Nuorten juhannus oli päättyä Jokelassa – Kahdeksaa kuljettanut pakettiauto pyöri katon kautta ympäri ja päätyi romuna pellolle

Palomestarin mukaan kaikki kahdeksan autossa ollutta olisivat voineet kuolla.

Pakettiauto vaurioitui onnettomuudessa pahoin, mutta kyytiläiset selvisivät enimmäkseen säikähdyksellä.

23.6.2018 7:57

Jokelassa tapahtui juhannusaattona uhkaava liikenneonnettomuus, jossa pakettiauto suistui tieltä ja päätyi viereiselle pellolle.

Pelastuslaitos sai onnettomuudesta tiedon noin puoli kahdeltatoista. Päivystävä palomestari Kalle Kaipainen kuvailee sitä ”aikamoiseksi”.

– Kyydissä olevien ei kannata enää tehdä lottoa. Se voitto tuli jo tässä. Matkassa oli todella hyvää onnea, koska kenellekään ei sattunut mitään vakavampaa. Tässä oli mahdollisuus, että siinä olisi tullut kahdeksan kuollutta, hän sanoo.

Pakettiauton kyydissä oli nuorista, noin 20-vuotiaista miehistä ja naisista koostunut kahdeksanhenkinen seurue. Heistä kolme loukkaantui lievästi.

Onnettomuuspaikka.

– Muut pääsivät sairaassa käynnin jälkeen kotiin, kolme jäi hetkeksi tarkkailuun, Kaipainen kertoo.

Palomestari arvioi onnettomuuden johtuneen liian suuresta tilannenopeudesta. Onnettomuuspaikka on pitkä, loivasti vasemmalle kaartuva kurvi.

Tien nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Mutkan jälkeen nopeus nousee 80 kilometriin tunnissa.

– Siinä on tultu kovaa vauhtia ja päädytty ojan kautta pellolle. Katon kautta ympäri, palomestari kertoo.

Auton kyytiläiset olivat nauttineet alkoholia, mutta Kaipainen ei tiedä, oliko kuljettajakin juonut. Poliisi tutkii sitä parhaillaan, hän sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?