Kotimaa

Jyväskyläläismies ei saanut vettä aamukahvinsa keittoon – parvekkeelta avautui karu näky

Julkaistu:

Majoitusta tarvitsemille järjestyi majapaikka hotellista.
Jyväskylässä Suuruspääntiellä on mitä todennäköisimmin rikkoutunut iso runkovesilinja, minkä seurauksena pelastusviranomaiset evakuoivat 12 ihmistä kerrostalosta, päivystävä palomestari Matti Salkojärvi Keski-Suomen pelastuslaitokselta kertoi aiemmin. Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

Kyseisessä kerrostalossa asuva mies kertoo heränneensä puolilta päivin, sillä takana oli yövuoro.

– Aloin keittää kahvia ja huomasin, että vettä ei tullut mistään. Menin parvekkeelle, ja syy selvisi nopeasti. Huomasin, että täällähän lainehtii.
  • Videolta näkyy, kuinka vesi virtaa pitkin pihamaata.
Pihassa seisoi paloautoja, ja palomiehet kiersivät rapun asukkaiden ovilla kertomassa, että asukkaiden on poistuttava ripeällä aikataululla. Palomestari kertoi, että ilmeisiä merkkejä sortumisvaarasta ei ollut, mutta rakennus tyhjennettiin asukkaista kaiken varalta. Asukas kertoo, että tavarat oli pakattu kymmenessä minuutissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ulos oli kerääntynyt muitakin rapun asukkaita ja väkeä naapuritaloista, ihmiset kyselivät vedenjakelusta. Rapun asukkaat eivät miehen mukaan olleet hätääntyneitä tilanteen johdosta.

– Kun palomestari oli paikalla, ihmiset osasivat repiä tilanteesta ihan huumoriakin, mutta tietysti jos selviää, että talossa olisi sellaisia vaurioita, että pääsy taloon pitkittyy tai ettei sinne enää pääse, varmasti mielialat alkavat muuttua.

Pian pihalle tuli myös Suomen punaisen ristin (Spr) työntekijöitä. Hetken päästä asukkaille järjestyi tilapäismajoitus Sokos Hotel Alexandrasta, joka sijaitsee Jyväskylän keskustassa.

Spr:n tilapäistä majoitusta tarvitsevat lähtivät kohti hotellia. IS:n haastattelemalla asukkaalla sattui olemaan yöpaikka sovittuna muualle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Minä lähdin siinä vaiheessa kaverin luokse viettämään juhannusta. Asiat lähtivät rullaamaan ihan hyvin, kaikille löytyi majoitus.

Veden peittämä parkkipaikka kuuluu asukkaan mukaan toiselle kerrostalolle. Hän kertoo, että ainakin yksi auto vaurioitui vesivahingon vuoksi, sillä vesi oli korkealla. Suuruspääntie sijaitsee rinteikkäällä alueella, ja vesi virtasi vauhdilla.

Rapun kellarikerros oli veden oma, mies kertoo.

– Vesi virtasi häkkivarasoihin. Ovet olivat auki ja vesi virtasi häkkivarastojen läpi. Alakerta oli ihan enemmän kuin nilkkoihin asti veden varassa, ei ihan polviin asti mutta siltä väliltä. Kellä oli siellä sitten tavaraa, elektroniikkaa ja muuta, heidän tavaransa ovat ihan pilalla.

Kerrostalossa on kaikkiaan viisi kerrosta. Mies arvioi, että asuntoja on parisenkymmentä. Kukaan ei toistaiseksi tiedä, milloin asukkaat voivat palata koteihinsa.

– Monella on sama tilanne, että juhannuksen onkin muualla, mutta arjen aloittaminen maanantaina voi vähän kärsiä.

Lue lisää: Autot uivat vedessä, kerrostalon rakenteet muuttivat muotoaan, asukkaat evakuoitiin – runkovesilinjan rikkoutuminen aiheutti juhannuskaaosta Jyväskylässä