Helsingissä yritettiin salaista Nato-sopimusta – tällaisen ehdotuksen Jeltsin teki Clintonille

Venäjä yritti saada 1997 Helsingin huippukokouksessa aikaan suullisen sopimuksen entisten neuvostotasavaltojen jättämisestä Naton ulkopuolelle.

Presidentit Bill Clinton ja Boris Jeltsin tapasivat Helsingissä maaliskuussa 1997.

30.6.2018 8:02

Oletteko tehneet jotain salaisia sopimuksia täällä Helsingissä?

– Me olisimme halunneet sellaisen, mutta meidät lyötiin lyttyyn.

Osaatteko arvata, missä yhteydessä tällainen keskustelu käytiin ja ketkä olivat keskustelun osapuolet?

Huikea aikalaiskuvaus kulissien takaa löytyy Yhdysvaltain entisen apulaisulkoministerin Strobe Talbottin kirjasta The Russia Hand: A Memoir of Presidential Diplomacy (2002).

Talbott paljastaa kirjassaan, kuinka Yhdysvallat teki suurvaltadiplomatiaa 1990-luvulla heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Kirjan avulla lukija saa ainutlaatuisen kurkistuksen esimerkiksi siihen, kuinka presidentti Bill Clintonin hallinto onnistui luovimaan alkoholiongelmaiseksi ja arvaamattomaksi tiedetyn Boris Jeltsinin kanssa – ja kuinka Venäjä taipui lopulta nielemään vastentahtoisesti Naton itälaajenemisen.

 Hänen mukaansa siitä tulisi ”herrasmiessopimus, jota ei tehtäisi julkiseksi”.

Alussa kuvattu keskustelu käytiin Helsingissä maaliskuussa 1997, kun Clinton ja Jeltsin tapasivat Suomessa.

Kysymyksen esittäjä ei kuitenkaan ollut kumpikaan presidenteistä eikä edes toimittaja, vaan henkilö, joka valmensi molempia presidenttejä heidän lehdistötilaisuuteensa.

Mutta miksi ihmeessä Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit harjoittelivat yhdessä etukäteen, kuinka he tulisivat vastaamaan toimittajien ikäviin kysymyksiin Kalastajatorpalla 21. maaliskuuta 1997?

Helsingin tapaamista oli jännitetty Euroopassa etukäteen suuresti. Erityisesti Baltian maiden pelkona oli ollut, että Clinton ja Jeltsin sopisivat jonkinlaisesta ”uudesta Jaltasta” eli Euroopan jaosta turvallisuusetupiireihin.

Vaakalaudalla oli Pohjois-Atlantin liiton Naton tavoite ryhtyä ottamaan uusia jäseniä ensi kertaa sitten Neuvostoliiton hajoamisen ja Varsovan liiton lakkauttamisen 1991.

Clinton oli esittänyt ajatuksen uusien jäsenten ottamisesta ääneen jo vuonna 1994. Talbottin mukaan Clinton oli kuitenkin luvannut Jeltsinille, että Nato ei edistäisi asiaa ennen kuin kumpikin heistä olisi varmistanut itselleen toisen presidenttikauden vuoden 1996 vaaleissa.

Jeltsin oli kotimaassaan yhä kasvavassa vanhoillisten ja kansallismielisten puristuksessa. Nämä näkivät Naton yhä yksinomaan vihollisena ja vaativat Jeltsiniä pysäyttämään puolustusliiton laajenemisaikeet.

Kovia neuvotteluja käytiin esimerkiksi siitä, voisiko Venäjä hyväksyä Naton laajenemisen Varsovan liiton entisiin jäsenmaihin, jos Nato sitoutuisi samalla olemaan ottamatta jäsenikseen Baltian maita ja muita entisiä neuvostotasavaltoja.

Clintonin ja Jeltsinin lehdistötilaisuus meni Strobe Talbottin mukaan sujuvasti, ainoastaan muutamilla Jeltsinin ”pienillä virheellisillä improvisaatioilla” säestettynä.

Talbottin mukaan Jeltsin tulikin Helsingin huipputapaamiseen mukanaan ehdotus, jonka mukaan Clintonin pitäisi luvata hänelle, että Nato ei ”ota syleilyynsä entisiä neuvostotasavaltoja”.

– Hän (Jeltsin) ehdotti, että he tekisivät ”suullisen sopimuksen, jota ei kirjoitettaisi ylös”. Hänen mukaansa siitä tulisi ”herrasmiessopimus, jota ei tehtäisi julkiseksi”, Talbott kuvailee kirjassaan.

Talbottin mukaan Clinton ei suostunut ”miestenhuonesopimukseen”.

– Come on, Boris… Jos menisin kanssasi koppiin ja sanoisin, mitä haluat kuulla...Yksityinen sitoutuminen olisi sama asia kuin julkinen, Clinton oli sanonut Jeltsinille.

– Minä en voi tehdä sitoumuksia Naton puolesta enkä ole asemassa, jossa voisin käyttää veto-oikeutta minkään maan Nato-jäsenyyteen enkä voi antaa sitä oikeutta myöskään sinulle enkä kenellekään muulle, Talbott kertoo Clintonin perustelleen Jeltsinille.

 Come on, Boris… Jos menisin kanssasi kaappiin ja sanoisin, mitä haluat kuulla...Yksityinen sitoutuminen olisi sama asia kuin julkinen.

Clinton oli esittänyt myös, että jos Venäjä rajoittaisi entisten neuvostotasavaltojen pääsyä Naton jäseneksi, se sulkisi samalla itseltään mahdollisuuden liittyä joskus ”uuteen Natoon”.

– Ajattele, minkä kauhean viestin se lähettäisi, jos tekisimme ehdottamasi kaltaisen salaisen sopimuksen. Ensiksikin, tässä maailmassa ei ole olemassa salaisuuksia. Toiseksi (Naton) viesti tulisi olemaan, että ”me olemme yhä Venäjää vastaan, mutta on olemassa linja, jota emme ylitä”.

– Toisin sanoen, sen sijaan että loisimme uuden Naton, joka auttaa rakentamaan yhtenäisen ja jakamattoman Euroopan, meillä olisikin vain laajempi Nato, joka vain odottaisi Venäjän tekevän jotain pahaa. Venäjä viesti olisi, että ”meillä on yhä imperiumi, mutta se ei vain yllä nyt yhtä kauas länteen kuin silloin, kun meillä oli Varsovan liitto”, Talbott siteeraa Clintonia.

Kirjassa kuvaillaan, kuinka Jeltsinin vastarinta alkoi pikku hiljaa murentua. Hänen seuraava ehdotuksensa olikin, että Clinton takaisi edes sen, että entisiä neuvostotasavaltoja ei otettaisi Naton uusiksi jäseniksi ensimmäisessä aallossa.

Clinton tarjosi puolestaan Jeltsinille runsaasti porkkanoita: Venäjä otettaisiin mukaan G7:ään eli se muutettaisiin G8:ksi; Naton ja Venäjän välille solmittaisiin uusi yhteistyösopimus; Venäjän pääsyä Pariisin klubiin, WTO:hon ja OECD:hen edistettäisiin.

Mitään suullista Naton rajoitussopimusta ei Helsingissä lopulta tehty.

Käytännössä Helsingistä alkoi siis myös Baltian maiden tie kohti Nato-jäsenyyttä, vaikka se toteutui lopulta vasta toisessa jäsenyysaallossa eli vuonna 2004 yhdessä Bulgarian, Romanian, Slovakian ja Slovenian kanssa.

Tavoitteena oli Talbottin mukaan välttää tilanne, jossa jompikumpi presidentti joutuisi näyttäytymään yleisön edessä voittajana tai häviäjänä.

Vain neljä kuukautta Helsingin huippukokouksen jälkeen eli heinäkuussa 1997 Nato aloitti kuitenkin jo virallisesti jäsenyysneuvottelut kolmen entisen Varsovan liiton maan – Puolan, Unkarin ja Tshekin – kanssa. Jäseniksi ne hyväksyttiin ensimmäisessä aallossa vuonna 1999.

Venäjälle ei annettu tässä yhteydessä mitään juridisesti sitovia Nato-lupauksia, mutta jotain myönnytyksiä Moskova sai. Nato vakuutti esimerkiksi, että nähtävissä olevassa lähitulevaisuudessa sillä ”ei ole mitään aikeita eikä tarvetta” sijoittaa uusiin jäsenmaihinsa ydinaseita tai merkittäviä pysyviä taistelujoukkoja.

Venäjän 2014 suorittaman Krimin valtauksen jälkeen onkin keskusteltu siitä, kumpi osapuoli on rikkonut enemmän Nato-Venäjä-sopimuksen henkeä ja täytyykö Naton enää pitää edes näistä lupauksistaan kiinni.

 Ajattele, minkä kauhean viestin se lähettäisi, jos tekisimme ehdottamasi kaltaisen salaisen sopimuksen.

Entä kuka esitti ikäviä kysymyksiä latelevaa toimittajaa Clintonin ja Jeltsinin preppauksessa Helsingissä?

Hän oli Samuel ”Sandy” Berger, joka toimi Yhdysvaltain kansallisena turvallisuusasioiden neuvonantajana.

Tavoitteena oli Talbottin mukaan välttää tilanne, jossa jompikumpi presidentti olisi joutunut näyttäytymään voittajana tai häviäjänä.

Bergerin harjoituskysymykseen vastaaja oli puolestaan Jeltsin, joka otti Talbottin mukaan kasvoilleen apean hymyn ja sanoi vitsailevaan sävyyn:

– Minun vastaukseni tulee olemaan: Me olisimme halunneet sellaisen, mutta meidät lyötiin lyttyyn.

Lopulta kukaan ei kysynyt tätä kysymystä lehdistötilaisuudessa. Talbottin mukaan tilaisuus meni muutekin sujuvasti, ainoastaan muutamilla Jeltsinin ”pienillä virheellisillä improvisaatioilla” säestettynä.

Kun Jeltsin palasi takaisin Venäjälle, kommunistit syyttivät häntä heti Naton ja Yhdysvaltain edessä antautumisesta.

Clintonia syytettiin Talbottin mukaan puolestaan lännessä siitä, että tämä oli valmis pitämään myös Venäjälle ovea auki mahdollista Nato-jäsenyyttä varten. Tuohon aikaan tätäkin keskustelua siis käytiin vakavissaan, vaikka nykyisessä maailmantilanteessa Clintonin voisi epäillä vain sumuttaneen Jeltsiniä jäsenyysmaalailuilla.

Helsingin kokouksen julkilausuttu anti oli, että Jeltsin suostui aloittamaan neuvottelut Nato-Venäjä-yhteistyön perusasiakirjasta. Samalla Jeltsin nieli kuitenkin sen, että Nato laajenemisprosessi polkaistaisiin käyntiin jo heinäkuussa 1997.

Jeltsin halusi kuitenkin kirjauttaa Helsingissä virallisesti ylös myös sen, että ”presidentit sopivat olevansa eri mieltä” Naton laajenemisesta.

– Me (Venäjällä) uskomme, että Naton itälaajeneminen on virhe, ja vakava sellainen, Jeltsin varoitti julkisuuteen.

Nato-Venäjä peruskirja saatiin aikaan toukokuussa 1997. Siinä osapuolet totesivat, että ne ”eivät pidä toisiaan vihollisina”. Nykytietämyksen valossa teksti kuulostaa olevan irti todellisuudesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?