Yhdysvaltojen ja Venäjän tiedustelu kiihtynee Suomessa Donald Trumpin ja Vladimir Putinin huipputapaamisen alla.
– Molemmilla suurvalloilla tiedustelu kuuluu turvallisuusprotokollaan. Tekninen tietoverkkotiedustelu, avointen lähteiden tiedustelu ja kaikki muu tiedustelu ovat osa työkalupakkia, joka kuuluu ihan normaaliin repertuaariin silloin, kun pyritään varmistamaan tällaisten tapahtumien turvallisuus, kertoo tietoturvayhtiö Nixun kehitysjohtaja Kim Westerlund.
Westerlundin mukaan tiedustelun lisääntymiseen on turvallisuuden lisäksi toinenkin syy.
– Toinen syy siihen, miksi tiedustelu ja vakoilu lisääntyy tapahtuman aikana johtuu siitä, että tänne kerääntyy paljon ihmisiä, jotka ovat muutenkin tiedustelun piirissä. Täällä on paljon lehdistöä ja merkittäviä henkilöitä, joita tiedustellaan tai vakoillaan, Westerlund huomauttaa.
Westerlundin mukaan myös disinformaation levittäminen ja hybridivaikuttaminen todennäköisesti lisääntyvät Trumpin ja Putinin huipputapaamisen aikaan Helsingissä.
– Saattaa olla, että Suomen maan kamaralla toimittajien ja virkamiesten tietoihin yritetään tunkeutua poikkeuksellisen paljon. Silloin on mahdollista, että pyritään käyttämään hyväksi wifi-verkkojen ja kännykkälinkkien heikkouksia, Westerlund sanoo.
Salainen dokumentti: USA salakuuntelee isäntämaiden viranomaisia
Yhdysvaltain tiedustelupalvelu on aiemmin salakuunnellut muiden maiden viranomaisten viestintää Yhdysvaltain presidentin vierailujen aikana, selviää Yhdysvaltain signaalitiedustelu NSA:n sisäisestä lehdestä.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Lehden mukaan NSA:n vakoilutyö tarkoittaa ilmatilan, kaapelien ja kaiken muun tietoliikenteen kuuntelua ja seurantaa. Isäntämaan poliisin ja turvallisuusviranomaisten radioiden lisäksi tiedustelu kohdistuu muun muassa lentoliikenteen taajuuksiin.
USA:n harjoittamasta isäntämaiden viranomaisten salakuuntelusta kerrotaan vuonna 2017 verkkoon vuodetussa, alunperin salaiseksi luokitellussa NSA:n dokumentissa. Yhdysvaltain signaalitiedustelun NSA:n sisäisen lehden SID Todayn artikkeleita on julkaistu Intercept-sivustolla internetissä. Samalla sivustolla on julkaistu useita tietovuotaja Edward Snowdenin jakamia salaisia asiakirjoja.
Vuonna 2004 laaditun NSA:n alkuperäisdokumentin mukaan Yhdysvaltain tiedustelu on salakuunnellut isäntämaan viranomaisia useita kertoja ja saanut vihiä turvallisuusuhkista, joista isäntämaat ovat syystä tai toisesta vaienneet. Tiedustelusta vastaa käytännössä vuonna 1979 perustettu Special Collection Service -niminen yksikkö (SCS). Kun Yhdysvaltain korkea-arvoiset virkamiehet matkustavat maahan, jossa SCS:lla on jo valmis asemapaikka, tiedustelu hoidetaan sieltä käsin. Jos taas vakituista asemapaikkaa ei ole, maahan lähetetään kolmen–viiden hengen tiimi useita päiviä ennen tärkeää vierailua.
Valtiovierailuiden aikana tiedustelu on kiinnostunut Yhdysvaltain tai isäntämaan hallitukseen kohdistuvista uhista, terroristisesta toiminnasta ja mahdollisista mielenosoituksista tai mellakoista.
The Intercept julkaisi viime maaliskuussa NSA:n sisäisen muistion, joka paljastaa, että Suomen sotilastiedustelu on tehnyt yhteistyötä Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n kanssa jo vuonna 2004. Raportin kirjoittaja oli vuonna 2004 asentamassa suoraa viestintäyhteyttä Suomen sotilastiedustelun, NSA:n ja NGA:n (USA:n puolustusministeriön tiedustelupalvelu ja kuvatiedustelua käsittelevä virasto) välille.
Supo: Venäjän tiedusteluorganisaatiot Suomessa erityisen aktiivisia
Venäjän signaalitiedustelusta ja -vakoilusta ei ole viime vuosilta yhtä tarkkoja tietoja kuin Yhdysvaltain toimista, Helsingin Sanomat huomauttaa. Suojelupoliisin mukaan vieraiden valtioiden tiedustelutoiminta Suomessa on ylipäätään aktiivista, pitkäkestoista ja jatkuvaa. Suomeen on sijoitettu maan kokoon nähden varsin suuri määrä ulkomaisten tiedustelupalveluiden henkilöstöä. Erityisesti Venäjän tiedusteluorganisaatiot ovat Suomessa aktiivisia, mutta Suomi kiinnostaa myös muita suurvaltoja.
– Venäjältä samanlaisia tietovuotoja ei ole herunut ja he ovat pystyneet salamaan paremmin erikoiskyvykkyyksiään, Westerlund sanoo.
Westerlundin mukaan Trumpin ja Putinin huipputapaamisen kaltaisten tapahtumien aikaan Suomeen voidaan luoda valetukiasemia, joiden kautta kulkevaan tietoliikenteeseen ulkopuoliset tahot voivat päästä käsiksi. Tällainen verkko voidaan naamioida esimerkiksi hotellin langattomaksi verkoksi.
– Kun näin pienelle alueelle tulee näin paljon kiinnostavia ihmisiä, tällainen toiminta on kustannustehokasta. Reissun päällä huolellisuuden pitäisi lisääntyä. Kannattaa miettiä, mitä sähköposteja availee tai mihin wifi-verkkoon kirjautuu tai mitä puhelimessa puhuu. Kännykkäpuheluiden kuunteleminenkin on aika triviaalia. Valtiollisilla pelureilla on kyvykkyyttä ja kapasiteettia tehdä tiedustelua hyvin ammattimaisesti.
Westerlund muistuttaa, että tänä päivänä muillakin kuin suurvalloilla on mahdollisuus seurata tietoliikennettä.
– Nykyään aktivisteilla, terroristeilla tai hakkeriryhmillä on samanlaisia työkaluja käytössään kuin suurvalloilla muutama vuosi sitten. En arvioi sitä, onko Helsingissä kenelläkään muulla kiinnostusta tehdä sitä, mutta se on täysin mahdollista. Työkalut ovat niin halpoja nykyään.