Kotimaa

Juhannussää: Nyt tulee vettä, myös myrskyvaroitus annettu – sähköt poikki tuhansilta kotitalouksilta

Julkaistu: , Päivitetty:

Puolenpäivän aikoihin vailla sähköä oli noin 10 000 kotitaloutta.
Ensimmäiset kunnolliset kesäsateet ovat kastelleet eteläistä Suomea. Suomen yli kulki yön ja aamupäivän aikana myrskyrintama.

Baltian suunnasta saapunut rintama saavutti eteläisen Suomen aamuyöllä. Vettä satoi rankasti puolitoista tuntia. Pääkaupunkiseudulla satoi monin paikoin yli 20 milliä.

– Matalan rintama meni Uusimaa-Häme -akselilla. Kaakkois-Suomeen se ei mennyt, sen verran koukkasi matalan voimakkain sadealue, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen kertoo.

Aamupäivällä saderintama saavutti Savon ja Kuopion alueen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Jos katsellaan vuorokauden sadekertymiä, Kuopio ja Maaninka on kärkipaikalla. Siellä on satanut 33,5 milliä eilisillasta lähtien.

Saderintama etenee kohti eteläistä Lappia. Sateet heikkenevät. Luvassa on kuurosateita.

Kunnon sademyräkkä Pohjanmaalle

Kunnon sademyräkkä on odotettavissa Pohjanmaalle. Alueen ylle on asettunut matalan keskus. Pohjanmaalla on satanut eilisestä lähtien.

– Pohjanmaa tulee repimään itseään kohti kärkeä, siellä voi sataa 50 milliä. Varmaankin iltaan asti siellä jaksaa sataa, Tuovinen arvelee.

Pohjanmaalle on annettu myrskyvaroitus.

Päivällä on odotettavissa runsaita sateita, maantiet ja alikulkuväylät voivat tulvia. Tuuli voi kaataa puita ja katkoa sähkölinjoja.

Sähköt poikki jopa 10 000 kotitaloudelta

Voimakkaat tuulenpuuskat ovat aiheuttaneet juhannusaattona lukuisia sähkökatkoja pitkin Suomea.

Puolenpäivän aikoihin vailla sähköä oli enimmillään noin 10 000 kotitaloutta. Katkoksia oli kymmenissä eri kunnissa, muun muassa Espoossa, Heinolassa ja Rantasalmella.

Lisää sähkökatkoja voi olla tulossa, sillä Ilmatieteen laitos ennakoi puuskien yltyvän iltapäivän aikana.

Sähkoverkkoyhtiöistä ainakin Caruna, Elenia ja Järvi-Suomen Energia ovat kertoneet varautuvansa myrskypuuskien aiheuttamiin sähkökatkoihin juhannuksena.

Metsäpalovaroitus voimassa vain Ahvenanmaalla

Vähimmälle sademäärille ovat jääneet viime päivinä Kaakkois-Suomi ja Lounais-Suomi. Sadekertymät ovat noin viisi milliä.

Kuivaa on myös Ahvenmaalla. Sadekertymää on maakunnassa noin kaksi milliä.

Ahvenanmaa on nyt ainoa alue, jossa on voimassa metsäpalovaroitus.

Manner-Suomessa ei ole missään voimassa metsäpalovaroitusta. Varoitus poistui perjantaina aamukuudelta Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta.

Oletko juhannusmyrskyn keskellä? Lähetä sääkuva numeroon 13456 tai WhatsApp-viestinä numeroon 040-6609019 tai nettilomakkeella tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt