Suursäätilassa pian iso muutos: Jopa kolme matalapainetta pyyhkii Suomen yli pelkästään ensi viikolla - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Suursäätilassa pian iso muutos: Jopa kolme matala­painetta pyyhkii Suomen yli pelkästään ensi viikolla

Ainakin osaan maata voi sataa jopa 30 millimetriä vettä parissa päivässä. Se riittäisi ensiavuksi kuivuneelle maalle.

16.6.2018 15:56

Ensi viikolla maa saa kaivattua vettä, kun peräti kolme matalapaineen aluetta vyöryy Suomen ylitse.

Ensimmäinen sadealue liikkuu maanantaina Suomeen lounaasta ja kastelee varsinkin maan keski- ja pohjoisosia. Rintama kuitenkin katkeaa ennen Suomeen saapumistaan ja varsinkin länsirannikolla, etelässä ja kaakossa saadaan vain paikallisia sateita, jos niitäkään.

Pääasiassa sää on poutainen, mutta tuulinen.

Maanantain paikalliset sateetkin voivat kuitenkin olla yllättävän rankkoja, sademäärä voi ylittää jopa yli 10 millimetriä. Sateiden lisäksi maanantaina Suomen yli liikkuu ukkoskuuroja.

– Salamoita on odotettavissa joitain tuhansia. Jos salama pääsee iskemään kuivalle alueelle, on olemassa kohonnut maastopalon riski, kommentoi Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jari Tuovinen.

Puuskittainen tuuli voi vaikuttaa palon leviämiseen.

Rankkojen kuurojen ulkopuolella sademäärät eivät yllä yli 10 millimetriin.

– Maanantain sademäärät ovat vielä turhan matalia ollakseen toimiva ensiapu kuivuuteen.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä tiistaina Suomeen saapuu toinen matalapaineen alue.

Maanantaita läntisempi virtaus tuo sateita varsinkin Etelä-Suomeen ja kaakkoon.

– Sateita yltää myös Suomen läntisiin keskiosiin. Keski-Suomessa onkin mahdollista, että siellä sateita saadaan kahtena päivänä putkeen. Yhteismäärä olisi noin 30 millimetriä.

Tällainen määrä riittäisi tekemään Tuovisen mukaan hyvää muun muassa kuivuneille pelloille.

Lue lisää: Suomen peltoja uhkaa katastrofi: ”Julmin mahdollinen” sää vie jopa neljänneksen sadosta

Tiistai olisi maanantaista poiketen pohjoisessa ainakin osittain poutainen.

Kolmas matalapaineen alue ja sadealue saapuisivat tämän hetkisen ennusteen mukaan Suomeen torstaina. Tuovisen mukaan tämä ennuste on aiempia epävarmempi, mutta toistuu niin eurooppalaisessa kuin amerikkalaisessa säämallissa.

– Sateita tulisi 15–20 millimetriä ympäri Suomea.

Tuovinen puhuu suursäätilan muutoksesta. Näyttäisi, että ensimmäisen matalapaineen myötä Suomessa vallitsisi viileä ja sateinen säätila ainakin viikon lopulle asti.

– Olisiko portit nyt auenneet, kun matalapaineita saapuu peräperää?

Lue lisää: Pohjoismaita riivaa nyt poikkeuksellinen kuivuus – toistuu harvemmin kuin joka kymmenes vuosi

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?