Siinä sunnuntaipäivässä 17.5.1953 oli jotain hyvin poikkeuksellista. Siihen kiinnitti huomiota sisko Alli, sillä Kyllikillä ei ollut koskaan ollut tapana tehdä niin.
Kyllikki kävi lepäämään keskellä päivää.
Muuten päivä oli ollut aivan tavanomainen. Kyllikki oli käynyt kirkossa ja palannut sieltä noin yhden aikaan päivällä. Isälleen Einolle hän oli huikannut iloisesti nauraen saaneensa vähän sadetta ja kastuneensa. Sitten hän oli alkanut kuivata sukkiaan.
Sitten Kyllikki kävi lepäämään. Äiti arveli, että väsymys johtui muutama päivä aiemmin Kyllikille annetusta Calmette-rokotuksesta. Kyllikki varoi ilmoittamasta äidille kivuistaan, koska ei halunnut tuottaa äidille huolta.
Sisar Alli arveli lepäämisen johtuvan muutama vuosi aiemmin tapahtuneesta pyöräonnettomuudesta, jossa Kyllikki oli loukannut päänsä.
”Pihalla Sirkka pyysi Kyllikkiä vielä tulemaan helluntaihäihinsä. Silloin Kyllikki sanoi leikillisesti, että Sirkka saapuisi hänen hautajaisiinsa.
Kello 17 aikaan Kyllikkiä kävivät tapaamassa hänen ystävänsä Maiju ja Salme. Tilallisen tytär Maiju, 22, ja Kyllikki, 17, sopivat lähtevänsä illalla noin 13 kilometrin päässä sijaitsevalla Kortteenkylän kansakoululla pidettävään hengelliseen juhlaan. Sinne Kyllikki lähtikin noin kello 18 aikaan ja sanoi entiseen tapaansa iloisesti äidilleen Vilhelmiinalle ”no, hei nyt sitten”.
Ne olivat viimeiset sanat, jotka äiti kuuli Kyllikin sanovan.
Yllä olevalla videolla kerrotaan, miten Kyllikki Saaren viimeinen kotimatka eteni.
Ennen lähtöään Kyllikki otti Allin käsineet, koska hänen omat käsineensä olivat kastuneet sateisella kirkkomatkalla. Allille Kyllikki huikkasi ”hei vain”. Kaulaansa Kyllikki kietoi Allin huivin.
Kyllikin huolestuneita perheenjäseniä kuvattuna silloin, kun Kyllikki oli vielä kateissa.
Kortteen kylän kansakoululla vieraili Honkajoen Lauhalankylän Evankelisen Nuorisoliiton Opintokerho.
Helatorstaina 14. toukokuuta Maiju ja Kyllikki olivat jo alustavasti sopineet, että menisivät tilaisuuteen, mutta Kyllikki oli ollut hieman epävarma tulostaan.
Kyllikki oli helatorstaina valittanut Maijulle päänsä olevan kipeä. Pahimmillaan pää oli Kyllikin mukaan silloin, kun sitä taivutti alaspäin.
Sunnuntaina tytöt sopivat Saarten kotitalossa, että he tapaisivat meijerin tienhaarassa klo 18.30. Kyllikki sanoi Maijulle olevansa peloissaan kotimatkan suhteen, mutta ei kertonut, miksi tunsi pelkoa.
Tässä Kyllikki erosi ystävästään Maijusta ja lähti polkemaan kohti kotia.
Virheellisen kellonajan takia tytöt eivät kuitenkaan koskaan kohdanneet tienhaarassa. He tapasivat vasta Kortteenkylän koululla. Kumpikin luuli, ettei toinen tulekaan ja matkasi yksin koululle odotettuaan turhaan hetken toista.
Sinä sunnuntaina väkeä oli liikkeellä paljon. Kyllikin sisar Auli ja veli Kalevi lähtivät tansseihin. Yhteistalon tansseihin suuntasi moni nuori, ja perheet kyläilivät toistensa luona. Rohkaisua tarvitsevat miehet jättivät väkijuomansa kilometrin tai parin päähän tanssipaikasta. Suurin osa tanssi kirkkain silmin alkukesän illallassa.
Hartaustilaisuus päättyi ennen kymmentä illalla. Kotiin päin neitoset lähtivät ajamaan puoli yhdentoista aikoihin. Pihalla he nauttivat vielä maanviljelijän pojan Eeron, 23, tarjoaman karamellin.
Kyllikki katosi Kortteenkylän koululla pidetyn hartaustilaisuuden jälkeen.
Viimeinen kotimatka oli tutulla hiekkatiellä.
Sirkka, 21, pyysi Kyllikkiä tulemaan kotiinsa yöksi, koska Kyllikki oli aikaisemmin illalla ilmoittanut pelkäävänsä kotimatkaansa. Kyllikki oli sanonut, ”että hänellä oli edessään 6 kilometrin asumaton metsätaival, jossa saattaisi olla juoppoja liikkeellä” varsinkin, kun jossakin lähellä oli vietetty häitä. Pelostaan huolimatta Kyllikki ei halunnut mennä Sirkan luokse yksi. Kyllikki vetosi siihen, että hänen täytyisi kuitenkin käydä aamulla kotona vaihtamassa vaatteet ennen töihin menoa.
”Kyllikki sanoi Maijulle olevansa peloissaan kotimatkan suhteen, mutta ei kertonut, miksi tunsi pelkoa.
Pihalla Sirkka pyysi Kyllikkiä vielä tulemaan helluntaihäihinsä. Silloin Kyllikki sanoi leikillisesti, että Sirkka saapuisi hänen hautajaisiinsa. Kun Sirkka huomautti, ettei ollut sopivaa puhua hautajaisista ja kehotti uudestaan Kyllikkiä tulemaan helluntaina luokseen kahville, Kyllikki lupasi tulla, eikä puhunut enempää hautajaisistaan. Sirkka piti Kyllikin lausahdusta erikoisena.
Kotimatkalla Maiju ja Kyllikki ohittivat Isojoen Säästöpankin, josta pappilan korjauksen takia oli tullut kirkkoherran virasto.
– Huomenna taas tuonne, Kyllikki sanoi Maijulle.
Tässä Kyllikki kohtasi kohtalonsa. ”Oletettu tapahtumapaikka” lukee keskusrikospoliisin taltioimassa kuvassa.
Isojoen kirkolle johtavan tien varrella olevan metsätaipaleen alkupäässä tyttöjä vastassa oli muutama nuorukainen, jotka työnsivät leikillisesti neitosten eteen polkupyöriään ja sanoivat, että ”nyt ei päästetäkään likkoja menemään”.
Neitosten perään lähti sotilaspukuinen poika. Tytöt ajoivat kovaa vauhtia, vaikka keli oli raskas päivällä olleen sateen jälkeen. Isojoen kirkonkylän ensimmäisten talojen kohdalla Maijun helma jäi takapyörän ja rungon väliin, jolloin sotilaspukuinen poika saavutti tytöt ja kysyi: ”Mikä nyt tuli?”
Maiju ei vastannut mitään. Hameen repeytyminen harmitti. Kyllikki kertoi nähneensä sotilaspukuisen nuorukaisen samana päivänä kirkossa. Kyllikki tunsi pelkoa nuorukaista kohtaan tämän omituisen käyttäytymisen johdosta, mutta tarkemmin hän ei asiaa Maijulle selostanut.
Neitoset ajoivat sotilaspukuisen nuorukaisen ohi, ja tämä seurasi heitä katseellaan.
”Jaakosta tuli poliisin mukaan viimeinen, joka näki Kyllikin elossa. Seuraava vastaantulija oli murhaaja.
Apteekin edustalla he näkivät tuttavansa Eilan, jolta Kyllikki tiedusteli, oliko hänen siskonsa Alli Yhteistalon tansseissa. Kun Kyllikki sai myönteisen vastauksen, pyysi hän Eilaa viemään sisarelleen terveisiä.
Liha-Oskun talon kohdalla heitä vastaan tuli polkupyörillä joitakin nuorukaisia. Honkaniemen kylään johtavassa tienhaarassa he näkivät vielä samoilta hengellisiltä juhlilta palaamassa olleen pariskunnan sekä erään naisen.
Maijukin pyysi Kyllikkiä kotiinsa yöksi, mutta Kyllikki halusi mennä kotiinsa. Kyllikki valitteli jalkojensa olevan väsyksissä.
Neitoset erosivat meijerin risteyksessä.
– Eiköhän se tästä mene nytkin, kuten ennenkin on mennyt. Hei vain, Maiju, Kyllikki sanoi ja lähti polkemaan yksin kohti Heikkilän kylässä sijaitsevaa kotiaan.
Tietyömies Jaakko, 46, palasi sunnuntai-iltana Heikkilän kylästä helluntailiikkeen kokouksesta, jossa oli saarnannut Veikko Vehmas. Kun hän oli kulkenut noin 1,5 kilometriä ”Siltasundista” Isojoelle päin, häntä vastaan ajoi vuokra-autoilija Vilho, 42. Ennen Petterinkankaan risteystä häntä vastaan ajoi nuori nainen polkupyörällä.
Jaakko oli vain kerran aikaisemmin nähnyt Kyllikin kirkkoherran kansliassa, joten hän ei voinut olla sataprosenttisen varma, että kovanlaisesti ajanut nainen olisi ollut Kyllikki. Tuntomerkit täsmäsivät. Kotimatkallaan huonokuuloinen Jaakko ei kuullut minkäänlaista outoa ääntä. Hän kiiruhti kotiin sairaan vaimonsa luo.
Jaakosta tuli poliisin mukaan viimeinen, joka näki Kyllikin elossa. Seuraava vastaantulija oli murhaaja.
”Tilallinen Hilma, 66, meni katsomaan lehmiään suulissa ja palatessaan asuntoonsa kuuli huutoa: ”Tulka Jumalan tähden auttamaan”.
Kyllikin veli Kalevi, 22, tuli tansseista kotiin noin kello 0.20 aikaan. Kotimatkalla Kalevia vastaan oli tullut vain yksi kuorma-auto ja kaksi moottoripyöräilijää tanssilavalle johtavan tien ja Päntäneen tienristeyksen välillä. Isojoelle johtavalla tiellä Kalevia vastaan oli tullut kaksi miestä polkupyörillä.
Kyllikki Saaren isä näyttää toimittajille, millaiset pyörän jäljet hiekassa nähtiin. Asiasta kirjoitettiin Vaasa-lehdessä.
Tullessaan kotiin Kalevi pani heti merkille, ettei Kyllikki ollut kotona. Kyllikin päällystakki puuttui tavalliselta paikalta naulakosta. Kalevi ajatteli siskonsa jääneen kirkonkylälle yöksi, koska sellaista oli aikaisemminkin sattunut ja kävi nukkumaan.
Äiti huolestui, kun Kyllikistä ei kuulunut vielä maanantainakaan mitään. Perhe ajatteli Kyllikin olevan töissä pappilassa ja yöpyvän vielä tuttaviensa luona. Tiistaina huoli kasvoi niin pakahduttavaksi, että perhe soitti kello 20 pappilaan. Sieltä kerrottiin, ettei Kyllikki ollut tullut töihin.
Se ei ollut tytön tapaista ollenkaan. Isä teki Kyllikin katoamisesta ilmoituksen Isojoen piirin nimismiehelle Eino Sipilälle. Jo seuraava aamuna järjestettiin ensimmäinen etsintä. Etsinnät seurasivat toisiaan, mutta ketjussa kulkeneet joutuivat palaamaan tyhjin käsin ja pää painuksissa koteihinsa.
Poliisi kyseli vanhemmilta, mitä tytölle olisi voinut tapahtua. Äiti sanoi poliiseille, ettei Kyllikkiä ole voitu sovinnolla suostutella lähtemään mihinkään seikkailuihin puhumattakaan siitä, että Kyllikki olisi noussut sovinnolla johonkin autoon.
Isä kertoi poliiseille, ”ettei Kyllikissä ollut milloinkaan voitu havaita mitään sellaista, mikä nyt antaisi aiheen epäillä hänen itse päättäneen päivänsä”. Ystävä Anna, 18, sanoi myös, ettei huomannut Kyllikissä mitään ”sielullista raskautta” ennen katoamista.
Isän käsitys oli myös, että Kyllikki on siepattu väkivaltaisesti autoon tai yliajettu ja kuljetettu pois paikkakunnalta.
Kohtalokkaalta alkukesän yöltä ei ole kuin yksi outo kuulohavainto. Tilallinen Hilma, 66, meni katsomaan lehmiään suulissa ja palatessaan asuntoonsa kuuli huutoa: ”Tulka Jumalan tähden auttamaan”. Huuto pelästytti Hilman, joka arveli tappelun olevan käynnissä.
Varmuudella Hilma ei voinut sanoa, oliko huuto ollut naisen, mutta hänen käsityksensä oli, ettei se ainakaan miehen ollut. Hilman mukaan kello oli tuolloin puoli kaksitoista yöllä.
Lähteet: KRP: Kyllikki Saaren murhatutkinta, Kallio & Vesa: Kyllikki Saaren arvoitus.
Keskusrikospoliisi julkisti alkuvuonna Kyllikki Saaren murhatutkimuksen, jossa on tuhansia sivuja pitkään salattua materiaalia. Ilta-Sanomat kävi läpi aineiston ja kertoo sen pohjalta Kyllikin ja avoimeksi jääneen murhatutkinnan tarinan kahdeksanosaisessa juttusarjassa. Tämä on sarjan toinen osa.
Juttusarjan ensimmäinen osa julkaistiin viikko sitten. Voit lukea ensimmäisen osan täältä. Sarjan seuraava osa julkaistaan verkossa ensi sunnuntaina.
Näin tapahtumat etenivät
19. toukokuuta: katoamisilmoitus Kyllikistä.
20. toukokuuta: noin 30 paikkakunnan miestä aloittaa etsinnän aamulla kello 6 tutkimalla Päntäne-Isojoki-maantien molempia puolia ja metsää aina meijerin tienhaaraan asti.
21.toukokuuta: ”suuri kalli” . Etsintään osallistuu noin 500–600 paikkakuntalaista.
23. toukokuuta: maastoetsintöjä Karhukankaan maastossa Vaasan LP:n konstaapelien ja paikkakuntalaisten avustamana.
7. kesäkuuta: maastoetsintöjä Lauhan maastossa. Mukana noin 300 kauhajokista ja suuri määrä isojokisia sekä Vaasan ja Seinäjoen LP:n komennuskunnan miehiä.
18. kesäkuuta: etsintöjä Karhukankaan maastossa. Kaksi aliupseeria Kalettoman varikolta tarkastaa Iso- ja Pieni Kaivonevan miinanetsijöillä. Etsinnöissä Vaasan LP:n miehiä sekä siviilejä noin 150 henkeä.
19. kesäkuuta: etsintää miinaharavilla samassa paikassa sekä Pettukankaalla oletetulla tapahtumapaikalla.
19. heinäkuuta: maastoetsintöjä Merikarvian Langinkosken maastossa siellä nähdyn oudon naisen liikkumisen selvittämiseksi. Etsinnöissä mukana komisario Axel Skogman sekä siviilejä noin 30 henkeä.