Kotimaa

Poliisi julkisti pitkään salatun murhatutkimuksen: paperit paljastavat, mitä oma perhe kertoi hirveän lopun kokeneesta Kyllikki Saaresta

Julkaistu:

Keskusrikospoliisi julkisti tänä keväänä Suomen tunnetuimman mysteerin, Kyllikki Saaren murhan, tutkimusaineiston.
”Ei ihmisen tarvitse mitään peljätä.”

Näin Kyllikki Saari sanoi äidilleen Vilhelmiinalle useasti ja sellaisen tytön äiti tunsi – rohkean, iloisen ja luottavaisen. Tytön, joka pyöräili yksin kirkkoherran kansliasta kotiin luottavaisin mielin, vaikka joutui polkemaan pitkän matkaa asumattoman metsätaipaleen läpi. Tytön, joka turvasi elämässään Jumalaan, kävi kirkossa ja hartaustilaisuuksissa, mutta ei tuominnut muiden nuorten rientoa tansseissa ja muissa huveissa.
  • Yllä olevalla videolla on kerrottu, miten Kyllikki Saaren viimeiset vaiheet etenivät.
Me tunnemme sen 17-vuotiaan Kyllikki Saaren, joka katosi kotimatkallaan 65 vuotta sitten 17. toukokuuta 1953 Isojoella. Me muistamme rippikuvan, jossa vakavailmeinen Kyllikki katsoo kameraan valkeassa puvussaan kukkaset kädessä. Me tiedämme hänen julman kohtalonsa, suohaudan, josta hänen runneltu ruumiinsa nostettiin. Me mietimme, miksi hänen murhaajansa ei joutunut koskaan vastaamaan hirvittävästä teostaan.

Näin 17-vuotiaasta pienen kylän tytöstä tuli Suomen tunnetuin murhamysteeri, vaikka se tyttö oli haaveillut vain ihan tavallisesta elämästä.

Annetaan nyt heidän kertoa, joille Kyllikki oli kaikkein rakkain – äiti, isä, sisarukset ja ystävät. Heidän kertomuksensa on taltioitu Keskusrikospoliisin tuhansia sivuja sisältävään murhatutkimukseen, jonka KRP julkisti ensimmäistä kertaa alkuvuonna.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ilta-Sanomat kävi läpi aineiston ja kertoo nyt sen pohjalta Kyllikin ja avoimeksi jääneen murhatutkinnan tarinan kahdeksanosaisessa juttusarjassa. Tämä on sarjan ensimmäinen osa.


On erittäin poikkeuksellista, että poliisi julkistaa yhä selvittämättä olevan murhan tutkinta-aineiston.

Poikkeuksellinen oli tekokin. Paha vaani pienen kylän hiekkatiellä.

Aloitetaan kaikkein tärkeimmästä, Kyllikistä. Jos hän olisi saanut elää, hän täyttäisi ensi itsenäisyyspäivänä 83 vuotta. Kasvokkain karun kohtalonsa kanssa hän joutui Kaatuneiden muistopäivänä, toukokuun kolmantena sunnuntaina.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Auli Kyllikki syntyi maanviljelijäperheeseen 6.12.1935. Äiti kertoi sittemmin poliisille, että Kyllikki oli lapsesta asti vilkas ja iloinen niin, ettei hänessä milloinkaan havaittu synkkämielisyyden oireita.

 

Pyöräonnettomuus vakavoitti Allin mielestä Kyllikin, joka aiemmin oli ollut erikoisen vilkas ja iloinen. Kyllikki alkoi kulkea hengellisissä seuroissa ja kirkossa.

Koulunkäyntinsä Kyllikki aloitti jo 7-vuotiaana, minkä jälkeen hän kävi kuusi luokkaa kansakoulua. Kansakoulussa Kyllikki edistyi kaikin puolin hyvin ja siirtyi Kauhajoen yhteiskouluun. Eino-isän mukaan tyttö oli keskitasoa ylempänä ollut oppilas.

Isän mielestä tyttö oli ennen kaikkea reipasotteinen. Urheilu oli Kyllikin mieliharrastus.

”Kyllikki oli aina ollut erittäin rehellinen, eikä ollut sallinut puhuttavan asioista mitään totuudesta poikkeavaa. Päätöksen teossa Kyllikki oli ollut nopea niin, ettei hän ollut pitkiä aikoja asioitaan tuumaillut”, isä kertoi toimen tytöstään poliisille, kun isän rinta oli jo surusta raskas.

Vuoden 1950 kevät oli kuitenkin kääntänyt Kyllikin elämän suuntaa ja jättänyt häneen jälkensä. Kyllikki oli kaatunut pyörällä maantiellä ja saanut aivotärähdyksen. Sen takia häntä oli hoidettu Isojoen kunnansairaalassa kahden viikon ajan. Sairaalasta päästyään Kyllikki oli vielä ollut vuodelevossa kotonaan neljä viikkoa.

Onnettomuuden jälkeen Kyllikki tunsi etenkin raskaampaa työtä tehdessään jonkinlaista ”surinaa” päässään. Sisar Alli kertoi, että Kyllikillä oli jatkuvasti vaivaa päänsärkynsä takia. Perhe olikin jo kauan ajatellut, että Kyllikki menisi sairaalaan kuvattavaksi, jotta olisi saatu selville, mikä häntä vaivasi.

Asia oli kuitenkin aina lykkääntynyt. Keväällä 1953 oli erityisesti puhuttu Kyllikin menosta Seinäjoelle tarkastettavaksi, mutta käynti oli jäänyt. Kyllikki ei Allin mukaan varsinaisesti tuntenut kipua, vaan jonkinlaista huminaa päässään.


KRP:n materiaalista käy ilmi, että Allin mielestä pyöräonnettomuus vakavoitti Kyllikin, joka aiemmin oli ollut erikoisen vilkas ja iloinen. Alli ajatteli, että loukkaantuminen oli syy siihen, että sisko alkoi kulkea hengellisissä seuroissa ja kirkossa.

Isän mukaan Kyllikki oli ollut lapsesta asti uskonnollismielinen eikä tällä ollut milloinkaan ollut halua mennä tansseihin eikä muihinkaan huvituksiin. Mitään seurustelua tai rakkaussuhdetta kenenkään poikaan hänellä ei ”kotiväen tieten” ollut. Kyllikillä oli äidin mukaan ”puhtaat elämäntavat”.

 

Isän mukaan Kyllikki oli lapsesta asti ollut uskonnollismielinen eikä Kyllikillä ollut milloinkaan ollut halua mennä tansseihin eikä muihinkaan huvituksiin.

Samaa Kyllikistä sanoivat ystävät. Saman kylän neitokaiselle Sirkalle, 21, Kyllikki oli kertonut, ettei hänellä ollut mitään halua mennä huvituksiin. Kyllikki oli myös kertonut, ettei pidä miehistä eikä aio koskaan mennä naimisiin.

Saarten perheessä vallitsi hyvä sopu eikä kenenkään perheenjäsenen keskuudessa ollut eripuraisuutta tai riitoja.

Kyllikki haaveili myymälä- tai konttorialasta. Syksyllä 1953 hänen oli tarkoitus pyrkiä konttoriopistoon. Hän oli jo aloittanut opiskelut kirjeopiston avulla samalla, kun oli töissä Kokemäellä kotiapulaisena. Toimen hän oli saanut, kun perhe oli huomannut sanomalehdessä ilmoituksen, että Kokemäellä haetaan taloon kotiapulasta. Kyllikki oli hakenut tointa ja aloittanut 1. kesäkuuta 1952.

Myöhemmin samana kesänä Isojoen pappilassa uusittiin kirkonkirjoja ja tuli tarve kanslistille. Kyllikin rippi-isä v.t. kirkkoherra ja pastori pyysi Kyllikkiä kanslia-apulaiseksi pappilaan, kun tapasi Kyllikin sisaren Allin. Alli oli hakemassa papintodistusta veljelleen. Pastori kysyi Allilta, oliko tämä Kyllikin sisar, kun oli niin saman näköinen. Pastori kertoi huomanneensa Kyllikillä olevan hyvän käsialan ja etsiskelevänsä sellaista henkilöä kansliaansa.

Pastorin kiinnostus saatettiin Kyllikin tietoon, ja Kyllikki kirjoitti rippipapilleen Kokemäeltä, ettei tämän tarvinnut etsiä apulaista muualta. Kotiapulaiseksi Kokemäelle meni Kyllikin sisar Hellin.

 

Pastorin mukaan Kyllikin tavoite oli päästä irti kaikesta maallisesta. Toimessaan Kyllikki oli syvästi paheksunut sellaisia ihmisiä, joiden lasten syntymäaika oli vihkimiseen nähden liian aikainen.

Kyllikki aloitti työt pappilassa 1. syyskuuta 1952. Hän yöpyi joitakin kertoja kirkonkylässä tyttöystävänsä Railin luona ja myös pappilassa kaksi kertaa. Yöpyessään pappilassa Kyllikki nukkui ruokasalissa. Silloin pastorin palvelija oli joko käymässä kotonaan tai palvelusvapailla ja Kyllikkiä pyydettiin tilapäiseksi lastenhoitajaksi. Palkkaa Kyllikki sai alussa 11 000 markkaa, kunnes se korotettiin 13 000 markkaan kuukaudessa. Palkka tyydytti nuorta naista.


Kyllikki piti työstään pappilassa ja sanoi, että se oli hänelle helppoa ja sopivaa. Hänellä ei ollut niin usein päänsärkyäkään, jota hän helposti sai raskaasta työstä. Niinikään Kyllikki piti pastorista, joka oli sisaren kertoman mukaan suhtautunut häneen kuin sisareen ja jonka kanssa Kyllikki oli voinut puhua avoimesti asiansa. Lisäksi pastori oli puhunut leikillisesti Kyllikille niin, ettei olisi voinut ajatella papin sellaisia puhuvan.

Pastorin mukaan Kyllikin tavoite oli päästä irti kaikesta maallisesta. Toimessaan Kyllikki oli syvästi paheksunut sellaisia ihmisiä, joiden lasten syntymäaika oli vihkimiseen nähden liian aikainen. Kyllikki ilmoitti pastorille, ettei halua koskaan ”vastaavaan syyllistyä”, joutua pakosta naimisiin, vaan ainoastaan rakkaudesta ja jos löytää itseään vastaavan kumppanin. Kyllikki sanoi niin myös ystävälleen Annalle, 18.

 

Äidin mukaan Kyllikki oli lapsesta asti vilkas ja iloinen niin, ettei hänessä milloinkaan havaittu synkkämielisyyden oireita.

Talollisen tyttären Railin, 17, kanssa Kyllikki oli päässyt yhdessä ripille, ja tytöillä oli tapana käydä yhdessä kirkossa melkein joka sunnuntai. Kyllikki piti Railinkin mukaan toimestaan pappilassa kovasti sekä isäntäväestään, etenkin kirkkoherran rouvasta, joka usein oli sunnuntaisin kotona vaikkakin toimi opettajana Laihialla. Luonteeltaan Kyllikki oli Railin mukaan vakavamielinen, joskin ainakin jonkin verran leikkisä, itseensä sulkeutuvainen ja salaperäinen. Kyllikki ei halunnut kertoa yksityisasioista kenellekään.

Kyllikki ehti työskennellä pastorin alaisuudessa kahdeksan kuukauden ajan aina siihen asti, kun tämä muutti 1.5.1953 Isojoelta Merikarvialle. Kyllikki sai jatkaa työtään pappilassa senkin jälkeen, mikä ilahdutti häntä kovasti.

Hellin-sisarelleen Kyllikki kirjoitti muutamia kertoja Kokemäelle kuulumisiaan, samoin eräälle samassa pitäjässä postinkantajana toimivalle Helvi-tuttavalleen. Tämän lisäksi Kyllikki kirjoitti pastorille Merikarvialle, saamatta kuitenkaan vastausta. Luettuaan kirjeet Kyllikki poltti ne.
  • Sarjan toinen osa julkaistaan ensi lauantaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt