Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saapuu Helsinkiin sunnuntaina 15. heinäkuuta. Hänen on määrä tavata presidentit Sauli Niinistö ja Vladimir Putin seuraavana päivänä. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat torstaina.
Spekulaatiot Trumpin yöpaikasta käyvät kuumina, ja yhdeksi potentiaaliseksi yöpymisvaihtoehdoksi on noussut Yrjönkadulla sijaitseva luksushotelli St. George.
Hotellin aulassa on kiinalaisen Ai Weiwein teos Tianwu.
Yle on aiemmin kertonut, että mikäli Yhdysvaltojen presidentti yöpyy hotellissa, tapana on, että koko hotelli tyhjennetään asiakkaista jo päiviä ennen presidentin saapumista. St. Georgen varauskalenterista on selkeästi nähtävissä, ettei huoneita voi varata aikavälillä 7.–17. heinäkuuta. Kyseisessä hotellissa on kaikkiaan 153 huonetta, joista viisi on sviittejä.
St. George ei kuitenkaan kommentoi mahdollisia yöpymisiä mitenkään.
Epäilykset Donald Trumpin majoittumisesta St. Georgessa heräsivät torstaina, kun hotelliin kannettiin sivuoven kautta useita, kuorma-autoilla tuotuja laatikoita ja kuljetuslaukkuja. Tavarat oli aikaisemmin todennäköisesti lastattu ulos Yhdysvaltain ilmavoimien rahdinkuljetukseen käytettävästä lentokoneesta.
Hotellin Wintergarden-ravintolassa yhdistyvät pohjoismaiset, aasialaiset ja manner-eurooppalaiset maut. Donald Trump on Huffington Post -lehden mukaan muun muassa pihvien, hampurilaisten ja ketsupin ystävä.
Mikäli Donald Trump yöpyisi St. Georgessa, hän saattaisi majoittua hotellin nimikkosviitissä. Kyseinen sviitti maksaa hotellin verkkosivujen mukaan noin 2290–2870 euroa yöltä. Kaikkein hintavin paketti sisältää muun muassa samppanja-aamiaisen huoneessa, yllätyslahjan sekä myöhäisen uloskirjautumisen.
Suomen kalleimpana tunnetun Kämp Hotellin Mannerheim-sviitissä yhden yön hinta on vähintään 4500 euroa. Sen sijaan Hilton Helsinki Strand -hotellin President-sviitissä yhden yön hinta on noin tuhat euroa.
St. George -sviitin seinillä on suomalaisten graafikoiden taidetta.
St. George -luksussviitissä on lähes sata neliötä tilaa. Näkymät aukeavat vanhaan Kirkkopuistoon eli tutummin Ruttopuistoon. St. George -sviitti on hotellin ainoa huone, jossa on oma sauna. Sieltä löytyy myös muun muassa kylpyamme ja ruokailu- ja olohuone.
Yötön yö ei pääsisi häiritsemään Trumpia, sillä huoneessa on pimennysverhot.
– Sviitissä on myös muun muassa jumppaohjelmia ja kuminauhoja, St. Georgesta kerrotaan.
Sviitin asukkailla on myös vapaa pääsy hotellin kylpylään ja kuntosalille.
St. Georgessa on oma kylpylä.
Kuntosali on vapaasti hotellin asiakkaiden käytettävissä.
St. George -hotellin verkkosivujen mukaan nimikkosviitin kylpyhuoneessa on käytetty luonnonkivilaattoja. Oheinen kuva on otettu saman hotellin Ateljee-huoneen kylpyhuoneesta, jossa on myös luonnonkivilaattoja.
Donald ja Melania Trumpin Manhattanilla sijaitseva asunto on sisustettu koristeellisesti ja sisustuksessa on jäljitelty Ranskan Aurinkokuninkaan tyyliä. Elegantin asunnon sisustuksessa on käytetty muun muassa paljon kultaa ja marmoria. Kuvia Trumpien ökyasunnosta löytyy muun muassa täältä.
St. George -sviitissä sisustustyyli sen sijaan on hillitty ja rauhallinen, ja sisustuksessa on pyritty välttämään esimerkiksi ärsykevärejä.
Hotel St. George on avattu toukokuussa. Aiemmin rakennuksessa on toiminut muun muassa SKS:n kirjapaino. Hotellin omistaa hotellikonserni Kämp Group.
Trump on tunnettu jatkuvasta twiittivirrastaan, ja St. Georgesta löytyykin toimiva wifi-yhteys, jolla twiittailla.
New York Times -lehden mukaan Trump viettää television ääressä vähintään neljä tuntia päivittäin. St. George -huoneessa on useampi taulutelevisio, mutta siellä ei näy Trumpin suosikkikanava Fox News. Sen sijaan englanninkielisiä uutisia voi katsella muun muassa Al Jazeera -kanavalta, BBC:ltä ja CNN:ltä, joista viimeksi mainittua Trump inhoaa erityisen paljon.
Mikäli Trump majoittuisi St. Georgessa, lähimmälle golfkentälle ei olisi pitkä matka. Aivan hotellin vierestä löytyy hohtominigolfrata, eikä McDonald’siinkaan ole hotellin ovelta montaa sataa metriä. Trump nimittäin rakastaa ainakin Huffington Post -lehden mukaan muun muassa hampurilaisia, ketsuppia ja McDonald’sia.
Ilta-Sanomat on aiemmin kertonut, millaisessa luksushotellissa Donald Trump yöpyi Singaporessa.