Kotimaa

IS sai haltuunsa perustuslakivaliokunnan luonnospaperin: Valinnanvapautta ei voida toteuttaa hallituksen aikataulussa

Julkaistu:

Perustuslakivaliokunta katsoo valtiosääntöoikeuden asiantuntijoita kuultuaan, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen valinnanvapautta tule toteuttaa hallituksen esittämässä aikataulussa.
Valiokunnan kanta käy ilmi Ilta-Sanomien haltuunsa saamasta lausuntoluonnoksen osasta. Se on päivätty tiistaille 22. toukokuuta. Valiokunnan lopullinen lausunto valmistuu näillä näkymin ensi viikolla. Luonnos voi vielä muuttua ennen lopullista lausuntoa. Keskustelut sen sisällöstä ovat edelleen käynnissä.

IS:n haltuunsa saaman lausuntoluonnoksen osassa katsotaan, että hallituksen esitykseen liittyy nykyisellään liian suuria riskejä perusoikeuksien turvaamisen kannalta. Näin ollen se muodostuisi perustuslain vastaiseksi.

Perustuslakivaliokunta katsookin lausuntoluonnoksessa, että sote- ja maakuntauudistus tulisi toteuttaa vaiheittain, ja ensin pitäisi uudistaa hallinnon rakenteet.

– Esityksen saattamisessa perustuslain mukaiseksi ei ole valiokunnan mielestä kyse vain siitä että lakiehdotuksen päivämääriä muutetaan. Tämä tarkoittaa, että ensi vaiheessa uudistetaan hallinnon rakenteet. Tässä vaiheessa sote-huolto on perusteltua pitää pääosin maakuntien palveluntuotannon varassa, lausuntoluonnoksessa todetaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Valinnanvapauden alkamisajankohta siirtymässä

Käytännössä tämä todennäköisesti tarkoittaisi, että kokoomukselle elintärkeän vallinnanvapauden alkamisajankohta siirtyisi hallituksen esittämää myöhemmäksi.

Luonnoksessa listataan useita huomautuksia hallituksen esitykseen, mutta katsotaan, että valinnanvapauslakiin tarvittavat muutokset eivät merkittävyydestään huolimatta koske sen rakenteellisia ratkaisuja. Tästä syystä esitys on luonnoksen valossa mahdollista viedä eduskuntakäsittelyyn. Luonnoksessa edellytetään, että se toteutetaan huolellisesti ja sille varataan riittävästi aikaa.

Perustuslakivaliokunta kirjoittaa luonnoksessaan olevansa huolestunut muun muassa lakikäsittelyyn kohdistuneesta kiireestä.

Uudistus olisi kuitenkin toteutettavissa

IS:n tietojen mukaan valiokunnan kuulemat valtiosääntöoikeuden asiantuntijat katsovat, että valinnanvapaus on toteutettavissa, kunhan siihen tehdään kaikki perustuslakivaliokunnan vaatimat korjaukset.

Valiokunta huomauttaa myös, että valtioneuvoston valmistelussa valinnanvapauslain lähtökohtia on muutettu perustuslain kannalta parempaan suuntaan. Esityksestä on muun muassa poistettu maakuntien sote-palveluiden yhtiöittämisvelvoite.

IS:n tietojen mukaan lausunnon linjaus tarkoittaisi, että uudistuksen jokaista porrasta siirrettäisiin esimerkiksi vuodella eteenpäin. Hallituksen esityksessä vastuu sote-palveluista siirtyisi kunnilta maakunnille vuoden 2020 alusta. Maakuntien ja valtuustojen taas on määrä järjestäytyä vuoden 2019 alusta. Maakuntavaaleja hallitus on esittää järjestettäväksi lokakuun lopussa.

Niiden mahdollinen lykkääntyminen eduskuntakäsittelyn viivästymisen vuoksi on ollut viime päivinä tiiviisti esillä.

Suurimmat huolet liittyvät mm. kireään aikatauluun

Valiokunnan suurimmat huolet liittyvät juuri uudistuksen aikatauluun, maakuntien rahoituksen turvaamiseen sekä siihen, että valinnanvapaus ei pääse toteutumaan yhdenvertaisesti kaikille.

– Laajamittainen tehtävien siirto yksityisille ei ole valiokunnan mukaan yhteensopiva perustuslain tarkoituksenmukaisuusvaatimuksen kannalta, ennen kuin uudistuksen voimaantuloa ja rahoitusta koskevaa sääntelyä muutetaan, lausuntoluonnoksessa todetaan.

Valiokunta pitää myös erityisen valitettavana sitä, että esityksessä ei ole otettu huomioon EU:n valtiontukisääntelyn merkitystä perustuslain kannalta.

Perustuslakivaliokunta kertoi tänään valiokunnan lausunnon soten valinnanvapaudesta viivästyvän ja valmistuvan vasta ensi viikolla. Valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie sanoi Helsingin Sanomille, että valiokunnalla on edelleen paljon keskusteltavaa valinnanvapauteen liittyvistä periaatekysymyksistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt