Taksin voi tilata jatkossa ehkä kymmenillä eri tavoilla – ”Asiakkaan vastuu kasvaa” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Taksin voi tilata jatkossa ehkä kymmenillä eri tavoilla – ”Asiakkaan vastuu kasvaa”

Uusi taksilaki on mullistava yrittäjien kannalta, mutta tietää muutoksia myös asiakkaille. Tiedossa on palvelujen pirstaloitumista.

Bränditeipattu keltamusta Otaxi-taksiauto Sampolan taksitolpalla Oulun keskustassa.­

28.5.2018 6:55

Tähän asti taksien määrää on säännelty alueellisesti, minkä takia tietyllä alueella on ollut rajallinen määrä palveluntarjoajia. Kun sääntelyn poistuessa alalle tulee uusia toimijoita, kasvaa myös tilauskanavien määrä. Jatkossa on siis paljon enemmän erilaisia puhelinnumeroita, sovelluksia ja muita kanavia, joilla taksin voi tilata.

Uudellamaalla toimivan Lähitaksin toimitusjohtajan Juha Pentikäisen mukaan asiakkaan vastuu kasvaa.

– Tilauskanavien kilpailu ylikorostuu. Tänne tulee jos ei kymmeniä, niin vähintään kymmenen applikaatiota, jotka markkinoivat ja mainostavat aika näkyvästi. Siinä kuluttajan vastuu kasvaa, että mistä hän osaa sen oikean kuljetuksensa tilata. Laatuvaihtelut kasvavat, Pentikäinen sanoo.

Jatkossa joku yrittäjä voi erottua laadukkaalla kalustolla, joku palvelulla, joku alhaisilla hinnoilla.

Perinteisenä taksiyrityksenä Lähitaksi kuuluu niihin, joille uudistus tietää lisää kilpailijoita. Pentikäinen näkee uudistuksessa mahdollisuuksia, mutta myös paljon haasteita. Hänen mukaansa Ruotsissa alan liberalisointi on johtanut taksien siirtymiseen suuriin kaupunkeihin ja hintojen nousuun.

Suomessa on pelätty taksien kaikkoamista haja-asutusalueilta. Suurissa kaupungeissa ongelma voi olla päinvastainen.

– Nähtävissä on, että taksiasemat tulevat ylikuormittumaan ja ruuhkautumaan, Pentikäinen ennakoi.

Hän arvelee, että taksit ruuhkauttavat myös liikenteellisesti keskeisiä paikkoja ja voivat myös viedä Helsingin keskustan pysäköintipaikkoja.

Heti heinäkuun alussa uuden lain mahdollistamia taksiyrittäjiä ei liikenteessä ole. Taksilupien myöntäminen siirtyy uudistuksen yhteydessä ely-keskuksilta liikenteen turvallisuusvirasto Trafille, ja uudet taksilupien hakulomakkeet julkaistaan vasta 1. heinäkuuta.

Trafi kertoo varautuneensa heinäkuun alun käsittelyruuhkaan. Tavoitteena on, että 90 prosenttia hakemuksista on käsitelty 10 päivän sisällä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?