsi tunteneensa koko naista.

– Epäily ei pidä alkuunkaan paikkaansa. En ole tehnyt yhtään mitään rikollista. Tuli ihan kuulalla päähän kun eilen tultiin hakemaan kotoa.

Kun toisella kuulustelukerralla Penttilälle esiteltiin valvontakamerakuvia hänen liikkeistään Vaasankadulla, hän vihdoin myönsi henkirikoksen.

– No mitä sä teit siellä naisen asunnossa? kysyi kuulustelija.

– No siellä tapahtu hirveitä.

– Mitä se tarkoittaa?

– Siellä tapahtu semmonen, se oli henkirikos.