Kotimaa

Isältä miljoonaomaisuus – esikoispoika yritti tehdä 92-vuotiaalle äidille harvinaisen häijyn tempun

Julkaistu:

Esikoispoika oli saamassa hyvät rahat, mutta se ei riittänyt.
Helsinkiläisen kuolinpesän lähes neljän miljoonan euron omaisuudesta käytiin julma oikeuskiista.

Riidan taustalla oli perinnön ositukseen tyytymätön esikoispoika. Hän yritti saada itselleen huomattavat omaisuudet. Vaatimukset kohdistuivat erityisesti 92-vuotiaan äidin osuuteen.

Taistelu alkoi, kun liike-elämässä uransa tehnyt isä kuoli kymmenkunta vuotta sitten 86-vuotiaana.

Yrityselämässä menestynyt isä jätti jälkeensä huomattavan omaisuuden, joka oli karttunut myös yrittäjä-äidin ansioista. Esikoispoika kuitenkin yritti mitätöidä äidin elämäntyön. Pojan mielestä äidin yritystoiminta oli lähinnä harrastusta ja äiti olisi tosiasiassa elänyt miehensä siivellä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

Rantakiinteistöä esikoispoika piti perheensä kesäpaikkana muiden osakkaiden mielestä vuosikymmeniä kuin omaansa.

Kuolinpesän kolmas osakas, perheen nuorempi poika, oli äidin rinnalla. He yhdessä vastustivat esikoispojan hanketta.

Esikoispoika hävisi juttunsa sekä Helsingin käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Hän joutuu maksamaan kaikki riitelyn asianajokulut, yli 70 000 euroa.

Laskusta selviytyminen ei tuo ongelmia, sillä pesästä on luvassa noin 60-vuotiaalle esikoiselle lähes miljoona euroa.

Kuolinpesän varallisuus koostui mm. kolmesta Helsingin arvoalueilla sijaitsevasta osakehuoneistosta, Helsingistä länteen sijaitsevasta merenrantakiinteistöstä, pörssiosakkeista, valuuttatilistä ja isosta irtaimistosta.

Rantakiinteistöä esikoispoika piti perheensä kesäpaikkana muiden osakkaiden mielestä vuosikymmeniä kuin omaansa. Noin 55-vuotias nuorempi veli ei paikassa juurikaan vieraillut, koska hän asui ulkomailla.

Esikoispoika oli kuitenkin tyytymätön pesänjakajan työhön ja käynnisti neljä vuotta sitten perinnönjaon moitteen. Hän ei pitänyt osituksesta ja teki oman yksityiskohtaisen ehdotuksen siitä, miten omaisuus olisi jaettava. Hän hyväksyisi vainajan irtaimistonjaon ja sen arvonmäärityksen vain, jos hän saisi sen kaiken itselleen.

Leskellä oli irtaimistoon hallintaoikeus ja se oli tarkoitus säilyttää kokonaisena.

Isoveli tavoitteli itselleen mm. tammipuista kalustoa, noin 200 vuoden ikäistä englantilaista mustaruutimuskettia, Aleksanteri II:n aikaista upseerinmiekkaa, kultakelloja, pienoisrautatiekokoelmaa, vanhoja mitaleja ja rahoja.


Merenrantakiinteistön puolentoista miljoonan euron arvonmääritys oli hänen mielestään pielessä – oikea arvo olisi vain 640 000 euroa. Arvoa laskivat esikoispojan mukaan mm. meluisa lentoreitti, meren edustalla kiitävät meluavat vesiskootterit, laaja vesijättöalue ja kilometrien päähän suunnitellut tuulivoimalat.

 

Pojan mielestä äidin oikeus pitää mökkiä ilmaiseksi kiinteistöllä oli päättynyt silloin, kun isä kuoli.

Esikoispoika iski silmänsä myös rantakiinteistöllä olevaan äitinsä huvilaan. Runsaan 40 neliön mökin arvon hän arvioi 150 000 euroksi.

Mökin maa-alasta leskiäiti ei ollut maksanut vuokraa pesälle. Poika vaati äidiltään 7500 euron vuosivuokraa, joten äidillä oli vuokravelkaa pesälle kymmeniä tuhansia euroja.

Pojan mielestä äidin oikeus pitää mökkiä ilmaiseksi kiinteistöllä oli päättynyt silloin, kun isä kuoli.

Pesään kuuluvien osakehuoneistojen arvot oli esikoispojan mielestä arvioitu myös väärin. Äitinsä asunnon hän arvioi huomattavasti arvokkaammaksi kuin mitä oli esitetty osituksessa.

Sen sijaan runsaan sadan neliön huoneisto, jota poika vaati itselleen, oli hänen mielestään arvioitu liian arvokkaaksi. Oikeus ei kuitenkaan suostunut alentamaan huoneiston arvoa, joka oli arvioitu lähes 800 000 euroksi.

Äidille pesän ei esikoispojan mielestä pitänyt maksaa tasinkoa – ja jos maksettaisiinkin, summa olisi puolitettava.

Oikeus määräsi pesän maksamaan äidille tasinkoa. Tasingon tarkoituksena on korvata puolisolle perheen hyväksi tehty työ.

Tasingon sovittelua isoveli perusteli puolisoiden pesään tuomalla varallisuudella. Pojan mielestä siinä oli selvä epäsuhta. Isän omaisuus oli hänen mielestään kertynyt isän vanhemmiltaan saamilla perinnöillä. Äidin omaisuus sen sijaan oli pojan mielestä karttunut, koska isä oli elättänyt tämän koko pitkän, noin 60 vuoden avioliiton ajan.

Puolisoiden talous oli yhteinen. Avioliiton alkuvuosina äiti hoiti lapsiaan ja kotiaan, kunnes palasi työelämään.

Kumpikin puoliso oli perinyt pitkän avioliiton aikana omaisuutta ja heillä oli ollut mahdollisuus sulkea pois toisen avio-oikeus omaisuuteensa, mutta sitä ei eivät olleet tehneet.

Isän omistama merenrantakiinteistö näytteli kiistassa merkittävää osaa. Esikoispoika vietti siellä perheineen paljon aikaa. Hän kertoi pitäneensä rakennuksista hyvää huolta ja hankkineensa mm. työkoneita. Oman työn osuutena hän vaati pesältä noin 25 000 euron korvauksia.

Esikoispoika oli kirjannut lähes 20 vuoden ajalta kiinteistöllä tekemänsä työt. Laskutuksen perusteella työ oli arvokasta jo vuonna 1999, mistä lähtien poika laskutti 50 euroa työtunnilta vaikka elettiinkin vielä markka-aikaa.

Kaikki hankinnat poika oli kirjannut tarkasti ylös. Hän oli ostanut mm. kaksi digiboxia, television, mönkijän ja painepesurin. Hankinnoista hän laskutti pesältä lähes 30 000 euroa. Äiti ja nuorempi veli olivat sitä mieltä, että hankinnat isoveli oli tehnyt vain itselleen.

 

Koska isoveli hävisi lähes kaikki vaatimuksensa myös hovioikeudessa, on hänen maksettava kummankin osapuolen oikeuskulut. Ne nousevat runsaaseen 70 000 euroon.

Matkakuluja kesäpaikalla käynneistä isoveli vaati noin 25 000 euroa. Edestakainen matka on noin 130 kilometriä. Laskutus perustui valtion laskutuskäytäntöön. Jos auto veti peräkärryä, niin silloin km-korvaus oli suurempi. Työlaskuista ilmenee, että tilanhoitoon liittyi isoveljen mukaan myös monia erilaisia tehtäviä.

Pesänjakaja ei hyväksynyt esikoisen vaatimia korvauksia töistä, hankinnoista ja matkakuluista. Keneltäkään ei ollut otettu mitään korvauksia kiinteistön käytöstä, vaan kaiken oli isä aikanaan maksanut. Oikeus katsoi, että isoveli kunnosti rakennusta, joka oli tosiasiassa hänen ja hänen perheensä vapaa-ajan asuntona ja tehty työ tuli hänen hyväkseen.

Koska poika sai vastikkeetta ja isävainajan kustannuksella pitää isoa kiinteistöä perheensä loma-asuntonaan, katsoi käräjäoikeus, että luonnollisesti hän silloin osallistuu myös tilan töihin. Oikeus totesi, ettei pojalla ollut perusteita saada hyvitystä töistä.

Oikeus hyväksyi pesänjakajan jakoesityksen irtaimiston osalta. Se totesi, että lesken hallintaoikeuden piiriin kuuluu entinen asuinympäristö mahdollisimman muuttumattomana, ja irtaimisto on tavanomaista ottaen huomioon puolison korkea elintaso.

Käräjäoikeus piti pesänjakajan tekemää puolentoista miljoonan euron arviota merenrantakiinteistöstä kohdallaan olevana. Kiinteistön hintaa alentavia tekijöitä, kuten esikoispojan mainitsemaa lentomelua ja muita melun lähteitä, oikeus ei löytänyt.

Käräjäoikeus teki vain vähäisiä muutoksia ositukseen ja perinnönjakoon, eikä palauttanut sitä pesänjakajalle. Oikeus hylkäsi kanteen lähes kokonaisuudessaan. Kanteen perusteella äidin on palautettava pesään noin 7500 euron summa omasta osuudestaan.

Esikoinen oli ratkaisuun tyytymätön ja vei riidan edelleen hovioikeuden ratkaistavaksi.

Merkittävin muutos käräjäoikeuden ratkaisuun koskee merenrantakiinteistön arvoa. Hovioikeus leikkasi arvosta 300 000 euroa.

Hovioikeus totesi pesän yhteenlasketuksi arvoksi noin 3,4 miljoonaa euroa. Summasta puolet, 1,7 miljoonaa euroa on lesken avio-osaa. Tasingon määrä avio-osasta on noin 850 000 euroa.

Veljesten osuus vainajan jäämistöstä on noin 850 000 euroa.

Koska isoveli hävisi lähes kaikki vaatimuksensa myös hovioikeudessa, on hänen maksettava kummankin osapuolen oikeuskulut. Ne nousevat runsaaseen 70 000 euroon. Hovioikeuden viime viikolla antama ratkaisu on yksimielinen.

Hovioikeuden ratkaisusta voi valittaa edelleen korkeimpaan oikeuteen.