Entiset kansanedustajat sopeutumiseläkkeen päättymisestä: ”Tässä on kolme vuotta ollut kissanpäivät”

IS:n tavoittamat sopeutumiseläkettä saavat kansanedustajat suhtautuvat järjestelmän muuttamiseen hyvin.

Suvi Lindén, Päivi Lipponen ja Kirsi Ojansuu-Kaunisto kommentoivat IS:lle sopeutumiseläkkeen päättymistä.

19.5.2018 7:00

Eduskunnan esitys entisten kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmän lakkauttamisesta vaikuttaa eläkkeen saajiin vaihtelevasti. Ne, jotka ehtivät täyttää 56 vuotta lain voimaan tullessa, pääsevät eläkeputkeen ja saavat uutta sopeutumisrahaa 65-vuotiaaksi saakka.

Yksi heistä on entinen ministeri ja kansanedustaja Suvi Lindén (kok). Ilta-Sanomat tavoitti Lindénin kysyäkseen hänen ajatuksiaan asiasta.

– Ei minulla ole mitään kommentoivaa tähän asiaan. Eduskunta tekee ratkaisut ja sitten eletään sen mukaan, hän sanoo.

Suvi Lindén, kulttuuriministerinä 1999-2002, osallistui entisen kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaan Kulttuuririministerikulttuuri-teoksen julkistamistilaisuuteen Helsingissä 24. marraskuuta 2017.

Lindén nostaa tuhansien eurojen sopeutumiseläkettä ja pyörittää konsulttiyritystä Pearlconia, jonka toimitusjohtaja, hallituksen ainoa jäsen ja omistaja hän on. Palkkaa hän ei kuitenkaan yrityksestä nosta.

Toisilla maksu lakkaa 1-3 vuoden jälkeen. Kirsi Ojansuu-Kaunisto, 54, puhuu avoimesti sopeutumiseläkkeestään. Ojansuu-Kaunisto toimi vihreiden kansanedustajana vuosina 1999-2011.

Sopeutumiseläke on mahdollistanut hänen teologian opintonsa Helsingin yliopistossa sen jälkeen, kun hän jäi pois eduskunnasta. Jos kaikki menee hyvin, Ojansuu-Kaunisto valmistuu vuoden sisällä.

– Olen ollut etuoikeutettu nämä vuodet, sillä sopeutumiseläke on antanut mahdollisuuden opiskella. Gradu on nyt tekeillä, hän sanoo.

Kirsi Ojansuu-Kaunisto ja Timo Kaunisto vuonna 2015.

Entinen kansanedustaja on seurannut sopeutumiseläkkeen ympärillä käynyttä keskustelua aktiivisesti. Hän kertoo ymmärtävänsä hyvin järjestelmän herättämän närkästyksen.

– Ymmärrän sen kiukun, jonka tämä on herättänyt. Tunne siitä, että on etuoikeutettujen ryhmä, herättää tällaisessa ajassa kritiikkiä. En ollenkaan lähde taistelemaan tätä muutosta vastaan, Ojansuu-Kaunisto sanoo.

– Minusta on ylipäätään harmi, ettei pääomatuloja huomioitu sopeutumiseläkkeessä alun perin. Muuten olen vähän jäävi sanomaan asiasta mitään. Uskon, että eduskunnassa tehdään ne päätökset, jotka katsotaan viisaiksi ja oikeudenmukaisiksi, hän lisää.

Hämeenlinnassa vaikuttava entinen kansanedustaja kertoo, että tuleva sopeutusmisraha tuskin koskee häntä, sillä naisen suunnitelmissa on palkkatyö.

– Itselläni on tavoite, että lähtisin töihin kunhan valmistun papiksi. Jos joku minut ottaa, tämän ikäisenä ja tällä taustalla, Ojansuu-Kaunisto nauraa.

Toinen uuteen tilanteeseen joutuva entinen kansanedustaja on Päivi Lipponen, joka jäi eduskunnasta vuoden 2015 vaaleissa ja siirtyi yksityiselle sektorille.

Vuonna 2017 Ilta-Sanomat kirjoitti Lipposen erikoisesta työjärjestelystä, sillä hän sai puolisonsa Paavo Lipposen konsulttiyrityksen johtamisesta vain 1800 euron kuukausipalkan.

Päivi Lipponen kesällä 2017.

1800 euroa vastaa varsin tarkasti maksimisummaa, jonka hän voi tienata saaden samalla täyden sopeutumiseläkkeen. Sittemmin Lipponen erosi tehtävästään.

– Hyvä, että asiaan tehtiin ratkaisu. Toimitaan järjestelmän mukaan, Itämerisäätiön palkintojuhlasta Ahvenanmaalta tavoitettu Lipponen kertoo nyt.

– Tässä on kolme vuotta ollut kissanpäivät. Nyt on otettava uusi asento ja koen, että on paljon innostusta ja virtaa palata täysillä työelämään. Muutokset aina pistävät luovuuden liikkeelle, hän sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?